Vivica Bandler – Voimanainen

Vivica Bandler (5.2.1917–30.7.2004) oli suomalaisen teatterin avarakatseinen uudistaja, rohkea ja kekseliäs ohjaaja ja ennakkoluuloton teatterinjohtaja, jolle mahdoton oli elämänasenne.

Hän ehti tehdä uransa aikana yli sata ohjaustyötä, joista monet olivat maailmankantaesityksiä. Jo ensimmäiset ohjaukset todistivat Bandlerin rohkeudesta ja mieltymyksestä mustaan huumoriin, kun hän 1940- ja 50-luvulla esitteli suomalaisyleisölle modernia ulkomaista dramatiikkaa: Jean-Paul Sartren, Jean Genet´n, Jean Anouilh´n ja Eugene Ionescon teoksia.

LILLANIN TÄSMÄOSUMAT

Vivica Bandler osti Kasarminkadun sisäpihalla toimivan Lilla Teaternin vuonna 1955. Ryhmän tavoitteet hän kiteytti näin: ”Ihmistuntemusta – Ihmismielen ruoskintaa – Hyväntahtoista viihdettä. Lisäksi luonnollista näyttämökieltä ja yhteistyötä suomenkielisten kollegoiden kanssa.”

Lillanista, rakkauslapsesta, kasvoi Bandlerin johdolla yksi Euroopan kuuluisimmista avantgarde- teattereista. Ohjelmistossa vuorottelivat kokeileva nykydramatiikka ja päivänkohtaisia ilmiöitä kritisoineet vauhdikkaat revyyt, joissa yleisöä tulitettiin älyn ja huumorin asein.

Vivica Bandler johti Lilla Teaternia 12 vuotta. Hänelle teatteri oli aina ”meidän”, ei koskaan ”minun”. Näyttelijät ovat luonnehtineet Bandleria lahjomattomaksi näkijäksi ja kuulijaksi, jonka vahvuutena oli hyvä ihmistuntemus ja intuitio.

LAHJAKKUUKSILLE TUKEA

Taiteilijan ammatti ei ollut sivistyneistösukuun syntyneelle, kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin ja teatterihistorian tutkija Ester-Margaret Lindbergin esikoistyttärelle helppo valinta siitäkään huolimatta, ettei Vivica tuntenut yläluokan seurapiirien, eikä varsinkaan isänsä, edustamia arvoja omakseen.

Päätöksestään hän kiitti ystäviään, Göran Schildtiä ja Tove Janssonia. Heidän kannustaminaan Vivica Bandler valitsi uran, joka lopulta teki hänestä Suomen kansainvälisesti arvostetuimman teatterivaikuttajan.

”Suurin lahja, jonka toiselle voi antaa, on se, että auttaa toista eteenpäin”, Vivica Bandler kirjoitti elämäkerrassaan.

Lahjakkuuksien tunnistamisesta ja tukemisesta on kyse myös Vivicas Vänner -säätiössä, jonka Bandler perusti vuonna 1991.

Vivica Bandler – Suomalainen

”Niin, minä olen agronomi”, kuului vastaus, kun Vivica Bandlerilta kysyttiin, pitääkö teatterinjohtajalla olla akateeminen koulutus. Hänen mukaansa ihmiselle teki hyvää, kun tällä oli kynsien alla vähän multaa.

Agronomiopintoihin kuuluvan harjoitteluvuoden Bandler työskenteli Suontaan kartanossa; jakson, jota hän luonnehti yhdeksi rakkaimmista muistoistaan. Tutustuminen suomensuomalaiseen kansaan oli hänelle lähes runebergiläinen elämys.

Myöhemmin Vivica Bandler hoiti sukunsa omistamaa Saaren kartanoa Tammelassa. Maanviljelys ja teatteri muistuttivat hänen mukaansa toisiaan, sillä molemmat vaativat järkeä ja taidon pitää jalat maassa. Maanviljelys teki hänestä myös valveutuneen, luontoa puolustavan ympäristöaktivistin.

SODAN PERINTÖ

Isänmaallisen kotikasvatuksen saanut Vivica Bandler toimi sotien ajan lääkintälottana. Hänelle Suomen itsenäisyys oli äärettömän tärkeä asia, eikä hän epäröinyt lähteä rintamalle.

Kun Vivica hyvästeli kotiväkensä Helsingin Huvilakadulla, hän tajusi, miten jokainen päivä oli kuin lahja. Sotakokemukset karaisivat ja opettivat kiroilemaan kuin rantajätkä, mutta tunne siitä, että elämä on lahja, ei milloinkaan kadonnut.

VELJEKSET PARIISISSA

Vivica Bandler oli ylpeä suomalaisuudestaan. Historiantuntemustaan hän hyödynsi kekseliäästi ohjatessaan Helsingin 400-vuotisjuhliin runsaasti myönteistä huomiota herättäneen, 52 ”elävästä kuvasta” koostuneen juhlakulkueen.

Vuotta myöhemmin, 1951, Bandler ohjasi Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä” Saaren kansanpuiston harrastajateatteria varten. Hän vei esityksen myös ensimmäisenä ohjaajana ulkomaille, Pariisiin, ja aloitti näin ennakkoluulottoman toimintansa suomalaisen kulttuurin sanansaattajana maailmalle.

Suomalaisuus näkyi vahvasti myös Le Club du Sauna -yöklubissa, jonka Vivica Bandler organisoi Helsingin olympialaisten VIP-vieraille Handelsgilletin takapihan tiloihin. Sisustuksen suunnitteli Tove Jansson, ja tuttavapiiri toimi tarjoilijoina. Yöklubista saatu voitto jaettiin teatteristipendeinä.

Vivica Bandler – pohjoismaalainen

Vivica Bandlerin maine huumorintajuisena ja taitavana teatterintekijänä kiiri varhain naapurimaihin. Ruotsin valloitukseen hän käytti muumimetodia. Tove Janssonin kirjoittama ”Peikko kulisseissa” ja Lilla Teaternin valovoimainen näyttelijäkaarti tekivät läpimurron 1959.

Lilla Teatern vieraili sittemmin Tukholmassa menestyksekkäästi lukuisia kertoja, samoin Oslossa. Vuonna 1967 Bandler siirtyi Oslo Nye teaternin johtajaksi. Kaksi vuotta myöhemmin hänet, ”puolivanha akka”, kuten Bandler itseironisesti totesi, kutsuttiin Tukholman kaupunginteatterin johtajaksi.

Pesti kesti 12 vuotta, jonka aikana Vivica Bandler vauhditti teatterin ennennäkemättömään nousuun.

LASKUOPIN MERKITYS

Uusi johtaja lähti Tukholmaan reppu täynnä kansainvälisiä ideoita, mutta menestysresepti löytyi lähempää: kotimaisesta teatterista. Bandlerille tunnusomainen kyky tunnistaa lahjakkuudet toimi myös Ruotsissa, ja hän antoi uusille tekijöille mahdollisuuden toteuttaa näkemyksiään. Hyvällä menestyksellä.

Tukholman kaupunginteatterin johtajana Bandler kutsui lukuisia suomalaisesityksiä vierailulle. Lahden taakse matkasi niin teatteriväkeä, kirjailijoita kuin kansanpelimannejakin. Temppu tepsi, ja katsomoon virtasi uutta yleisöä, suomalaiset siirtolaiset etujoukoissa.

Tukholman kaupunginteatterissa Vivica Bandler sovelsi Lilla Teaternin vuosien oppejaan myös taloudellisesti. Hänelle raha ei merkinnyt valtaa, vaan vastuuta. ”Ei utopioita ilman laskuoppia” kuului usein siteerattu tunnuslause.

PIENI ON KAUNISTA

Vivica Bandlerin teatterinäkemykset olivat lujasti arjessa kiinni. Hän pyrki valottamaan ihmisten omaa kokemusmaailmaa ja ympäristöä, tekemään käyttöteatteria, kuten hän itse sanoi: ”Minun linjaani ei kuulu sellainen, että tehdään jokin ylevä esitys vain muutamalle ylevälle katsojalle.”

Sama periaate toimi johtotähtenä Bandlerin toimiessa Tampereen Teatterikesän taiteellisena johtajana 1989–96. Hänen henkilökohtaisten verkostojensa ansiosta teatterikesä kansainvälistyi, ja pohjoismaalaisten vierailijoiden osuus kasvoi, kun Bandler julisti teemansa: Pieni on kaunista!

Vivica Bandler – maailmankansalainen

Vaikka Vivica Bandlerin teatteriura oli huikea, hän itse luonnehti sitä 45 vuodeksi sulkumerkeissä. Alun perin hän haaveili elokuvaohjaajan urasta, mahdollisuudesta tarkastella ihmistä lähikuvassa.

Unelmansa tähden hän matkusti 1930-luvulla Lappiin ja tarjoutui oma-aloitteisesti ranskalaisen ohjaajan Jacques Feyderin assistentiksi. Matka jatkui Pariisiin, missä Bandler työskenteli myös Maurice Clochen kanssa. Haave elokuva-alasta kuitenkin kariutui, sillä aika ei ollut vielä kypsä naisohjaajille.

MUSTAA NAURUA

Toisen maailmansodan jälkeen Bandler palasi Ranskaan, Pariisin mustien maailmaan, josta tuli mullistava kokemus. Värillisiltä hän oppi, ettei ihmisen kannata koskaan olettaa, että elämä olisi onnellista. Silloin voi joka päivä kokea jonkin positiivisen yllätyksen. Uudet ystävät opettivat myös, että pettymykset voi nujertaa itseironialla, ”mustalla naurulla”.

Bandlerin avarakatseisuus, sivistys, äly, lämpö, kuuntelemisen taito ja suorapuheisuus olivat ne piirteet, jotka lumosivat niin satunnaiset keskustelukumppanit kuin rakastetutkin. Niihin ihastui myös kotimaansa natsimiehitystä paennut itävaltalainen aristokraatti Kurt Bandler, jonka kanssa Vivica solmi avioliiton sota-aikana. Vaikka 20-vuotinen liitto päättyi eroon, ystävyys ja sukunimi säilyivät, sillä ”isäni oli tärvellyt omani”, kuten Vivica Bandler päätöstään perusteli.

HUVILAKADUN KEITTIÖ

Vivica Bandlerin keittiöstä Helsingin Eirassa tuli vuosien saatossa legendaarinen kulttuurin tekijöiden kohtaus- ja turvapaikka, jossa käytiin innoittuneita keskusteluja ja synnytettiin läjäpäin uusia ideoita. Siellä, suuren puuhellan lämmössä, istuivat iltaa niin Lasse Pöysti, Birgitta Ulfsson, Edward Albee, Bertolt Brecht, Ariane Mnouchkine kuin myös teatterintekijöistä läheisin, Dario Fo.

Vivica Bandler toimi aktiivisesti useissa kansainvälisissä teatterialan järjestöissä niin jäsenenä kuin puheenjohtajanakin, ja hänet palkittiin ansioistaan lukemattomilla mitaleilla ja tunnustuksilla. Kuvaavaa on, että vuonna 1999 akateemikon arvonimen saanut Bandler kertoi itse arvostaneensa eniten Stadin Slangi -yhdistyksen myöntämää Stadin friidu -titteliä.