Teatteri on riippuvuutta nähdyksi tulemiseen

kesäkuu 17, 2016 kello 10:35 (Eija Mäkinen)

Jaakko Loukkola sanoo miettineensä paljon työnsä motiiveja.

– Teatteria ei valita ammatiksi, se valitsee sinut. Minulla ei ole täsmällistä vastausta siihen, miksi olen näyttelijä. Uskon, että kyse on riippuvuudesta yleisöön ja nähdyksi tulemiseen. Ei tätä työtä muuten kukaan tekisi, hän sanoo ja muistuttaa alan karusta todellisuudesta: huonot työajat, matala palkka.

– Tietenkin minulla on myös tahto sanoa jotakin, ja näyttämö tarjoaa siihen väylän. Teatteri on minun keinoni ottaa asioihin kantaa.

Jaakko Loukkola. Kuva © Markus Kaustell.

Jaakko Loukkola. Kuva © Markus Kaustell.

Forssan kupeessa Jokioisilla varttunut Loukkola oli vilkas lapsi, joka tykkäsi keksiä kaikenlaisia juttuja ja jäyniä. Onneksi yläkoulussa vastapeluriksi osui näyttämöilmaisun opettaja Jyrki Kanerva, joka luotsasi pojan mukaan teatteritoimintaan. Viulunsoittaja katolla -musikaalin Tevje muutti kertaheitolla villikon suunnan.

– Samalla porukalla tehtiinkin sitten tosi kauan, olimme hyvin innostuneita. Koulun ryhmästä kasvoi myöhemmin Nuorisoteatteri Notku. Näyttelin ja ohjasin myös muissa harrastajateattereissa, Loukkola kertoo.

– Kun energian voi kanavoida näyttämölle, sitä ei tarvitse viedä muualle. Teatteri on minulle yhä paikka purkaa energiaani.

Opintieltä työhön ja Turkuun

Jaakko Loukkola pyrki ja pääsi 18-vuotiaana Kokkolan ammattikorkeakouluun opiskelemaan teatteri-ilmaisun ohjaajaksi.

– Olen ammatti-identiteetiltäni näyttelijä, mutta koen olevani hyvä opetustyössä. Pedagoginen työ auttaa minua myös kehittymään päätyössäni eli näyttelijänä, koska harrastajia opettaessani näen prosesseja; sen, miten muut toimivat.

Opiskeltuaan kaksi vuotta Kokkolassa Loukkola haki ammattikorkeakoulujen sisäistä siirtoa Turkuun, jonne hän oli perustanut IdeaTeatterin yhdessä nuoruudenystäviensä kanssa. Tekijöiden tarkoituksena oli yhdistää erityisesti Lounais-Hämeen alueen nuoria teatterin, tanssin ja musiikin harrastajia sekä luoda ja kehittää työllistymismahdollisuuksia nuorille kulttuurialan ammattilaisille ja opiskelijoille.

Lopputyönsä, Minna Canthin Työmieheen pohjautuvan, Sirkku Peltolan, Matti Puurtisen ja Heikki Salon sovittaman musikaalin Suruttomat, Loukkola ohjasi kesällä 2009 Forssan Teatteritaloon.

– En tiedä, olisiko minusta ammattiteatterissa mitään käyttöä ohjaajana. Valmiudet siihen minulla on, mutta se vaatisi pohditun vision ja ison palon. Harrastajien parissa voin toimia vapaammin.

Noppa-monologi poiki täyspotin

Vastaus kysymykseen tärkeimmästä työstä on yksiselitteinen: Noppa-monologi, jota Loukkola on esittänyt lähes 600 kertaa.

Kaikki lähti liikkeelle vahingosta, kuten hän asian ilmaisee, kun eräs terveysalan yritys tilasi alkoholikasvatusta käsittelevän esityksen. Loukkola pirautti näytelmiä ja biisejä kirjoittaneelle sisarelleen Jenni Heleniukselle, joka toimi tuolloin Mannerheimin lastensuojeluliiton ehkäisevän päihdetyön suunnittelijana, mutta kumpikaan ei kunnolla innostunut ajatuksesta. Kaksikon pää kääntyi, kun yritys löi tiskiin sievoisen summan. Ohjaajaksi pestattiin vanha tuttu, Jyrki Kanerva.

Yläkouluikäisille suunnattu Noppa sai kantaesityksensä Jokioisilla terveysalan tapahtumassa, joihin osallistui lukuisia terveysalan toimijoita.

– Kun esitys oli päättynyt, ihmiset nousivat seisomaan ja taputtivat. Ihmettelin, mitä oikein tapahtui. Myin saman tien arviolta 30 keikkaa.

Menestyksen salaisuus piili lähestymistavassa, jota Loukkola kutsuu pedagogiseksi lastenteatteriksi. Hän teki siitä myös kirjallisen opinnäytteensä, jossa hän pohtii lastenteatterin arvoja ja motiiveja sekä pedagogisen esityksen valmistamista.

Lastenteatterissa on aina kyse logiikasta

Jaakko Loukkola korostaa lapsille ja aikuisille suunnatun teatterin eroja ja muistuttaa, että lapsen maailman logiikka on saavutettavissa vain huolellisella ennakkotyöllä.

– Lastenteatterissa on kyse siitä, millaisen roolin esiintyjä ottaa lasten ja nuorten edessä. Olen joskus ollut mukana esityksessä, jossa aikuinen näyttelijä yrittää esittää nuorta. Kun tällainen satakiloinen kalju äijä menee lavalle nahkatakki päällä, ei riitä, että vain ilmoittaa olevansa 14-vuotias. Pitää olla tietoinen, miten katsojien logiikka toimii. Uskottavuus saavutetaan rehellisellä läsnäololla, suoraan puhumisella.

Koska Nopan käsittelemä teema on iso, vakava ja nuorten mieltä monin tavoin askarruttava, Jaakko Loukkola laati sisarensa kanssa esitykseen kuuluvan jälkityöstöpaketin, jonka avulla opettajat ja oppilaat voivat keskustella aiheesta joko oppitunneilla tai pienryhmissä.

– Monologi toimii draamallisena keskustelunavaajana, ja esityksen teoriaosuus tarjoillaan tavallaan jälkikäteen. Halusimme jättää aineiston koulun arkea varten, opettajille työmateriaaliksi. On heistä kiinni, hyödynnetäänkö materiaalia.


Olethan lukenut Jaakko Loukkolasta kertovan juttusarjan ensimmäisen osan Eikan ilosanomat aloitteleville ekoisteille. Lue myös sarjan kolmas osa Lastenteatterissa pitää lunastaa paikkansa joka päivä!

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.