01.12.2016
Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on tanssija-koreografi Johanna Nuutinen. Tämä on kolmiosaisen bloggaussarjan ensimmäinen osa.
Kaikki lähti liikkeelle ihosta; siitä, miten sen tekstuuri muuttuu vuosien myötä.
– Kun ihminen on elänyt pitkään, hänessä on läsnä kaikki iät. Iho kantaa monia tarinoita, tanssija-koreografi Johanna Nuutinen sanoo.
Johanna Nuutinen.
Nuutisen tuleva fyysinen tanssiteatteriteos IRIS sai sytykkeitä myös kuoleman ja sen ehdottomuuden tiedostamisesta.
– Kolmenkympin vaiheilla aloin tajuta, etteivät läheiseni ole täällä ikuisesti. Kyse ei ollut kriisistä, vaan aloin kiinnostua tilasta, jolloin elämää ei ehkä ole enää paljoa jäljellä. Mitkä muistot nousevat tuolloin tärkeimpinä esille ja minkälainen alitajuinen ja surrealistinenkin maailma näistä tunteista ja tapahtumista muodostuu.
Siitä käynnistyi prosessi, jonka yksi lopputulema on IRIS.
Teoksen nimenä oli alun perin Läsnä eli Present.
– Se synnyttää monia mielikuvia: kyse on lahjasta, läsnäolosta, nykyhetkestä. Se oli kuitenkin liian lavea, nimessä tulee olla enemmän ”ryystöä”, kulmaa.
Hetken aikaa teos kulki nimellä Skär, joka sekin sisältää monia merkityksiä: viilto, pieni saari, kari, terä, lovi, kirkas. Nimi pohjautui ajatukseen elämän aikana saamistamme viilloista ja niiden muodostamasta arpikudoksesta, jonka peitossa kohtaamme ympäristömme. Panssarista, jonka sisällä lopulta huomaamme kulkevamme.
Lopullinen oivallus syntyi mökillä.
– Iris-sanaan kiteytyy sekä teoksen ydin, ihmisen tarve tulla nähdyksi, että prosessi, jolla sisältö on tuotettu, Nuutinen kertoo.
Kun hän ryhtyi suunnittelemaan uutta teostaan, mielessä kytivät ajatukset tulevaisuudesta: minkälaisen elämän haluaa lopulta itselleen rakentaa ja kuinka suuria riskejä on sen eteen valmis ottamaan.
– Pohdin, miksi märehtisin niin isoa kysymystä yksin. Miksi en keskustelisi ihmisten kanssa, jotka ovat tehneet vastaavanlaisia päätöksiä? Siksi päätin etsiä lähteitä, joista voisin ammentaa kokemusta ja tietoa.
Koska Nuutisen tuttavapiiriin ei lukeudu kovin monta iäkästä ihmistä, hänen oli löydettävä tie heidän luokseen toista kautta.
– Kun ryhdyin keräämään tarinoita, olin Oulussa, ja siksi ensimmäiseksi kohtaamispaikaksi valikoitui Ikäihmisten olohuone. Otin ensin yhteyttä järjestäjään, minkä jälkeen astuin rohkeasti sisään ja kysyin, ketkä haluavat viettää hetken kanssani. Keskustelin jo sinä iltana viiden henkilön kanssa.
Nuutinen huomauttaa, että jokainen kantaa mukanaan omanlaistaan energiaa, mikä vaikuttaa aina kohtaamisiin.
– Uskon, että kutsun olemuksellani tietyn tyyppistä energiaa. Siksi monissa keskustelijoissa oli mahdollisesti samantyyppistä henkisyyttä ja tiettyä heittäytymistä kuin itsessäni.
Hän huomasi myös, ettei tunteiden tunnistaminen ja niistä puhuminen ollut kaikille ilmiselvää.
– Saamani materiaali oli todella mielenkiintoista ja tärkeää, mutta kaipasin puhetta tunteista. Siksi otin yhteyttä tuttavaani, joka on tehnyt pitkän uran näyttelijänä, ja kysyin, tuntisiko hän vanhempia kollegoita, jotka voisivat olla kiinnostuneita viettämään hetken kanssani. Näyttelijät ovat tottuneita käsittelemään tunteita. Hän soitti ystäväpiiriään läpi ja sain näin yhteyden useampaan uuteen keskustelukumppaniin.
Tanssiteatteriteos IRIS koostuu viidestä tanssilyhytelokuvasta ja kahden live-esiintyjän koreografiasta. Niissä kiteytyvät kaikkiaan 17 ihmisen tarinat toisiinsa sulautuneina.
Nathalie Ruiz
Se, millaiseksi näyttämöesitys muotoutuu, on vielä avoinna.
– Pidän siitä, että teos pitää sisällään monia esitysmahdollisuuksia ja esityskokoonpanoja; että voin irrottaa siitä dueton tai filmin itsenäiseksi osakseen. Nämä eri presentaatiomuodot mahdollistavat teokselle pitkän elinkaaren ja laajan näkyvyyden sekä toimivat kommenttina esitystaiteen kestävän kehityksen puolesta. Pyrin siihen, koska olen sijoittanut luomiseen ja työstämiseen runsaasti paitsi omaani myös muiden aikaa ja resursseja.
Johanna Nuutinen tekee IRIS-teoksen tanssilyhytelokuvat yhdessä Jukka Rajala-Granstubbin, vuoden 2013 taidepalkinnon saaneen Taidepaja Malaktan omistajan ja dokumenttikuvaajan kanssa.
– Näin Jukan tekemän lyhytelokuvan Parkinson, jossa esiintyi hänen isänsä. Se, kuinka lähelle hän pääsi ihmistä hyvin yksinkertaisilla kuvilla, kiehtoi minua. Pidin filmin minimalistisesta otteesta, paljaudesta ja ihmisläheisyydestä. Työskentelen itse vähän abstraktimman maailman ja alitajunnan kanssa, mutta on ollut hienoa löytää tasapaino dokumentaarisen ja alitajuisen maailman välillä.
Kaksikko on kuvannut lyhytelokuvia useissa paikoissa: vanhassa talvikasvihuoneessa, meren rannalla, kalliolla, pellolla. Nuutinen ei halua paljastaa kuvauspaikkojen sijaintia, mutta hän kertoo etsineensä niitä tiukalla sihdillä.
– Olemme halunneet saada filmeihin yhtenäisen kaaren. Yksi haaste on ollut se, ettemme ole kiinni missään tietyssä ajassa. Se pakottaa karsimaan elementit, jotka paljastavat liikaa.
Teoksen nimi on ollut yhteinen nimittäjä myös lyhytelokuvien esiintyjille, joista osan Nuutinen sanoo valinneensa katseen perusteella.
– Toki olen tutustunut myös esiintyjien fyysisyyteen ja taustaan, mutta katse on ollut eräänlainen ikkuna siihen, ketkä ovat valikoituneet.
– Mukana on muun muassa Alma Äijö, 12-vuotias tanssitaiteilija, jonka näin ensimmäisen kerran esiintymässä kolme vuotta sitten. Hän tanssi massiiviselle yleisölle ja omisti hetken ainutlaatuisella voimalla ja herkkyydellä.
Alma Äijö.
Anni Koskista Nuutinen luonnehtii vangitsevaksi esiintyjäksi ja erittäin fyysiseksi ja lahjakkaaksi liikkujaksi. Elokuvassa Koskinen esiintyy sirkustaiteilija Onni Hämäläisen kanssa.
– Kolmannessa filmissä esiintyy Nathalie Ruiz, palkittu pitkän linjan tanssitaiteilija Tukholmasta. Ranskasta kotoisin oleva sielukas ja karismaattinen Nathalie aloitti työskentelyn Mats Ekin johtamassa Cullberg Baletissa vuonna 1988. Hän on työskennellyt useiden nimekkäiden koreografien ohjauksessa mm. Martha Graham, Twyla Tharp, Mats Ek, Jiri Kylian, Per Jonsson, Kenneth Kvarnström, Örjan Andersson ja Helena Franzen.
Neljänteen elokuvaan Nuutinen on houkutellut Ruotsista yhden Mats Ekin luottotanssijoista, Yvan Auzelyn, joka esiintyy pienen pojan kanssa. Viimeisessä elokuvassa on kaksi esiintyjää, joiden yhteenlaskettu ikä on 165 vuotta.
– Minusta on fantastista, miten koko työryhmä on heittäytynyt mukaan ja uskonut ideaan. Teoksen kokoluokka on kaikkine yksityiskohtineen mittava, mutta se on haaste, joka saa minussa tulen liikkeelle.
Edit 12.9.2017: Tekstissä muutettu kolmannen filmin tiedot tanssijan vaihduttua. Myös kaksi kuvaa vaihdettu muutoksen vuoksi.
