– Vetää vähän hiljaiseksi, ensi keväänä Nätyltä valmistuva Emma-Sofia Hautala myöntää.
Näyttelijän ammatti on hänelle tietoisen taistelun tulos. Lähisuvussa ei teatterintekijöitä ole, ja ehkä osin siksi osa sukulaisista on kyseenalaistanut uravalinnan.
– Miksi? Sitä olen kysynyt itseltänikin monet kerrat. Valitsin teatterin, koska sen kautta voin ilmentää maailmaa, ilmiöitä ja ajatuksia, sekä omiani että muiden, lukemattomin eri tavoin.
Emma-Sofia Hautala on koonnut sivustolleen tähänastisen taipaleensa. Klikkaa kuvaa ja katso!
Pietarsaaressa kasvanut, Kaustisen musiikkilukion käynyt Hautala on toiminut vuosia houseband-solistina ja ohjannut bändejä.
– Musiikki on ollut aina läsnä elämässäni, ja sitä kautta päädyin teatteriin ja esiintymiseen. Jos minusta olisi tullut vain muusikko, se olisi kaventanut minua. Teatteri tarjosi minulle kokonaisvaltaisen tavan ilmaista itseäni.
Syksyllä 2011 opintonsa Tampereen yliopistossa aloittanut näyttelijäntaiteen kurssi on saanut kahden eri taiteilijasukupolven koulutusta, sillä elokuussa 2014 teatterityön professoriksi valittiin Pauliina Hulkko tehtävää yli kaksi vuosikymmentä hoitaneen Yrjö Juhani Renvallin jäätyä eläkkeelle. Samalla vaihtui suurin osa lehtoreista.
– Hulkon myötä olemme perehtyneet muun muassa nykyteatterigenreen. Hän painottaa koulutuksessa – samoin kuin Hanno Eskola, joka toimi aiemmin näyttelijäntyön lehtorina – näyttelijän roolia ja vastuuta taiteilijana. Olemme tekijöitä siinä missä ohjaajat ja muut ajattelijat, Emma-Sofia Hautala sanoo.
Henkilökohtaisen taiteilijuuden korostaminen positiivisella tavalla on hänen mukaansa auttanut muuttamaan omia asenteita ja toimintatapoja näyttelijänä.
– Jos saan työhön ja uraani liittyviä ideoita ja ajatuksia, jotka eivät ole varsinaista teatteria, en blokkaa niitä. Näyttelijän on ehdottoman tärkeätä ymmärtää, miten monenlaista työ voi nykyään olla. Mahdollisuudet ovat rajattomat.
Hautala analysoi näyttelijän erilaisia työrooleja myös loppututkielmassaan.
– Etsin työssäni myös näyttelijäntyön tekniikkaa, joka sopisi sekä perinteisen roolihahmon rakentamiseen että nykyteatterin keinoin rakennettuun esitykseen.
– Se, mikä sytyttää näyttelijän kunkin työn alussa, vaihtelee. Tampereen Työväen Teatterin Kohtalon tangossa se oli ilman muuta liike, tanssi. Roolihenkilöni syntyi sitä kautta. Siihen vaikuttivat myös kuvat. Film noir -tyylilajissa toteutettu esitys on esteettinen, visuaalinen elämys. Annoin myös itseni vaikuttua sen ajan kuvista, Hautala kertoo.
Hän harjoittelee parhaillaan Pasi Lampelan käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Päätepysäkkiä, joka saa ensi-iltansa Tampereen Teatterissa 27. tammikuuta 2016.
– Lampela kirjoittaa ihailtavan tarkasti, mikä kolahti heti. Teksti on elävää, välillä sanat ja lauseet loppuvat kesken, kuten “oikeassakin” elämässä. Näyttelemisen laatu syntyy luottamalla tekstiin.
Päätepysäkin näyttelijät Emma-Sofia Hautala (vas.), Elisa Piispanen, Esa Latva-Äijö ja Heikki Nousiainen. Kuva: Yehia Eweis.
Hautala sanoo olevansa onnellinen siitä, että on opiskeluvuosinaan saanut käytännön kokemusta sekä suuresta että pienestä teatterinäyttämöstä, tv-työskentelystä ja oman, yhdessä Anna-Elisa Hannulan kanssa toteutetun, Who´s your honey -projektin tekemisestä.
– Keskustelin erään pitkään alalla työskennelleen näyttelijän kanssa, joka toivoi pääsevänsä vain tekemään omaa työtään. Hän tarkoitti perinteistä roolin rakentamistyötä valmiin käsikirjoituksen pohjalta sen sijaan, että näyttelijät esimerkiksi kirjoittaisivat osan tekstistä.
– Minusta näyttelijän ammatti voi olla paljon muutakin kuin roolin rakentamista, eikä kyse ole vain nuoren näyttelijän naiivista ajattelusta. Olemme saaneet Nätyllä koulutuksen laaja-alaiseen tekemiseen ja taiteilijuuteen. Olen alkanut ajatella, mihin näyttelijän ammattitaitoa voisi käyttää myös teatterin ulkopuolella. Toki näytellessä koen olevani omalla maaperälläni, mutta en halua herätä “taide-kuplasta”. Näyttelijyys voi toimia siltana erilaisten ihmisten välillä.
Sillan rakentamista Emma-Sofia Hautala on toteuttanut muun muassa työskentelemällä kehitysvammaisten kanssa.
– Vedin vuoden Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n kahta kerhoa. Toisessa yhteisenä välineenä oli elokuva, toisessa perehdyimme esiintymiseen. Siinä oli haastetta, koska minulla ei ollut juuri mitään kokemusta kehitysvammaisten kanssa työskentelemisestä. Mutta taide toimi siltana ja lähensi meitä. Siitä tuli yhteinen kielemme.
Hautala tunnustaa olevansa perfektionisti, mutta kehitysvammaisten kanssa työskenteleminen taivutti tavoitteet toisenlaisiksi. Matkasta kasvoi tärkein anti.
– Teimme kauden lopuksi esityksen, joka ei ollut tavanomaisella mittapuulla arvioituna täydellinen, mutta ei ole epäilystäkään, miten paljon se merkitsi esiintyjille. Esityksessä mukaan lähti ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan harjoituksissa nousseet lavalle. Lopulta myös osa yleisöstä liittyi joukkoon. Se oli minulle tärkeä kokemus soveltavan teatterin merkityksestä ja mahdollisuuksista.
Hautala sanoo odottavansa aikaa, jolloin hän ei ole enää opiskelija.
– Olen opiskellut yhtäjaksoisesti kuusivuotiaasta tähän päivään asti. Tietenkin toivon, että saisin töitä. Olen onnellinen, että olen jo nyt saanut työskennellä hyvin erilaisissa tehtävissä, teattereissa ja rooleissa. On myös ollut ihanaa saada toteuttaa oma proggis, Who´s your honey.
Hän aikoo muistuttaa itseään ”ihanan kombinaation”, kuten hän monipuolista työn kirjoa luonnehtii, merkityksestä.
– Uskon, että sen avulla liekki pysyy elossa. Olen seurannut, miten pitkään ammatissa toimineilla kollegoilla virtaa ja uteliaisuutta piisaa, kun heillä on jokin oma juttunsa. Näyttelijänä minulle on tärkeää se, että toimin muissakin yhteisöissä kuin ammattiympyröissä. Kuulun muun muassa seurakuntayhteisöön, joka on hyvin erilainen kuin teatteriyhteisö.
Laulua ja pianonsoittoa lapsesta asti harrastanut Hautala sanoo muusikkouden olleen hetkellisesti pöytälaatikossa, mutta pian on aikaa omille biiseille.
– Olemme perustaneet uuden bändin. Tietoisuus siitä, että poistun kohta yliopistolta, on avannut tilaa uusille asioille.
