Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on dramaturgi Iira Halttunen. Tämä on kolmiosaisen bloggaussarjan ensimmäinen osa.
********
Tulihelvetti roihuaa rintamalla, runneltu metsä on räjähdysten jäljiltä täynnä savua ja ruumiita, tykkien jylinä ja kiväärien yhteislaukaukset takovat ilmassa ukkosmyrskyn lailla.
Yhtäkkiä tulitus loppuu, ja parin sadan metrin päässä kuopasta nousee venäläinen upseeri, joka nostaa aseensa kaksin käsin päänsä päälle, kävelee suoraan suomalaissotilaan eteen, laskee aseen maahan ja halaa hämmentynyttä miestä.
– Pari tuntia tapahtuman jälkeen suomalaissotilas sai tietää, että tulitus oli loppunut kaikkialla. Oli tullut rauha, Iira Halttunen kertaa kuulemaansa tarinaa.
Jatkosodan loppumiseen liittynyt ikimuistoinen hetki on yksi niistä muistoista, jotka ovat päätyneet Koukkuniemen kesäteatterin tämänvuotiseen tuotantoon Unhola – unohtumattomia muistoja. Tampereella 22. heinäkuuta ensi-iltansa saava näytelmä pohjautuu Koukkuniemen vanhainkodin asukkaiden kokemuksiin ja kertomuksiin, joista esityksen käsikirjoittaja Halttunen on dramatisoinut elämänmakuisen esityksen.
Koukkuniemen vanhainkodin asukkaiden muistoista sisältönsä ammentavat teatteriesitykset ovat alun perin ohjaaja Meri-Maija Näykin idea. Viime kesältä on peräisin myös tuotannon alkuperäinen nimi, Koukkuniemen Kalevala -hanke, johon olennaisena osana kuului teatteriesitys On elomme muistoja vain.
– Meri-Maija näki itsensä eräänlaisena Elias Lönnrotina kerätessään talteen vanhusten yksittäisiä muistoja ja koostaessaan niistä yhden suuren tarinan, Iira Halttunen kertoo.
– Tavallaan ajatus pitää yhä paikkansa, mutta nimenä se johtaa harhaan, koska osa yleisöstä on luullut, että esityksessä käsitellään myös Kalevalaa. Siksi puhumme Koukkuniemen kesäteatterista, koska siitä on tosiasiassa kyse.
Teatterikorkeakoulussa dramaturgian koulutusohjelmassa opiskeleva Halttunen oli jo viime vuonna mukana jäsentämässä vanhainkodin vanhuksilta saatua materiaalia. Tänä kesänä hän myös jakaa tuotannollisen vastuun yhdessä ohjaaja Näykin ja muusikko Santeri Helinheimon kanssa.
– Meillä ei ole tuottajaa, vaan olemme itse hankkineet rahoituksen, neuvotelleet sponsoreiden kanssa ja vastanneet tiedotuksesta oman taiteellisen työmme ohessa. Se on kieltämättä ollut aika haastavaa.
Viime helmikuussa työryhmä järjesti 20 muistelijavanhukselle viikon ajan useita työpajoja, joiden teemat vaihtelivat.
– Pidimme muun muassa musiikkiaiheisia työpajoja, joissa soitimme vanhaa musiikkia ja lauloimme yhdessä. Aina teeman valinta ei onnistunut. Meillä oli esimerkiksi olympialaisaiheinen työpaja, jossa näytimme aihetta käsitteleviä videoita ja Helsingin olympialaisissa otettuja valokuvia, mutta vanhukset vain totesivat ykskantaan: ”Emme me siellä olleet.”
Keskustelun aiheiksi valikoitui myös asioita, joita vanhukset itse halusivat nostaa esiin.
– Käsittelimme aika paljon arkisia asioita: ensimmäisiä työpaikkoja, ensirakkauksia, oman perheen perustamista. Vanhuksilla on herkullinen kyky kertoa asioista, joita heille on tapahtunut, niin elävästi, että mielessäni on heti syntynyt jonkinlainen kuva siitä, miten se siirtyy näyttämölle. Olen myös yhdistänyt eri muistoja toisiinsa ja rakentanut kohtauksia monen muiston päälle, Halttunen sanoo ja korostaa, että Unhola-esityksen teksti on fiktiivinen, vaikka se onkin historiallisesti todellisuuspohjainen.
Muistelijajoukko tuotti työryhmälle yli 130 sivua litteroitua tekstiä, josta Halttunen muokkasi 35-sivuisen näytelmän.
– Alussa meillä oli seinä täynnä post-it-lappuja, joita järjestämällä ja karsimalla aloin rakentaa esitystä, ensin yhdessä Meri-Maijan ja Santerin kanssa, sitten yksin. Muistojen kanssa puljaaminen on ollut kirjaimellisesti käsityöpainotteista dramaturgiaa.
Koska Unholan tarina sijoittuu 1940- ja 50-luvun Tampereelle, esityksessä nähdään myös jonkin verran paikallishistoriaa. Vaikeuskertoimia on lisännyt se, ettei Halttusella ole – luonnollisestikaan – omakohtaisia kokemuksia käsiteltävänä olleesta ajanjaksosta.
– Olen pyörittänyt post-it-lappushow´ta, selannut internetiä läppärillä ja lukenut muun muassa jatkosodasta. Uskon vanhuksia, mutta faktat pitää tarkistaa.
Kirjoittamista on toisaalta helpottanut, toisaalta rajoittanut se, että Halttunen on tiennyt, ketkä ovat näyttelijöinä esityksessä. Tamperelaisista harrastajanäyttelijöistä koostuvan 11 hengen ryhmän ikähaitari ulottuu 12-vuotiaasta 29-vuotiaaseen.
– Esityksessä ei voi olla esimerkiksi 20 hengen joukkokohtausta. Myös aika asettaa rajoituksensa. Esityksemme kestää tunnin, koska vanhukset eivät jaksa katsoa pidempään. Se oli tiedossamme jo ennakkoon viime vuonna. Toisaalta en anna tiukkojen raamien rajoittaa itseäni. Niiden myötä voi syntyä myös jotain tosi herkullista.
Lapin kaupunginosassa sijaitseva Koukkuniemen vanhainkoti on Pohjoismaiden suurin. Kun kesäteatterilaiset työstivät viime vuonna esitystään, osa näyttelijöistä koki vanhainkodin etäisenä, jopa vaikeana työskentely-ympäristönä.
– Halusimme tällä kertaa madaltaa muiden työryhmän jäsenten kynnystä olla kontaktissa vanhuksiin, ja siksi päätimme nimetä jokaiselle oman kummivanhuksen, jota he käyvät vapaa-ajallaan tapaamassa Koukkuniemen osastoilla.
Iira Halttusen kummivanhuksena on lähes 90-vuotias, Kuhmoisissa syntynyt Taimi-mummo.
– Hänellä on aika täpäkkä luonne. Puhumme monenlaisista asioista, muun muassa hänen 70 vuotta kestäneestä avioliitostaan, joka on minulle, 21-vuotiaalle nuorelle ihmiselle, ihan käsittämätön asia.
Osa Koukkuniemen kesäteatterin harjoituksista on avoimia, ja silloin jokainen työryhmän jäsen tuo paikalle kummivanhuksensa ja kuuntelee, millaisia mielipiteitä harjoitukset ovat herättäneet.
– En tiedä, tykkäävätkö näyttelijät vanhusten kommenteista, mutta minusta on hauska seurata näyttelijöitä, kun he esiintyvät vanhuksille, sillä ikinä ei voi tietää, millaista kommenttia yleisöltä tulee vai nukahdetaanko katsomossa. Pidän siitä ajatuksesta, että Tampereen nuorin kesäteatteri – jäsentemme keski-ikä on 24 vuotta – tekee esityksen Tampereen vanhimmalle kesäteatteriyleisölle.
Koukkuniemen kesäteatterin työryhmäläiset pitävät → blogia ← jossa he kertovat esityksen valmistumisesta, ajatuksistaan ja tunnelmistaan Unhola – unohtumattomia muistoja -produktion parissa. Sukella jo!
Kuvat on julkaistu tekijöiden luvalla.
