Kaipaan ääripäitä ja voimakkaita aistiärsykkeitä

joulukuu 14, 2016 kello 08:30 (Eija Mäkinen)

Johanna Nuutinen työstää parhaillaan uusinta tanssiteatteriteostaan IRIStä. Yksi sen teemoista on supersankaruus, joka sanana on kepeä mutta sisältää myös tummia sävyjä.

– Me kaikki venymme koko ajan selviytyäksemme. Ihminen on äärettömän kestävä. Kun keskustelin teosta varten ikäihmisten kanssa, sain kuulla, miten monet heistä olivat käyneet läpi hyvinkin rankkoja asioita. Oli todella hienoa kohdata heidät ja nähdä, miten he olivat käsitelleet vastoinkäymisensä ja selviytyneet.

Nuutinen myöntää venyttäneensä tietoisesti myös omia rajojaan.

– Se on osa luonnettani. Pyrin tälläkin hetkellä koko ajan ulos mukavuusalueeltani ja kokeilen asioita, joita en ole aikaisemmin tehnyt. Se liittyy kiinnostukseeni, kestolliseen esityskonseptiin. Haluan asettaa itselleni esimerkiksi haasteen, jossa tanssin yhtäjaksoisesti 9 tuntia. Millaisia asioita keho ja mieli tuottavat pitkäaikaisen rasituksen alla? Minkälainen kaari tapahtuman aikana syntyy?

Mikä toimii porttina tunteisiin?

Nuutinen sanoo olevansa kiinnostunut sellaisesta liikkumisen ja tekemisen syvemmästä tasosta, joka haastaa esiintyjän avaamaan itseään eri lailla. Jotta voisi vaatia muita venymään pidemmälle, on ensin itse annettava kaikkensa.

kuvame

Tavoitteena on päästä alitajunnan tasolle, tai ainakin lähestyä sitä.

– Se on haastava tehtävä. Miten ohjaan ihmisen siihen tilaan, jossa sanaton maailma alkaa aueta? Se vaatii ohjaajalta herkkyyttä ja rohkeutta laittaa myös itsensä likoon. Minun on heittäydyttävä ja rakennettava toiselle turvaverkko, jonka avulla hän voi testata ja hypätä; luoda sellainen ympäristö, missä toinen taiteilija haluaa tuoda teokseen jotakin itsestään, Nuutinen sanoo ja muistuttaa, ettei kyse ola aina pehmeästä tapahtumasta.

– Välillä se vaatii ärsykkeitä. Joskus tietyn tyyppinen liike saattaa olla portti tunteisiin. Toisinaan tarvitaan mielikuvia, joiden kautta luodaan tietynlaista ilmapiiriä.

Olen herätellyt kehoani monin tavoin

Nuutinen tunnustaa, ettei osaa aina olla armollinen itseään kohtaan.

– Olen vähitellen tullut paremmaksi siinä. Muistutan itseäni katsomaan myös taaksepäin ja arvostamaan tehtyä: give yourself some respect. Minulla on onneksi läheiset, joita tuen ja jotka tukevat minua.

HATCHED trailer from Johanna Nuutinen on Vimeo.

Tanssijan työ ja sen vaatima jatkuva harjoitteleminen on opettanut, ettei saa antaa periksi.

– Olen herätellyt kehoani monin tavoin, ja teen niin vastakin. Haluan löytää asioista niiden ytimen. Kaipaan ääripäitä, välimaaston höttö ei minua kiinnosta. Huomaan sen omissa teoksissanikin: tahdon esimerkiksi kovaa soundia, joka putoaa äkkiä hiljaisuuteen.

Entä levon hetket, työstä irrottautuminen?

Nuutinen huomauttaa, että lepoa on monenlaista.

– Tunnen ihmisiä, jotka pääsevät irti stressistä ja ajatusten kiertämisestä ainoastaan tekemällä jotakin aktiivista toimintaa, kuten hakkaamalla halkoja tai pelaamalla golfia, joka vaatii tarkkaa keskittymistä. Sekin on tapa levätä.

Alitajunta vaatii sitkeää perkaamista

Nuutinen jää pohtimaan peräänantamattomuutensa motiiveja ja muistuttaa, että idean alkuunpanijan velvollisuutena on saattaa asiat loppuun.

– Siinä olen ehdoton, hän sanoo ja käyttää esimerkkinä IRIS-tanssiteoksen lyhytelokuvan kohtausta.

Ensimmäisen filmin kuvauksia oli jäljellä neljä päivää, kun Nuutisesta alkoi tuntua, ettei kaikki ollut kohdallaan. Ajatus kalvoi mieltä ja hän päätti ettei mene nukkumaan, ennen kuin on ratkaissut asian.

– Mietin monta tuntia ja olin lähes nukahtamaisillani, kun tajusin: Se on lintu! Tarvitsemme linnun kuvauksiin!

Hän tarttui saman tien kännykkäänsä ja ryhtyi googlaamaan eläinnäyttelijöiden kouluttajia. Seuraavana aamuna hän aloitti soittamisen, ja päivää myöhemmin lintu ja kouluttaja olivat valmiina kuvauspaikalla.

Nuutisen mukaan kyse ei ole täydellisyyden tavoittelusta, sillä täydellisyys voi syntyä myös rosoisuudesta.

– Kyse on mielen ja maailman avaamisesta, ytimen löytämisestä. Se vaatii hirveätä perkaamista – ja siinä en anna periksi.

Liikettä tieteen ja taiteen välimaastossa

Kysymykseen, mikä tanssissa yhä kiehtoo, Nuutinen vastaa hymyillen.

– Kehossa ja mielessä on vielä ääretön määrä tiloja tutkittavana. Sen tekeminen tanssin kautta on minulle luonnollisin tapa, mutta koen myös kuvataiteen ja valokuvauksen hyvin tärkeiksi. Teokset, joita tällä hetkellä suunnittelen, ovat monitaiteellisia. Se toivottavasti syventää sitä, mikä on oma tyylini.

Johanna Nuutinen on perustanut yhdessä tanssija-koreografi Jarkko Lehmuksen Kinesteetikot ry:n, jonka tarkoituksena on toimia paitsi omien teosten tuotanto-organisaationa myös tukea tanssi- ja teatteritaiteen kehitystä, lisätä eri taidealojen yhteistyötä, tarjota opetus- ja ohjaustoimintaa sekä kehittää taiteen ja tieteen välistä dialogia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

– Yhdistyksen nimessä kiteytyvät meille tärkeät asiat. Kinesteettisyys viittaa tekemällä oppivaan ihmiseen, esteetikko visuaalisuuteen ja kin tarkoittaa samanhenkisyyttä, sukulaisuutta.


Olethan lukenut Johanna Nuutisesta kertovan juttusarjan ensimmäisen osan IRIS syntyi tarpeesta tulla nähdyksi  ja toisen osan Olen kysynyt itseltäni, mitä minulla on annettavana.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.