Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on tanssija-koreografi Kimmo Alakunnas. Tämä on kolmiosaisen bloggaussarjan ensimmäinen osa.
********
Kaksi cowboyta lähestyvät hitaasti toisiaan. Välimatka on pitkä, mutta kummankaan tarkkaavaisuus ei herpoa sekunniksikaan. Kädet ovat valmiina tarttumaan aseeseen hetkellä millä hyvänsä.
Ympärillä on ihmisiä tuhatmäärin, ja lavalta kantautuu Mokoman jytke. Turun Ruissalossa vietetään rockin juhlaa, mutta cowboyt keskittyvät vain toisiinsa.
Yllättävän kaksikosta tekee se, että toinen askeltaa kuin kukko ja toinen etenee pellen elkein. Se on itse asiassa duon nimi: Kukko ja Pelle.
Olipa Kerran Satu -esityksen vauhtikaksikko. Kuva: Katja Korpi
– Ilmaisumme alkoi yhdenmukaistua sitä enemmän, mitä lähemmäs pääsimme toisiamme. Nimi juontaa Turun seikkailupuistoon neljä vuotta sitten esitettyyn Olipa Kerran Satu -teokseen, jonka tein Janna Haaviston kanssa ja jossa meillä oli samannimiset hahmot, Kimmo Alakunnas kertoo.
Helposti lähestyttävän klovniduon tarkoituksena on tuoda esitystaidetta, klovneriaa ja teatteria tiloihin, joissa sitä ei ole tavanomaisesti esillä, kuten kahviloihin, kadulle tai taidetapahtumiin.
– Kukko ja Pelle on performatiivinen teatteriryhmä, jossa käsittelemme ajankohtaisia kysymyksiä ennen kaikkea huumorin ja hullunkurisen maailmankatsomuksen kautta.
– Ruisrock-festivaalilla tekemämme esityksen lähtökohtana oli energian ja keskeisen kohteen, fokuksen, muuttaminen. Halusimme luoda toisenlaista energiaa kuin mitä ympäristö tarjosi. Siksi käytimme hidasta liikettä. Olennaista oli myös yllätyksellisyys; se, että esitys oli yhtäkkiä yleisön keskellä. Katsoja joutui pohtimaan reagointitapaansa ja suhdettaan meihin.
Yllätys saatiin myös, kun kaksikko lopulta veti aseensa esiin. Festivaalialue täyttyi saippuakuplista.
Kimmo Alakunnas ja Janna Haavisto tutustuivat alun perin Turussa.
– Työskentelimme samoissa produktioissa muun muassa Turun ylioppilasteatterissa ja huomasimme, että teatterintekemisessä meitä kiinnostivat samanlaiset asiat. Lähdimme opiskelemaan alaa ja valmistuimme maisteriksi samaan aikaan, minä Helsingissä ja Janna Tukholmassa.
Ennen kuin Kimmo Alakunnas pyrki Teatterikorkeakouluun, hän mietti: puhe vai liike?
– Olin suorittamassa tanssitaiteen perustutkinnon Turun konservatoriossa ja tehnyt puheteatteria ja musikaalia, jossa tanssi ja teatteri yhdistyvät klassisimmillaan. Kallistuin lopulta liikkeen puolelle, koska se on monitulkinnallisempi elementti ja kielirajoitteet läpäisevä taideala. Ajattelen yhä niin.
Kun Kimmo Alakunnas valitsi koreografian suuntautumisvaihtoehdon, Janna Haavisto erikoistui fyysiseen komiikkaan ja klovneriaan Tukholman teatterikorkeakoulussa.
– Tanssijana minun on ollut helpompaa ottaa haltuun fyysinen ilmaisu ja akrobatia, ja hahmoni on ehkä siksi hiukan oudompi. Jannan Kukolla on filosofisempi tausta. Se on tarkka ja tarttuu asioihin syvällisemmin kuin minun hahmoni, joka tuppaa pilaamaan kaiken. Jannan hahmo ajattelee myös seurauksia.
Kun Kukko ja Pelle esiintyivät Ruissalossa, suurin osa ihmisistä seurasi hahmoja ihmetellen, mutta osa päätti tehdä lähempää tuttavuutta kaksikon kanssa.
– Jotkut halusivat keskustella kanssamme, mutta olimme sopineet, ettemme kommunikoi katsojien kanssa verbaalisesti. Jos joku otti kuvia ja laittoi käden harteille, saatoimme reagoida hetkellisesti, jotta ihmiset eivät hermostuisi, kun emme huomioineet heitä, mutta kameralle emme poseeranneet. Yksi katsoja tuli syöttämään minulle ruokaa, jolloin oli pakko poiketa suunnitelmasta, Kimmo Alakunnas nauraa.
– Klovnerian erityispiirteenä on, että se perustuu valtaosin improvisaatioon ja tilanteeseen. Parhaimmillaan se lähenee stand upia. Esityksillämme on aina jokin lähtökohta, mutta emme tiedä, mihin se päättyy.
Alakunnas painottaa, ettei klovneriassa etsitä järkeä eikä logiikkaa. Hän myös huomauttaa, etteivät Kukko ja Pelle ole ilkeitä, vaan kyse on keppostelusta.
– Klovneriassa haetaan toisenlaisia totuuksia kuin tavallisessa elämässä. Kun asioita pohtii klovnin kautta, niihin tulee omanlaisensa logiikka, joka näyttää ulospäin epäloogiselta. Kukko ja Pelle eivät suunnittele kepposiaan, vaan nurinkuriset tilanteet syntyvät hetken mielijohteista ja kulloisistakin tilanteista.
Kimmo Alakunnas iloitsee muutoksesta, joka on laventanut suomalaisten musiikkifestivaalien ohjelma-antia ja lisännyt niiden persoonallisuutta.
– Luulen, että suomalaiset festivaalien järjestäjät ovat ottaneet vaikutteita Keski-Euroopan festivaaleilta, joissa kuvataiteilijat, akrobaatit, sirkustaiteilijat, teatteri-ihmiset ja tanssijat ovat jo pitkään olleet mukana luomassa omalla taiteellaan festivaalitunnelmaa. Minusta se on hieno suunta.
Se, että yleisö koostuu monenlaisista ihmisistä, kutkuttaa Alakunnasta.
– Musiikkifestivaaleilla katsojakunnassa on kaiken ikäisiä ja tyylisiä ihmisiä. Jotkut saattavat olla alkoholin vaikutuksen alaisina, jolloin he voivat lähestyä ja koskettaa. Siinä on vaaran tunnetta molemmin puolin, mikä tietenkin viehättää meitä. Mutta ammattilaisuuteen kuuluu sen tiedostaminen. Pitää ymmärtää, mitä on tekemässä ja miksi.
Teatteriryhmä Kukko ja Pelle on tänä kesänä yllättänyt eri puolilla Turkua – puistoissa, kaduilla ja kahviloissa – ja esityksistä on tehty noin minuutin mittaisia videoita. Kuvaaminen jatkuu, kun kaksikko vierailee seuraavaksi Barcelonassa.
– Tavoitteenamme on luoda videopankki. Meistä on hauskaa, miten maisema vaihtuu videosta toiseen. Välillä ilmestymme puskista, välillä nousemme merestä. Kuvassa on aina yllätysmomentti: taide voi tapahtua missä vain.
