Onnea Iida, Susanna, Alma ja Kati!

marraskuu 6, 2017 kello 15:45 (Eija Mäkinen)

Teaterstiftelsen Vivicas Vänner myönsi eilen Svenska Dagen eli Ruotsalaisuuden päivänä teatteriakateemikko Vivica Bandlerin 100-vuotisjuhlan kunniaksi 20.000 euron Ester-palkinnon neljälle teatterialan lahjakkaalle ja ansioituneelle tekijälle. Palkinnon jakavat näyttelijä Iida Kuningas, ohjaaja-käsikirjoittaja Susanna Kuparinen, ohjaaja Alma Lehmuskallio ja lavastaja Kati Lukka. Kukin heistä saa 5.000 euroa. ONNITTELUT! 🥂

Ester-palkinnon saajat Kati Lukka (vas.), Iida Kuningas, Alma Lehmuskallio ja Susanna Kuparinen sekä ryhmän keskellä hallituksen pj. Raija-Sinikka Rantala. Takana myhäilee Vivica. Kuva © Laura Ulmanen

Agronomi-ohjaaja-teatterinjohtaja Bandlerin perustama säätiö korostaa noudattavansa Vivican periaatteita valitessaan palkitut naispuolisten teatterintekijöiden joukosta.

– Tavoitteena on nostaa esiin naisten kiistaton merkitys teatterin elinvoimaisuudelle tänä päivänä. Jokainen palkinnonsaajista on Vivica Bandlerin lailla jo tehnyt omien työvuosiensa mitassa häkellyttävän työteliään, monipuolisen ja laajakantoisen jäljen suomalaiseen teatterikenttään”, Teaterstiftelsen Vivicas Vännerin hallituksen puheenjohtaja Raija-Sinikka Rantala sanoi taustoittaessaan Vivican äidin Ester Margaretin mukaan nimetyn Ester-palkinnon perusteita ja valitun neliapilan ansioita.

Ester-palkintoraadin muodostivat puheenjohtajana toimineen ohjaaja-kirjailija Rantalan lisäksi ent. ympäristönsuojelupäällikkö Camilla von Bonsdorff, kauppatieteiden tohtori Sirkka HämäläinenLindfors ja näyttelijä-ohjaaja Dick Idman. Tässä perustelut:

Rohkeita ja vilpittömiä tulkintoja

IIDA KUNINGAS on vuonna 2014 valmistunut näyttelijä ja teatteritaiteen maisteri, joka toimii yhtä luontevasti sekä ruotsin- että suomenkielisellä näyttämöllä niin kokeellisten produktioiden kuin klassisten näyttämötekstienkin henkilöhahmona.

Hän on tehnyt monipuolisia rooleja vakuuttavasti teatterikentän ja esitystaiteen eri laidoilla:

Viirus, Teater Mestola, Lilla Teatern, Wauhaus, Q-teatteri, Helsingin Kaupunginteatteri, Blaue Frau ja Suomen Kansallisteatteri ovat ehtineet tulla tutuiksi, monet näistä jo useampaan kertaan. Elokuva, esimerkkinä Betoniyö ja kuunnelma, viimeisimpänä Vid gränsen viime vuodelta, kuuluvat yhtä lailla Iida Kuninkaan reviiriin.

Erityisen merkittävää on katsojille ollut yhteistyö ohjaaja, näytelmäkirjailija Milja Sarkolan teoksissa. Stjärnorna i taket, Jotain toista, Olipa kerran minä ovat kaikki näytelmiä, joissa Iida Kuninkaan vilpitön tulkinta on ylittänyt monia uskalluksen ja henkilökohtaisen rohkeuden kynnyksiä.

Tällä hetkellä työ jatkuu uran lähtökohdassa Viirusteatterissa ja sen uudessa toimitilassa Jätkäsaaressa Mestarin ja Margaritan merkeissä, jonne hän tänäänkin suuntaa Ester Margaretin tervehdys matkassaan.

Totuuspohjaista dokumenttiteatteria

SUSANNA KUPARINEN on teatteritaiteen maisteri, Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalta. Sen lisäksi hän on tehnyt uran tutkivana journalistina, mistä työstä hän on saanut kunniamainintoja. Tällä kertaa hänet palkitaan nimenomaan teatterintekijänä.

Hänen ammatillinen teatteriuransa käynnistyi aikana, jolloin suomalainen teatteri oli kääntynyt suppuun tutkiskelemaan identiteetin, minän tai maksimissaan perheen sisäisiä dynamiikkoja. Yhteiskunnallinen tarkastelukulma oli häviämässä tai suorastaan hävinnyt teatterikartalta

Kaikkia Ylioppilasteatterin tiloihin 2008 kiivenneitä oli tuolloin odottamassa poikkeus, Valtuusto– trilogian ensimmäinen osa, hervottoman hauska ja viiltävä totuuspohjainen dokumenttiteatteripläjäys. Oikeudenmukaisuutta peräävä näkökulma säilyi johdonmukaisena myös trilogian myöhemmissä osissa, samoin kuin 2011 käynnistyneissä Eduskunta-katsauksissa.

Susanna Kuparisen esittävien taiteiden ura ei rajoitu eniten julkisuutta niittäneisiin teoksiin. Uraan kuuluu lyhytelokuvaa, äänisuunnittelua, musiikkivideota, kuunnelmaa, taustoittamista, kirjoittamista, tuottamista, esiintymistä ja koulutusta. Olisi helpompi kertoa se, mihin hän ei ole vielä ehtinyt. Ja tämä kaikki aktiivisen journalistiuran ohessa.

Säätiön hallitus odottaa innolla jatkoa, viiltäviä puheenvuoroja laajemmista aiheista, esimerkiksi Euroopan Unionista ja globalisaatiosta. Vaikka kyllä rakkausaihekin käy, jos se on peräisin pienen lapsen äidiltä, joka rohkenee tunnustaa, että vain ”työ pitää järjissä”.

Saumatonta yhteistyötä genrejen välillä

ALMA LEHMUSKALLIO valmistui teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi 2015. Vain runsaat kaksi vuotta, ja hänellä on tänään jo hengästyttävän runsas ja monipuolinen ammattikokemus, jota ehkä parhaiten luonnehtii vapaaurheilu koko taiteenalan eri genrejen kentässä.

Hän työskentelee molemmilla kotimaisilla kielillä, myös Pohjoismaissa, ja on tehnyt mm. belgialaisten kanssa URB-festivaaleille jalkapallo-oopperaa. Hän kirjoittaa ja tutkii, kuten parhaillaan Suomen Teatteriohjaajien ja Dramaturgien liiton toimeksiannosta ohjaajien ja dramaturgien työtilannetta.

Toistaiselta uralta löytyy radioteatteria, koreografiaa ja soveltavaa teatteria sekä ohjauksia kaupunginteattereiden perusohjelmistoon. Hän on yksi näistä nuoren polven naisista, jotka ovat osoittaneet, että kun tekijällä on näkemystä, voi myös laitosteatterin lavalle syntyä poikkeuksellisen raikas ja rohkea esitys.

Yksi Alma Lehmuskallion taitolajeista on nykysirkuksen ja esitystaiteen maailma. Vivicas Vänner -säätiöllä oli ilo ja kunnia olla mahdollistamassa hänen ohjaustyötään nykysirkusesitykseksi luonnehditussa Sivuhenkilöt-esityksessä viime vuonna Tenalji von Fersenissä Suomenlinnassa. Esitys avasi ikkunan tanssin, sirkustaiteen ja näyttämötaiteen yhteistyön rajattomiin mahdollisuuksiin. Se toteutti hienosti hänen omaa kuvaustaan kiinnostuksen kohteistaan: ”teatterin ja toden suhde, ristiriidat, ihmisen läsnäolo ja taidot, ihmeet, kauneus sekä kontrollin ja kontrolloimattomuuden villi taistelu”.

Kiistattoman monipuolinen mestari

KATI LUKKA on taiteen maisteri Taideyliopistosta ja lavastaja siihen sulautuneesta Taideteollisesta korkeakoulusta. Hänen valmistuessaan lavastuksen kentällä vallitsi jos ei nyt enää all-male niin ainakin vankka miehinen dominanssi.

Naisuran onnistumista epäilleet ovat harvoin joutuneet katumaan yhtä katkerasti kuin Kati Lukan kohdalla. Hän on osoittanut olevansa kiistattoman monipuolinen mestari suurtuotannoista pienimuotoisiin tutkielmiin. On ilo teatterille, ettei elokuva vienyt häntä mukanaan, vaikka uran alkumetrit siihen viittasivatkin.

Helsingin kaupunginteatterin suurelle lavalle hän rakensi West Side Storyyn jo ennen vuosituhannen vaihdetta tuhansien kilotonnien ylikulkusillan, koko näyttämöaukon kattavan metallisen kiipeilyverkon ja jättimäiset öljysäiliöt, jotka kylkeä kääntäessään muodostivat hohtavan satiinisen morsiuspukuateljeen. Puhumattakaan koko näyttämöaukon mittaisesta laajakangasavaruudesta.

Suomen Kansallisteatterissa on roiskittu vettä ja käyty sotaa kylmäkalusteita vastaan, harhailtu maanalaisen kaivoksen syvyyksissä ja nostettu lavalle honkametsää ja viimeisimmässä Koivu ja tähti -esityksessä pantu humisevat puut puhumaan ja kuiskimaan ei perus- vaan perisuomalaisuuttaan.

Tutuiksi ovat vuosien varrella tulleet ooppera, baletti, nykytanssi ja kiertävät kohde-esitykset eri tiloineen, mutta koskaan en ole kuullut huhuja siitä, että lavastamot tai työhuoneet olisivat nousseet sotajalalle, olivatpa suunnitelmat miten mittavia tahansa. Koska niissä on aina ollut tolkku.

Kati Lukan lavastukset eivät kopioi todellisuutta. Kerta toisensa jälkeen, ne ovat kokonaisteoksia, jotka antavat teoksen ytimelle, näyttämötoiminnalle, mahdollisuuden paljastaa todellisuudesta jotain enemmän kuin totta.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.