Vedenalainen maailma puhuttelee ilman sanoja

elokuu 29, 2016 kello 12:15 (Eija Mäkinen)

Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on nyt Veden alla -esityksen toteuttanut työryhmä, Teatteri Tuike. Tämä on kolmiosaisen bloggaussarjan ensimmäinen osa.


Näky on häikäisevä: kirkkaita värejä, koralleja, virtojen mukana huojuvia merkillisiä kasveja ja satojen trooppisten kalojen parvia, jotka uivat siksakkia paikasta toiseen. Sitten Nina Rinkinen äkkää kaukaisuudessa ison hahmon ja alkaa innoissaan hakata poikaystävänsä olkapäätä.

– Hän säikähti, että olin nähnyt hain tai jotakin muuta pelottavaa, mutta tulija oli merikilpikonna; laji, josta oli ollut puhetta monta päivää, mutta jota emme olleet onnistuneet bongaamaan, Nina Rinkinen muistelee Curaçaolla kolme vuotta sitten tekemäänsä snorklaamisretkeä ja näyttää kekseliään viittoman, jolla hän veden alla viesti poikaystävälleen tulijasta.

Veden alla | Bastian Salmela

Kuva Veden alla -animaatiosta, tekijänä Bastian Salmela.

– Se saapui majesteettisen hitaasti, ja uimme pitkän matkan sitä yläpuolelta katsellen. Jossain vaiheessa se kääntyi katsomaan meitä ja rapsutti itseään. Merikilpikonnan kohtaaminen oli mieletön kokemus.

Karibia alkaa itää Suomessa

Tajunnan räjäyttävä reissu, kuten Nina Rinkinen kokemustaan kuvailee, toimi sytykkeenä helsinkiläisen Teatteri Tuikkeen uusimmalle tuotannolle, vastikään ensi-iltansa saaneelle nukketeatteriesitykselle Veden alla. Kun Tuikkeen perustaja ja ohjaaja esitteli ideansa säveltäjä Otso Helokselle, tämä innostui aiheesta heti ja ryhtyi töihin.

Kohtalo – vai kenties Ahti – yhytti Rinkisen nukentekijä Mira Laineen kanssa, jota vedenalainen maailma eläinhahmoineen kiehtoi kovasti.

– Olin tehnyt pitkään ihmishahmoja ja aloin kyllästyä niihin. Halusin lähteä kohti esineitä. Kun Nina tarinoi meduusoista, merikilpikonnista ja kaikennäköisistä kaloista, niiden toteuttaminen nukeilla tuntui hauskalta ja innostavalta mahdollisuudelta.

Apuraharumba ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja hanke pantiin hetkeksi jäihin. Mutta kun Veden alla valittiin mukaan vuoden 2014 Itujen näyttämö -katselmukseen, Karibia alkoi itää Suomessa. Neljän kaupungin yhteisen hankkeen, ITU-projektin, tavoitteena on tukea lastenteatteriesitysten syntymistä. Myös esityksen sisällöllinen teema – luonnon ja ympäristön suojeleminen – vahvistui.

Näytelmä tarvitsee antagonistin

Veden alla -näytelmän päähenkilö on pikkutyttö, joka hermostuu tyhmiin aikuisiin ja nostattaa tulvan kaupungin ylle. Syntyy vedenalainen maailma, jossa katsoja kohtaa mitä ihmeellisempiä olentoja.

– Halusin näytelmään myös antagonistin. Mietin ensin haita, mutta idea tyrmättiin oitis. Lopulta päädyin roskiin. Muovi on valtava ongelma maailman merissä, ja me ihmiset olemme aiheuttaneet sen toiminnallamme. Tiedän, ettei esityksemme muuta maailmaa, mutta se on kuitenkin jonkinlainen kannanotto, Nina Rinkinen sanoo.

Kuva © Minna Nieminen.

Puvustus käynnissä, keskellä nukettaja Aarne Lindén. Kuva © Minna Nieminen.

Mira Laine innostui teemasta. Kuten hän huomauttaa, niin hyökyaalto kuin muoviroskatkin kertovat ympäristömme nykyisestä tilasta, todellisuudesta. Koska kyse on koko perheen esityksestä, vihollisesta tehtiin sellainen, jonka lapsetkin ymmärtävät. Syntyi roskiskala.

– Olemme käyttäneet paljon kierrätettyä materiaalia. Teimme myös linjavedon: ihmishahmot on tehty keinokuiduista ja muovista, kun taas eläimet on valmistettu luonnonmateriaaleista, hän kertoo ja kehuu esityksen pukusuunnittelijaa, Jenni Räsästä.

Jenni Räsänen | Kuva © Minna Nieminen.

Pukusuunnittelija Jenni Räsänen tekee korjauksia nuken asuun. Kuva © Minna Nieminen.

– On ollut ihanaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Ihailen Jennin visuaalista silmää. Näytelmässä on kolme ihmishahmoa, puolinukkeja, joille hän on suunnitellut puvut. Jenni on puvustanut myös nukettajat.

Animaatio avittaa mielikuvitusta

Nina Rinkisen käsikirjoittama Veden alla on sanaton teos. Yksi esityksen tärkeistä elementeistä on Bastian Salmelan tekemä animaatio, joka sekä laventaa näyttämön todellisuutta että luo tunnelmia.

– Vedenalainen maailma on kiehtonut minua, samoin kuin näytelmän ajatus siitä, että laskeudutaan veden alle kaupunkimaisemassa. Sen tekeminen on kieltämättä ollut haasteellista, hän myöntää.

Salmelan animaatio on esityksen mittainen, noin 40 minuuttia, mikä käytännössä tarkoittaa valtavaa työmäärää. Nukkeja on kaksitoista, joista osa esiintyy animaatiossa. Vaikeuskertoimia on lisännyt elementtien synkronoiminen keskenään.

Veden alla on läpisävelletty teos, mikä määrittää niin näyttelijöiden työtä kuin animaation ja valojen ajoitustakin. Esityksessä on kohtauksia, joissa näyttelijä on vuorovaikutuksessa animaation kanssa, mikä on vaatinut säätöä. En ole koskaan aiemmin ohjannut sekuntien tarkkuudella, Rinkinen kertoo nauraen.

– Tyhjä näyttämö on minulle luonteenomainen valinta, tykkään tehdä sitä kautta ja luottaa katsojan mielikuvitukseen. Kun Mira ehdotti animaation käyttöä, innostuin ideasta välittömästi. Sen avulla luomme maailmaa täydemmäksi ja avitamme mielikuvitusta.

Musiikki luo liikettä ja tunnelmaa

Tekijät kuvailevat, miten Otso Heloksen sävellykset ovat vaikuttaneet esityksen sisältöön, tarinaan ja sen eri hahmoihin.

– Musiikki luo tunnelmat ja kertoo katsojalle, onko luvassa jotakin pelottavaa, eteeristä, hauskaa, surullista… On ollut hauska kuunnella Otson ehdotuksia ja tajuta: joo, rausku voisikin olla vähän hassunhauska, Nina Rinkinen sanoo.

– Musiikin kuunteleminen on ollut todella kiinnostavaa, koska olen alkanut rakentaa nukkeja liikkeen pohjalta. Olen miettinyt, millaista liikettä kukin eläinlaji tekee, miten ne toimivat yhdessä ja onko joukossa yksinäisiä hiihtäjiä. Musiikki on vaikuttanut paljon myös materiaalivalintoihin, Mira Laine kertoo.

– Vaikka olen työn vuoksi tuijottanut paljon luontodokumentteja, Veden alla ei ole mikään David Attenborough -dokumentti, vaan olen ottanut taiteellisia vapauksia nukkeja luodessani. Niissä on tietoisesti jätetty tilaa katsojan mielikuvitukselle, jolloin niihin voi projisoida omia näkemyksiään ja tunteitaan.


Lue Teatteri Tuikkeesta ja Veden alla -produktiosta kertovan juttusarjan toinen osa Taiteilijan tuskainen tie: epäilystä riemuun ja paniikkiin sekä kolmas osa Teatteria tarvitaan muuallakin kuin keskuksissa.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.