Taiteellisia riskejä energisellä draivillaTaiteellisia riskejä energisellä draivillaPääkaupunkiseudulla toimivan Teater Mestolan johtajakaksikossa, Martin Bahnessa ja Fabian Silénissä, yhdistyvät varsinaissuomalaiset ja stadilaiset perspektiivit ja vahvuudet.
– Se, että perhetaustamme ja kasvuympäristömme on erilainen – Martin on syntynyt Kaarinassa, minä vartuin Helsingin Kruununhaassa ja Eirassa – on teatterinjohtamisen kannalta voimavara, sillä se auttaa ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja yleisöjä, Fabian Silén sanoo.
Yhteistä kaksikolle on suomenruotsalaisuus, mutta kuten Silén huomauttaa, kyse ei ole yksiselitteisestä ominaisuudesta.
– Mitä oikeastaan tarkoittaa olla suomenruotsalainen nykyaikana, vuonna 2016? Se on kysymys, jota olen miettinyt paljon. Mikä on yhteinen nimittäjämme? Joidenkin mielestä kieli, mutta uskon vahvasti, että se on jotakin muuta.
Misantropen (2010). Kuva: Arto Timonen.
– Kärjistetysti sanottuna ihminen joko kuuluu tai ei kuulu suomenruotsalaiseen seurapiiriin, Martin Bahne sanoo.
– Jos Björn Wahlroosia on uskominen, olemme outcasteja, hylkiöitä. Hufvudstadsbladetissa huhtikuun alussa julkaistussa haastattelussa hän ihmetteli, miksi suomenruotsalaiset säätiöt hyysäävät marginaaliin kuuluvia teatteriryhmiä ja omituisia kulttuurilehtiä, kuten hän julkaisuja nimitti. Pelkään, että suurin osa suomenruotsalaisista – taidekenttää ja ehkä yliopistoväkeä lukuun ottamatta – ajattelee samoin. Ne, jotka eivät ole Wahlroosin kanssa samaa mieltä, eivät sano sitä ääneen vaan vaikenevat.
Martin Bahne huomauttaa, ettei yleisön kyky vastaanottaa uudenlaista muotokieltä ole kovinkaan hyvä.
– Kynnys on ehkä matalampi suomenkielisellä taidekentällä, varsinkin teatterissa, missä sitä tapahtuu tasaisin väliajoin. Yleensä esiin nousee joku kovaääninen mies, joka toteuttaa näkemyksensä juuri oikealla areenalla ja tehtäviin sopivilla näyttelijöillä. Suurimpia ongelmia vähemmistökulttuurissa on ehkä se, että mieluiten lillutaan kädenlämpöisessä vedessä koko elämä läpi ja yritetään olla tekemättä aaltoja.
Niin, aaltoja. Teater Mestola ei todellakaan ole tyytynyt pelkkään tyvenellä purjehtimiseen vaan on pyrkinyt keikuttamaan venettä reippaastikin. Kaiken tekemisen ytimessä on halu ravistella ja ottaa kantaa.
– Emme tee postmodernia tai tiettyyn konseptiin perustuvaa teatteria, vaan esityksemme perustuvat aina tekstiin ja tarinaan, sanalliseen voimaan. Se on aika haastavaa, koska puheteatteri ei tunnu enää kiinnostavan yleisöä samalla tavalla kuin ennen. On joitakin aiheita, kuten perhe, jotka vetävät katsojia, mutta jos siirtyy tiettyjen aiheiden ulkopuolelle, peli muuttuu nopeasti lottoarvonnaksi, Silén sanoo.
Eugen Schauman (2009). Fabian Silén, Jan-Christian Söderholm, Henrik Heselius, Marika Salomaa-Kivelä ja Jan Korander. Kuva: Arto Timonen.
Koska Teater Mestolan taloudelliset resurssit ovat niukat, tekstin tulee olla erinomainen. Paradoksi piilee siinä, että laatu vaatii aikaa. Loistava näytelmäteksti ei synny hetkessä, vaan siitä kirjoitetaan monta versiota. Pieni budjetti hankaloittaa myös pitkän tähtäimen suunnittelua.
Kysymys tulevaisuudesta saa kaksikon miettimään. Martin Bahne puntaroi kahden vaihtoehdon, pessimistisen ja optimistisen, välillä, joista hän valitsee jälkimmäisen.
– Uskon, että Nicken NU -projektin merkeissä alkanut yhteistyön tuottamisen tuki jatkuu tavalla tai toisella, ja olemme erittäin kiinnostuneita siitä. Jos niin ei käy, etsimme toisen yhteistyötahon ja -tilan. Tarkoituksemme on tehdä poliittista teatteria nuorten kirjailijoiden teksteistä ja valmistaa uusi ensi-ilta vuoden tai puolentoista sykleissä.
Fabian Silén nostaa esiin kolmannen vaihtoehdon ja ilmoittaa olevansa mieluiten realisti.
– Teater Mestolalla on pätevä syy olemassaoloonsa, sillä luomme uutta näytelmäkirjallisuutta ja tuotamme vuosittain yhden kantaesityksen. Haluaisin kuitenkin varmistaa teatterillemme jatkumon. Ettei kyse olisi aina yksittäisestä projektista, joka elää muutaman kuukauden, minkä jälkeen kaikki pitää aloittaa tyhjästä, hän sanoo ja mainitsee esimerkkinä Teater Viiruksen, jonka toiminta jatkui vahvana senkin jälkeen, kun perustajajäsenet siirtyivät muualle.
Stan Saanilan Bländad-näytelmän jälkeen Teater Mestola tarttuu kokkolalaisen näytelmäkirjailija, näyttämötaiteen valtionpalkinnon saaneen Ari-Pekka Lahden tekstiin, jonka yhtenä pääteemana on demokratian rapautuminen.
– Jaamme Fabben kanssa yhteisen huolen maailmanmenosta, mikä johti näytelmän tilaamiseen. Sitä yrittää itsensä kautta toteuttaa ohjelmistovalintoja, pienemmässä mittasuhteessa myös näyttelijänä ja ohjaajana, Bahne sanoo.
Hän myöntää epäilevänsä, mallaako uusi näytelmä suomenruotsalaiseen kontekstiin.
– Tekstiä ei ole vielä olemassa, vaan luemme läpi ensimmäisen version toukokuussa. Näytelmä kertoo siitä, miten vaikeaa ihmisten on tunnistaa totuus valheesta ja faktat trolleista, ja mihin tiedon määrän lisääntyminen voi johtaa. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, näytelmän ensi-ilta olisi huhtikuussa 2017. En ole kuitenkaan varma, sopiiko Ari-Pekka Lahden ajatusmaailma, ironia, väkivaltaisuus, suorasukaisuus ja tiukka vasemmistolaisuus suomenruotsalaiselle näyttämölle.
Fabian Silén tunnustaa, että viime aikoina kasvanut poliittinen viha pelottaa häntä.
– Jotta hyvinvointiyhteiskuntamme toimisi, se vaatii demokratian, me-ajattelua. Että ihmiset äänestävät hyviä tyyppejä eivätkä ainoastaan Fuck you! -mentaliteetilla. Demokratia ei toimi itsestään, vaan meidän itsemme pitää olla aktiivisia, kuunnella toistemme ajatuksia ja osata tehdä kompromisseja.
Edit 24.5.2016: Teater Mestolan tilaama näytelmä Ari-Pekka Lahdelta saa kantaesityksensä aikaisintaan vuonna 2018.
