Intohimosta kasvoi armoton pahuuden läpivalaisu

huhtikuu 28, 2015 kello 16:40 (Eija Mäkinen)

Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on Jalostamo-kollektiivin puheenjohtaja, näyttelijä Anna Lipponen. Tämä on kolmiosaisen bloggaussarjan ensimmäinen osa.

********

Näyttämölle astuu kokovalkoisiin pukeutunut siivekäs hahmo, tuhon enkeli, kuten näytelmän nimeen liitetty suomenkielinen lisäys kertoo. Vai viittaako se kreivitär Margit von Batthyányyn, joka teloitutti lähes 200 unkarinjuutalaista linnanjuhliensa kohokohtana?

Huhtikuun alussa Teatterimontussa Tampereella kantaesityksensä saanut Rechnitz (Tuhon enkeli) on komea näyttö vuonna 2012 perustetun Jalostamo-kollektiivin taidoista ja tinkimättömyydestä. Samalla se on merkittävä kulttuuriteko. Itävaltalaisen Nobel-kirjailija Elfriede Jelinekin näytelmiä ei ole Suomessa esitetty kuin kerran aiemmin, 19 vuotta sitten.

Rechnitz1_petri_kovalainen

Kirjailija, enkeli ja tutkijaryhmä: Elisa Salo (vas.), Hannes Mikkelsson, Anna Lipponen ja Tanjalotta Räikkä. Kuva © Petri Kovalainen.

– Teemme ohjelmistovalinnat aina taiteellisista lähtökohdista käsin. Haluamme olla osa eurooppalaista teatterikenttää ja hakea vaikutteita ennemmin sieltä kuin pysytellä vain täällä pienessä pussissa, jossa kaikki touhuavat. Rechnitz asettui superhienosti siihen kontekstiin, Anna Lipponen sanoo.

Luennolta Alppien kautta illallisille

Jukka-Pekka Pajunen on suomentanut Jelinekin näytelmän tilaustyönä Jalostamo-kollektiiville ja sovittanut 124-sivuisen tekstin yhdessä ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen kanssa triptyykiksi, jossa erilaiset teemat, tyylilajit ja aikakaudet vuorottelevat.

Rechnitzin linnassa vuonna 1945 toteutettu joukkomurha toimii näytelmän lähtökohtana. Esitys luotaa eurooppalaista lähihistoriaa, ihmisen pahuutta ja syyllisyyden kieltämistä. Se pakottaa pohtimaan historiankirjoituksen oikeellisuutta ja historioitsijoiden moraalia, kun uhrien kohtalo ja syyllisten teot katoavat kaunistamisen ja tietoisen unohtamisen tieltä.

– Ensimmäinen osa on ehkä perinteisin, Anna Lipponen luonnehtii ja korostaa puhuvansa vain omasta näkökulmastaan.

Toisessa osassa Annan näyttelemä enkeli muuttuu Margitiksi, tyyli vaihtuu tanssilliseksi ja katsoja huomaa päätyneensä tutkijaryhmän huomasta moderniin musikaaliin, jossa diskobiitit hakkaavat ja tarina etenee riehakkaissa after ski -tunnelmissa. Kolmas osa, Illalliset, on monisäikeistä teatterileikkiä, jossa siirtymät esiintyjien ja roolihenkilöiden välillä ovat kiehtovia ja arvaamattomia. Kaiken taustalla kajahtavat teloituslaukaukset.

Sanansaattajat perkaavat menneet esiin

Kun näyttelijä saa käsikirjoituksen, hän ryhtyy yleensä ensimmäiseksi luomaan mielikuvia roolihenkilöstään. Rechnitzissä sellainen lähestymistapa ei Lipposen mukaan toimi, koska Jelinek ei ole nimennyt saati määritellyt henkilöitä.

– Hän on kirjoittanut esseenomaiseen tekstiin vain yhden parenteesin: sanansaattaja puhuu. Käytännössä työ käynnistyi niin, että aloimme haarukoida eri teemoista henkilöitä. Assosiaatioryöppyjen myötä henkilöt alkoivat rakentua pala palalta.

Jelinekin teksti on kielellisesti hyvin värikäs, jopa oikukas, täynnä assosioivaa ajatuksenkulkua, kielileikkejä, faktoja ja sitaatteja.

– Välillä teksti muistuttaa antiikin draamaa, välillä se taipuu shakespearemaiseen runomuotoon. Ja sitten yhtäkkiä, Jelinek kirjoittaa hyvin yksinkertaista kieltä. On ollut haastavaa ottaa teksti haltuun, Lipponen myöntää.

Esitykset luovat Jalostamo-kollektiivin leiman

Anna Lipponen kuvaa Rechnitzin valmistumista pitkäksi, kerrokselliseksi ja äärettömän mielenkiintoiseksi prosessiksi. Näytelmän piti alun perin saada ensi-iltansa maaliskuussa Kiasma-teatterissa, mutta taidemuseon remontti sekoitti suunnitelmat.

Työryhmä on työstänyt esitystä useissa eri mittaisissa jaksoissa, sillä osa tekijöistä on samanaikaisesti työskennellyt muissa teattereissa. He harjoittelivat kaksi viikkoa mm. Saaren kartanon residenssissä.

– Pyrkimyksenämme on päästä irti monien laitosteattereiden käyttämästä aikataulusta, joka useimmiten tarkoittaa kuuden viikon harjoitusaikaa – ja sitten näyttämölle! Haluamme työskennellä pitkäjänteisesti, jotta aiheet ja asiat ehtisivät kypsyä. Meidän ei tarvitse miellyttää. Olennaista on, riittääkö lopputulos meille taiteilijoina. Se on ainut mittari, jolla esityksen onnistuminen voidaan mitata.

Rechnitz2_petri_kovalainen

Juhlat: Elisa Salo (vas.), Anna Lipponen, Hannes Mikkelsson ja Tanjalotta Räikkä. Pöydällä Jarkko Mandelin. Kuva © Petri Kovalainen

Lipponen kertoo Ex tempore -kulttuuriblogissa jokaisen näytelmän olevan hänelle oppimistilaisuus. Nyt uutena tuttavuutena on ollut mm. koreografi Jarkko Mandelinin uusi liikekieli.

Lipponen sanoo olevansa ylpeä siitä, että Jalostamo on toteuttanut Rechnitzin kaltaisen produktion.

– Olen ylpeä jokaisesta hetkestä! Se on vaatinut kaikilta valtavaa sitoutumista. Todellisuushan on, että meiltä puuttuu koko se infrastruktuuri, joka mahdollistaa ja helpottaa laitosteatterissa taiteilijana toimimisen. Täällä teemme kaiken itse. Käytännössä se tarkoittaa, että jokaisen pitää tehdä paljon muutakin kuin hoitaa pelkästään oma tonttinsa.

Lue myös sarjan toinen osa, lavastaja, valo- ja videosuunnittelija Petri Tuhkasen haastattelu, sekä kolmas osa, ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen haastattelu.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.