Tahdon!
Elina Lajunen tiesi heti: tässä se on. Rakkaus, joka säilyisi elämän loppuun asti.
– Olen harrastanut koko ikäni erilaisia tanssilajeja, pari- ja kansantansseja. Mutta kun ensimmäisen kerran kokeilin argentiinalaista tangoa, tajusin: olen vihdoin löytänyt oman lajini. Minusta tuntui, että pystyin hengittämään ja ilmaisemaan kaikki tunteeni.
Tangon taikaa DNI-koulussa Buenos Airesissa. Elinan tanssipartnerina Raul Palladino. Kuva: Gabriela Aparici.
Kohtalokas suhde sai alkunsa pariisilaisessa milongassa, tanssitapahtumassa, missä tangon lisäksi tanssitaan valssia ja milongaa, joka on tangoa nopeampi ja leikittelevämpi tanssilaji.
– Valmistimme tanssiesitystä Jacques Lecoqin fyysisen teatterin koulussa, jossa silloin opiskelin, ja sitä varten kävimme tanssitunneilla ja haastattelimme ihmisiä. Tapasin muun muassa amerikkalaisen toimittajanaisen, joka matkusti työnsä vuoksi ympäri maailmaa. Hän pakkasi aina mukaan tangokengät, koska milongoja järjestetään kaikkialla.
– Hän kertoi myös rakastuvansa joka kerta. Päätin, että minäkin haluan joskus olla sellainen; kiertää maailmaa ja tanssia milongoissa, Elina Lajunen sanoo.
Lajunen kuvailee milongaa jännittäväksi tanssilajiksi, joka pohjautuu paljolti improvisaatioon. Enemmän kuin askeliin tanssijat keskittyvät vartaloon, kuuntelevat ja aistivat toisiaan ja toteuttavat liikkeet yhdessä.
Tanssikumppanin valitseminen tapahtuu eri tavalla kuin perinteisissä tansseissa. Milongassa partneria ei haeta tanssimaan, vaan kutsu esitetään hienovaraisemmin, silmillä. Jos vastaus on myönteinen, pari kohtaa tanssilattialla.
– Naisen pitää uskaltaa näyttää, kenen kanssa hän haluaa tanssia, ja osoittaa se. Kyse ei ole siitä, että mies vain vie. Myös naisella on vastuunsa ja hänen tulee antaa osuutensa, antautua tanssille.
Elina ja Ari Siren Forum Boxissa, jossa Elina on järjestänyt kahdesti hattutanssit.
Siinä piilee Lajusen mukaan tangon lumo – ja ansa, sillä se vaatii hyvää itsetuntoa.
– Välillä on tuntunut, etten pystykään tanssimaan, vaan mielessä jäytää epäilys: olenko tarpeeksi kaunis, osaanko tarpeeksi hyvin? Minulla se heijastuu heti siihen, miten pystyn kohtaamaan muut tanssijat. Minulla on ollut miljoona tangokriisiä, koska se on tanssilaji, joka herättää kriisejä. Enkä varmasti ole ainoa!
Tango on lennättänyt Lajusen jo kahdesti Buenos Airesiin. Ensimmäisellä kerralla sai alkunsa projekti, joka lopulta luotsasi Jukolan veljekset tangokouluun.
Lajunen lähetti matkaltaan kirjeitä kahdelle muusikolle, Johanna Juholalle ja Milla Viljamaalle, jotka sävelsivät niiden pohjalta musiikkia Seitsemän miestä -tangoesitykseen. Lokakuussa 2013 Espoon kaupunginteatterissa ensi-iltansa saanut poikkitaiteellinen esitys yhdisti Aleksis Kiven klassikon ja argentiinalaisen tangon syntyhistorian.
– Mietin, miten voisin saada miehen sekä tanssilattialle että itselleni. Siitä se lähti, Lajunen taustoittaa nauraen produktion syntyä.
– Argentiinalainen tango syntyi siirtolaisten keskuudessa, ja miehet harjoittelivat sitä ensin keskenään. Vasta kun taito oli hallussa, he tanssivat naisten kanssa. Se ajatus sopi Kiven tarinaan. Kirjassa veljekset opettelevat aakkosia, minun esityksessäni he opettelivat tangoa.
Sauna palaa! Miehet aakkosjärjestyksessä: Beniamino Borghi, Ishmael Falke, Timo Hakkarainen, Tuomas Mikkola, Valtteri Raekallio, Sakari Saikkonen, Martti Suosalo. Kuva: Laura Vuoma.
Lajunen kokosi komean kaartin: näyttelijöitä, tanssijoita, nukketeatteritaiteilijoita. Lukkarina Impivaaran tangokoulussa toimi taitava tangonopettaja Pasi Laurén.
– Minulla ei ollut varaa maksaa miehille tangon opettelusta harjoitteluajan palkkaa, mutta tein lauantaiaamuisin loistavan aamupalan, jonka jälkeen he harjoittelivat ja tanssivat kaksi tuntia. Olin tyytyväinen lopputulokseen, samoin yleisö, mutta minua harmittaa, että meillä oli vain kolme esitystä. Minulla on yhä tallella seitsemän miesten paitaa, ne odottavat silitettyinä vaatekaapissa. Olisi hauska herättää esitys vielä henkiin.
Elina Lajunen on myös tanssinut tangoesityksissä, viimeksi Helsingin Juhlaviikkojen Art Goes Kapakka -festivaalin Milonga del Engel -tapahtumassa.
– Esiinnyin illan aikana pitkästä aikaa myös viulun kanssa. Oli jännittävää kohdata yleisö. Muistin lapsuusajat, jolloin nautin olla viulun kanssa lavalla ja hymyillä yleisölle. Se oli ihanaa!
Kansanmusiikkia sisarustensa kanssa lapsuudessa esittänyt ja lukuisilla kansanmusiikkifestivaaleilla keikkaillut Lajunen sanoo olevansa kiitollinen vanhemmilleen, että hän on saanut vahvan musiikin peruskoulutuksen.
– Vaikka en soitakaan ammatikseni, se vaikuttaa kaikessa: näyttelemisessä, tanssimisessa, ohjaamisessa. Myös siinä, miten kommunikoin muusikoiden kanssa, kun pyydän heitä mukaan proggiksiini.
– Se, että olen soittanut paljon sisarusteni kanssa festareilla niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, on antanut esiintymiskokemusta. Kävimme muun muassa FinnFest-tapahtumassa Yhdysvalloissa. Lavalle meneminen on luontevaa.
Elina Lajunen on harrastanut käsitöitä lapsesta asti. Mummonsa kanssa hän kävi lapsena myymässä itse ommeltuja hattuja Jyväskylän Mäki-Matin puistossa.
Hattutaiteilija työssään. Kuva: Markus Sommers.
– Lapsena haaveilin hattukauppiaan ammatista. Pariisissa opiskellessani tapasin Turussa syntyneen performanssitaiteilija Mimosa Palen, ja ystävystyimme. Kun hän perusti Himo-nimisen hattukaupan Berliiniin, päätin lähteä toteuttamaan lapsuudenhaavettani.
Kaksi kuukautta Berliinissä synnytti hienon kokoelman kravattihattuja ja muita erikoishattuja. Kaksikko piti myös hattutyöpajoja lapsille ja aikuisille.
– Nuorena sitä ajattelee, että elämä menee tietyllä tavalla. Olen kuitenkin aikuisiällä päättänyt mennä uusiin ja erilaisiin paikkoihin. Jos nyt katson elämääni taaksepäin, se on ollut mielettömän rikasta, ja olen todella tyytyväinen, koska se on näköistäni elämää. Janoan oikean suunnan löytämistä. Välillä sen löytää paremmin, välillä on eksyksissä. Ongelmallisinta on odottaminen, sillä haluaisin aina nähdä tulokset heti!
Elina Lajunen ja oikean suunnan mysteeri. Kuva: Laura Vuoma.
Tällä hetkellä Lajunen keskittyy Jyväskylän kaupunginteatterissa tammikuussa ensi-iltansa saavaan Elämänmenoon, jonka ohjaa Kaisa Korhonen ja jossa Lajunen toimii ohjaajan assistenttina.
– Näen suhteemme eräänlaisena mestari–kisälli-suhteena. Haluan oppia, mitä ohjaaminen on ja miten pitkän linjan ammattilainen työskentelee. Minulla on myös esitysidea, jota työstän jo nyt ja jonka toteutan Elämänmenon jälkeen. Se on ikään kuin kisällinäytteeni. Sitä kohti!
********
Elina Lajusen kotisivulta löydät lisätietoa mm. hatuista, musiikki- ja teatteriproduktioista ja kuvakollaaseista.
