Musiikista ja tanssista syntyy kineettistä runoutta

syyskuu 7, 2014 kello 08:29 (Eija Mäkinen)

Sali täyttyy sävelistä, jotka vuoroin juoksevat kevyesti, kuin ilakoiden, vuoroin jylisevät julmaa uhkaa. Prokofjevin vuonna 1935 säveltämä musiikki, jonka Lauri Mäntysaari on sovittanut Tanssiteatteri Erin Julia & Julia -teosta varten, on eloisaa, vahvaa ja lähes maagista, täynnä enteitä ja merkityksiä.

Prokofjev lennättää kahta Juliaa, Anneke Lönnrothia ja Tiina Lindforsia. Kuva © Matti Kivekäs

Esityksen koreografi Tiina Lindfors kertoo jättäneensä kaikki ”tingeltangel”-osat pois ja käyttäneensä ainoastaan sen musiikin, joka on ”syvintä, kiinteintä, puhuttelevinta ja nerokkainta”. Hän huomauttaa, ettei Prokofjev säveltänyt musiikkiaan Romeo ja Julia -teemasta inspiroituneena, vaan kyseessä oli tilaustyö Kirovin ooppera- ja balettiteatterin uuteen balettiin.

– Musiikki määrittelee koreografian. Julia & Julia ei ole puhtaasti klassista balettia, mutta se ammentaa kuuluisan baletin perinteestä, sisältää klassista sanastoa, tanssiteatterillisia keinoja ja omaa modernia liikekieltäni. Prokofjevin teoksessa on joka kohtauksella kertomuksellisesti omat nimikkeensä. Tunnetuimmat niistä ovat Parvekekohtaus, jolla itsekin aloitan toisen näytöksen. Mukana on myös Tanssiaiset, Lindfors kertoo.

Intensiivinen suhde musiikkiin

Tiina Lindfors tanssii esityksen pääroolissa, ja toisena Juliana nähdään Suomen Kansallisbaletissa uransa tehnyt ja solistitehtävissä tanssinut Anneke Lönnroth.

Julia & Julia vaatii tanssijoilta poikkeuksellista ammattitaitoa, ja Lindfors sanookin – ilmiselvästi ylpeänä – Erin olevan suomalaisen tanssikentän vapaista ryhmistä ainoan, joka pystyy esittämään sen.

Kun sydän palaa. Etualalla Toni Laakkonen ja Anneke Lönnroth. Kuva @Matti Kivekäs

Suhdettaan musiikkiin hän kuvailee samanaikaisesti intohimoiseksi ja analyyttiseksi.

– Muusikoksi, instrumentin soittajaksi, olen liian fyysinen. Siinäkin käytetään paljon fysiikkaa, mutta se ei ole koskaan verrattavissa tanssijan fysiikan käyttöön.

– Lapsena minulla oli hirvittävästi energiaa. Kun tulin koulusta, lähdin usein pyöräilemään 40 kilometrin pituisen lenkin Bodominjärven ympäri. Harrastin urheilua, ja minulla oli lahjoja moneenkin lajiin, mutta älyllisesti se ei ollut tarpeeksi haastavaa.

Se, että Tiina Lindfors päätyi tanssijaksi, johtui osin kodin perinnöstä. Hänen äitinsä Irma Vienola-Lindfors oli Suomen Kansallisbaletin solistitanssija ja toimi myöhemmin tanssikriitikkona.

– Tanssissa fyysisyys, älyllinen haaste ja kodin perintö yhdistyivät tavalla, joka helpotti lopullisen valinnan tekemistä. Jo silloin, kun tein ensimmäisen koreografiani, tiesin: tämä on minun juttuni!

Rakastettu taiteilija Kuhmossa

Tiina Lindfors on tehnyt uransa aikana tiivistä yhteistyötä lukuisten säveltäjien, muun muassa Kalevi Ahon ja Mikko Heiniön, kanssa. Hän korostaa säveltäjän ja koreografin samankaltaista näkemystä, jotta lopputuloksena syntyisi yhteistä päämäärää toteuttava teos.

– Käytännössä yhteistyö tarkoittaa, että suunnittelemme säveltäjän kanssa sisällön ja näyttämödramaturgisen rakenteen, minkä jälkeen seuraavat itsenäiset työosiot: säveltäminen ja koreografian tekeminen. Se, miten liikekieli muotoutuu, liittyy kokonaan musiikkiin. Musiikki on aina tanssin suurin inspiraatio, Lindfors selventää.

Vauhdissa Toni Laakkonen, Eeva Soini, Lassi Sairela, Juanjo Torres ja Tiina Lindfors. Kuva Valoon on puu juurtunut -teoksesta. © Matti Kivekäs

Hänen mukaansa koreografit, jotka käyttävät musiikkia vain taustamattona, ovat kuin kuuroja.

– Minua pöyristyttää, miten vähän koreografit analysoivat musiikkia ja kuinka kliseistä musiikin käyttö on. Se on varmasti yksi syy, miksi en ole suomalaisten tanssifestivaalien suosikki. Toinen syy lienee se, etten juokse trendien perässä vaan teen oman näkemykseni mukaisia teoksia.

Vahva identifioituminen musiikkielämään saattaa selittää sen, miksi Lindfors on niin haluttu esiintyjä musiikkifestivaaleilla, sekä Suomessa että ulkomailla. Kun hän vieraili ensimmäisen kerran Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla, festivaalin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelsson lausui hänelle: ”Tiina, as long as I am here, this is your home.”

Luominen on riemun aikaa

Tiina Lindfors on tehnyt tähän mennessä noin 90 teosta. Hän naurahtaa ja myöntää hengästyvänsä aina lukumäärän sanoessaan.

Tosiasiassa numero kertoo vain osan totuudesta, tehdystä työmäärästä. Kuten Julia & Julia, suuri osa Lindforsin teoksista on sellaisia, joihin hän on tehnyt käsikirjoituksen, suunnitellut lavastuksen ja puvut, kirjoittanut tekstejä, vastannut ohjauksesta sekä tietenkin tanssinut.

– Skitsofreenistä touhua, hän pudistaa päätään.

– Se on vaikeaa, mutta kun sitä on tehnyt niin kauan, monialaiseen tekemiseen kasvaa ammattitaito. Luominen on minulle riemun aikaa. En tiedä miksi, mutta ainakin tässä vaiheessa elämääni olen siunattu niin, ettei uuden luomisessa synny kitkaa. Työn nautinnollisin vaihe alkaa ensi-illasta, kun tulkitsijana saan näytös näytökseltä yhä riemullisemmin porautua yhä syvemmälle rooliin.

Lindfors toivoisi voivansa monistaa itsensä, koska ideoita hänellä riittäisi.

– Saan myös paljon mielenkiintoisia yhteistyöehdotuksia, joita tahtoisin olla mukana toteuttamassa. Fysiikka asettaa kuitenkin omat rajansa. Ihminen on yksi ja vuorokaudessa aina 24 tuntia. Niitä ei voi venyttää kukaan.

Työtä oman itsensä varassa

Tiina Lindfors muistuttaa, ettei hän tee työtään yksin. Tukikohtana toimii Eri, 25 vuotta sitten perustettu tanssiteatteri, jota Lindfors luotsaa yhdessä Lassi Sairelan ja Eeva Soinin kanssa.

Eeva Soini, Juanjo Torres ja Lassi Sairela Valoon on puu juurtunut -teoksessa. Kuva @ Matti Kivekäs

– Kutsumme itseämme leikillisesti ydinperheeksi. Olemme luonteeltamme hyvin erilaisia, ja ehkä juuri siksi valtavan hyvä tiimi. Täydennämme ja tuemme toisiamme. Meillä on jokaisella oma vastuualueemme.

– Joku on sanonut, että uuden teatterin perustaminen nollatilanteesta on vaikeampaa kuin kamelin mennä neulansilmästä. Meillä ei ollut alussa tilaa eikä rahaa, mutta nykyään Tanssiteatteri Eri lukeutuu teatteri- ja orkesterilain piiriin, mikä takaa sille elinmahdollisuuden. Se on vaatinut valtavan määrän työtä, luovuutta ja organisointikykyä.

Lindfors myöntää toivovansa, että pystyisi keskittymään nykyistä paremmin taiteelliseen työhön.

– Pienessä teatterissa joutuu huolehtimaan niin monista erilaisista asioista, ja se vie aikaa. Myös nykyinen taloudellisesti vaikea tilanne heijastuu monin tavoin. Mutta tietenkään toista vaihtoehtoa ei ole, koska Eri on meille perhe ja elämä.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.