”Ai, te menette vähän silittelemään niitä mummoja.”
Opiskelijatoverin heittämä kommentti kavaltaa heti soveltavaa draamaa vähättelevän asenteen. Ikään kuin teatteriesitys menettäisi koko taiteellisen ulottuvuutensa vain siksi, että se toteutetaan laitosympäristössä ja yhteistyökumppaneina ja kohdeyleisönä ovat vanhukset.
– Kieltämättä hoivataiteen kaltaiset termit nostavat niskakarvat pystyyn minullakin, koska koen tekeväni yhtä suuren taiteellisen työn kuin tehdessäni Teatterikorkeakoulussa tai Tampereen ylioppilasteatterissa, sanoo dramaturgi Iira Halttunen.
Hän korostaa, että Koukkuniemen kesäteatterin uutukainen, vanhainkodin vanhusten muistelujen pohjalta kirjoitettu Unhola – unohtumattomia muistoja, on uudenlaista, laadukasta ja ajatuksella tehtyä kesäteatteria.
– Tärkeimpänä tavoitteenamme on ollut tuoda soveltavaa teatteria tamperelaiselle teatterikentälle. Tampereella kesäteatteri on lähinnä kahden ison toimijan – Pyynikin kesäteatterin ja Tampereen Komediateatterin – esitysten varassa, ja ne ovat olleet aika samantyyppisiä. Toimin tällä hetkellä Tampereen ylioppilasteatterin taiteellisessa johdossa, ja olen sielläkin koettanut kannustaa väkeä tekemään erilaista kesäteatteria.
Keskustelu soveltavan teatterin roolista taiteen kentällä on ollut hyvin mustavalkoista. Tampereen Teatterikesässä järjestetään 6. elokuuta yhteistyössä Aamulehden kanssa paneelikeskustelu, jonka nimi – Hoivataide tulee, tositaide menee? – kertoo olennaisen: vaihtoehdot nähdään vastakkaisina.
– Esityksemme ohjaaja Meri-Maija Näykki on yksi keskustelijoista. Paneelikeskustelu esitetään suorana live-lähetyksenä Yle Areenassa kaikelle kansalle, mikä on tosi mahtavaa, Halttunen iloitsee.
Kun Aamulehti laati kesän alussa peräti kaksi kesäteatterilistausta, kummassakaan niistä ei mainittu Koukkuniemen kesäteatterin Unholaa.
– Reklamoimme asiasta mielipidepalstalle, jolloin Aamulehden kulttuuritoimituksen esimies vastasi, että journalismi on jatkuvaa valintojen tekemistä. On huvittavaa, että Aamulehti on mukana järjestämässä hoivataidetta ja tositaidetta käsittelevää keskustelutilaisuutta, ja sitten lehden toimitus tekee itse valinnan jättämällä hoivataidetta edustavan esityksen pois suosituslistauksistaan.
Työryhmä 1940-luvun asuissa. Iira Halttunen alarivissä keskimmäisenä.
Yllättävää on ollut myös se, että osa Koukkuniemen vanhainkodin henkilökunnasta on kokenut teatterintekijät lievänä riesana.
– Koukkuniemen vanhainkoti on tarjonnut toimintaamme upeat tilat ja myös avittanut jonkin verran materiaalikustannuksissa, mutta joidenkin mielestä meistä on vaivaa, koska tuomme laitokseen jotakin sellaista, mitä siellä ei aikaisemmin ole ollut. Se, että vanhukset menevät tunniksi teatteriin, vaikuttaa ymmärrettävästi päivärytmiin, mutta eikö laitoksissakin voisi olla vaihtelua?
Unhola – unohtumattomia muistoja -näytelmä sijoittuu murroksen ajan Suomeen, 1940- ja 50-luvulle. Nuoruutta luotaavan esityksen keskiössä on huutolaisena Teiskosta Tampereelle tuleva Helmi, joka päätyy lastenhoitotöiden kautta Finlaysonin tehtaalle.
Kun Helmi tapaa Johanneksen, rakkaus syttyy ja nuoripari alkaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta.
– Mukaan mahtuu erilaisia henkilöitä heidän lähipiiristään ja ympäristöstään. Tarinassa on myös kipeitä hetkiä, sillä olen halunnut pysyä todenmukaisena muistoille, joita olemme saaneet kuulla, Iira Halttunen sanoo.
Näyttelijät Miro Seppänen ja Milla Länsiö.
Kuva: Kaisa Pohjola.
Näytelmän loppu on toiveikas: jälleenrakentamisen eetos on vahva ja Suomi valmistautuu olympialaisiin.
– Koukkuniemen asukkaista suuri osa on muistisairaita, ja halusimme myös tänä kesänä tehdä esityksen, joka soveltuu heille. Siksi esityksessä on paljon musiikkia ja tanssia.
Musiikilla on yleisöön innoittava vaikutus, siitä saatiin viime vuonna voimallinen todiste.
– Viimeistä esitystä oli katsomassa mummo, joka osasi kaikki näytelmän laulut. Näyttämöversiossa laulettiin vain pari säkeistöä ja sitten kohtausta jatkettiin, mutta mummopa lauloi joka laulusta joka säkeistön. Vierustoverit yrittivät hyssytellä häntä, mutta me kannustimme: antaa mummon laulaa! Muutama katsoja tuli jälkeenpäin kysymään, oliko mummo tilattu laulamaan. Ei missään nimessä, vastasimme.
Ohjaaja Meri-Maija Näykki ja kaksi työryhmään kuuluvaa teatteri-ilmaisun ohjaajaa ovat ideoineet toiminnallisen muistokahvion, jossa katsojat pääsevät esityksen jälkeen jakamaan muistojaan kahvittelun lomassa.
– Muistokahviossa on erilaisia toiminnallisia pisteitä. Siellä järjestetään muun muassa 40-luvun terveystarkastus, jossa voi vaikkapa punnita itsensä. Esillä on myös 40- ja 50-luvun vaatteita, joita saa kokeilla. Katsojat voivat myös istua rauhassa pöydän ääressä ja kertoa näyttelijöille ja muille työryhmän jäsenille elämästään ja kokemuksistaan.
Halttunen kertoo, että työryhmäläiset ovat halunneet toimia eräänlaisina hyvän tahdon lähettiläinä ja käyttää teatteritaitojaan vanhusten iloksi ja hyödyksi.
– Keskustelut työpajoissa ja muistokahviossa sekä kummitoiminta saattavat antaa vanhuksille kokemuksen siitä, että heitä on kuunneltu. Siihen liittyy esityksen nimi. Meille tekijöille Unhola merkitsee paikkaa, jonne muistot saattavat mennä, jos niitä ei jaa kenellekään.
Viime kesänä esitetty On elomme muistoja vain sai hyvän vastaanoton. Maksullisia esityksiä oli 7, ja niiden täyttöaste peräti 93 prosenttia.
– Ilahduttavaa ja myös poikkeuksellista oli se, että myydyistä lipuista opiskelijalippuja oli yhtä paljon kuin eläkeläislippuja. Omaiset olivat iloisia, että Koukkuniemessä järjestetään vanhuksia osallistavaa teatteritoimintaa yhteislaulupäivien ja muiden tapahtumien lisäksi.
Koukkuniemen vanhainkodin asukkaille, henkilökunnalle ja omaisille tarkoitetut päivänäytännöt ovat ilmaisia, ja Koukkuniemi tarjoaa katsojille kahvit ja pullat. Niiden lisäksi tänä vuonna on 20 kaikille avointa maksullista iltaesitystä.
Iira Halttunen kiittää osana työryhmää toimivia vapaaehtoisia talkoolaisia. Aina löytyy käsi, joka vie julisteen sinne, minne pitää, kuten hän asian ilmaisee.
– Olemme tänä vuonna myös saaneet tosi paljon pukuja lainaksi Tampereen Työväen Teatterilta ja Yleisradiolta. Se, että isot auttavat pieniä, on ollut meille suuri ilonaihe.
Trio studiossa: ohjaaja Meri-Maija Näykki, iki-ihana Eila Roine ja äänittäjä Juuso Oksala.
Samalla suopeudella Koukkuniemen kesäteatterin hankkeeseen ovat suhtautuneet teatterialan konkarit Eila Roine ja Ilkka A. Jokinen, jotka toimivat esityksen ja markkinointimateriaalin ääninäyttelijöinä.
– Se, että he suostuivat, on yksinkertaisesti ihanaa. Vanhukset muistavat Eila Roineen Tampereen Työväen Teatterista 1950- ja 60-luvulta, ja meille nuorille teatterintekijöille hän on Pikkukakkosen mummo. Sekin on eräänlainen sukupolvikokemus.
– Ja tietenkin se, että Pohjoismaiden suurin vanhainkoti on ottanut vastaan tällaiset nuoret, aloittelevat teatterintekijät jo toista vuotta peräkkäin, on todella hienoa. Toivottavasti Koukkuniemen henkilökunta kokee, että teemme jotakin hyvää.
Kuvat on julkaistu tekijöiden luvalla.
