Olen kysynyt itseltäni, mitä minulla on annettavana

joulukuu 10, 2016 kello 09:00 (Eija Mäkinen)

Mikä saa Suomen Kansallisbaletin kiitetyn taiturin lähtemään seikkailemaan vapaalle kentälle?

– Olen luonteeltani ihminen, joka haluaa jatkaa omaa kasvuaan, Johanna Nuutinen vastaa.

– Kyse on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisesta asiasta: olen kuunnellut itseäni ja mennyt siihen suuntaan, johon sisin ja uteliaisuus ovat vieneet ja ryhtynyt tekemään juttuja, jotka ovat tuntuneet tärkeiltä.

Hän muistuttaa, että tanssijoiden tunnollinen harjoittelu alkaa jo varhain. Nuutinen on tanssinut Suomen Kansallisoopperassa 9-vuotiaasta asti, ensin 10 vuotta balettioppilaitoksessa ja sen jälkeen 10 vuotta Kansallisbaletissa kiinnityksellä.

– Kansallisbaletin työympäristö on hyvin intensiivinen, ja kesäni kuluivat pääosin tanssikursseilla. Jossakin vaiheessa huomasin, etten enää kehity tanssijana. Kun tekee tarpeeksi pitkään mitä tahansa asiaa, sitä alkaa toistaa itseään. Kehoni oli lukkotilassa. En syytä siitä ketään, mutta koin, että uusiutuakseni minun täytyy haastaa itseäni toisissa ympäristöissä ja antaa myös keholle pieni lepo.

Maailmalla mausteita keräämässä

Johanna Nuutinen jäi vuorotteluvapaalle, matkusteli ja treenasi eri tanssitekniikoita eri maissa.

– Se on eräänlaista mausteiden ja sävyjen keräämistä. Ne tekniikat ja genret, jotka jättävät jälkensä minuun, tulevat osaksi tekemistäni.

Hän tietää, miltä kehossa tuntuu, kun yhdessä asiassa edetään todella pitkälle. Vuorotteluvapaa mahdollisti kokemuksen, joka syntyy, kun keho alkaa rentoutua.

– Se on ollut minulle valtavan tärkeä kokemus. Kun ryhdyin tekemään toisenlaisia asioita, aivan erilainen liikemaailma ja mentaliteetti avautuivat. Lepo on tärkeätä juuri siksi, että se mahdollistaa reflektoimisen.

Vuorotteluvapaalla Nuutinen teki lyhytelokuvan yhteistyössä MUSUTA Ltd. -designtoimiston Jopsu ja Timo Ramun kanssa. Syyskuussa 2013 Pompidou-keskuksessa Pariisissa ensi-iltansa saanut ME – Story of a Performance tutkii esityksen sisäistä ja ulkoista maailmaa kolmesta näkökulmasta.

Se, miksi Nuutinen on sittemmin usein päätynyt käyttämään teoksissaan filmiä, johtuu hänen viha–rakkaus-suhteestaan mustaa kuutiota, teatterilavaa, kohtaan.

– Nykyään alan jo nähdä sen ihanan avoimena ja minimalistisena tilana. Pidän eri taidelajien yhdistämisestä, koska se tuo teokseen erilaista informaatiota. Filmin avulla voin tuoda näyttämölle eri ympäristöjä. Kun iho on vasten erilaisia pintoja erilaisissa ympäristöissä, se synnyttää erilaisen tilan kehon sisällä.

Lyhytelokuva antoi laajan näkyvyyden

Nuutinen kertoo palanneensa Kansallisbalettiin vuorotteluvapaansa jälkeen virkeänä ja uudistuneena. Motivaatiota lisäsi myös työskentely innoittavien koreografien, mm. Jacopo Godanin ja Tero Saarisen kanssa.

– Heillä on ollut suuri merkitys taiteilijuuteeni ja tapaan katsoa asioita.

Talon ulkopuolelta alkoi kuitenkin tulla kiinnostavia kutsuja ja yhteistyötarjouksia, kiitos ME – Story of a Performance -lyhytelokuvan, joka on tähän mennessä nähty yli 40 kansainvälisellä elokuva- ja tanssifestivaalilla.

– Laajan näkyvyyden saaminen oli yksi elokuvan tavoitteista, ja se onnistui. Tein siitä kestollisen live-esityksen ME, jolla kiersin viime keväänä taidemuseoissa muun muassa Kokkolassa, Espoossa ja Vantaalla.

Teos valittiin myös osaksi kansainvälistä Digital Body -näyttelyä, joka järjestettiin Bukarest Tanssifestivaalin aikana Romaniassa marraskuun alussa.

Ohjaaja avaa maailmoja ja mahdollisuuksia

Tällä hetkellä Johanna Nuutinen on virkavapaalla Kansallisbaletista ja keskittyy sekä omiin produktioihinsa että opetustyöhön. Hän toimii improvisaatio-ohjaajana Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa.

Göteborgin Stora Teaternissa sai vastikään ensi-iltansa ruotsalaisen ilDancen kollektiiviteos Babulus, jota luomaan tanssiryhmän johtajat Israel Aloni ja Lee Brummer olivat kutsuneet kolme koreografia. Nuutisen lisäksi mukana olivat Gwyn Emberton ja Eddie Ladd.

67cc851b

Göteborgin-esitystä edelsi tiivis workshop-työskentely Skotlannissa ja Walesissa, missä tekijät pitivät avoimia työpajoja, jakoivat ja tutkivat teoksen sisältöön liittyviä tehtäviä, kuten liikettä ja energian kierrättämistä.

– Minusta on tärkeää tarjota omaa kokemuspohjaani muille. Olen kysynyt itseltäni, mitä minulla on annettavana. Millainen on työkalupakkini? Se ei avaudu hetkessä. On kuunneltava ja toimittava, ja toiminnan kautta löytyy vastauksia.

Opettamisen sijaan Nuutinen käyttää mieluummin sanaa ohjaaminen.

– Kyse ei ole välttämättä opettamisesta vaan mahdollisuuksien ja maailmojen avaamisesta toisessa. Myös ohjaamisessa tulee kehittyä koko ajan. Ettei tee vain jotakin konseptia ja toista sitä vuosikausia.


Olethan lukenut Johanna Nuutisesta kertovan juttusarjan ensimmäisen osan IRIS syntyi tarpeesta tulla nähdyksi. Lue myös kolmas osa Kaipaan ääripäitä ja voimakkaita aistiärsykkeitä.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.