Seitsemän viikkoa, 610 saarta ja luotoa, 800 kilometriä, 70 uutta kurtturuusuesiintymää. Siinä numeroina Panu Kuntun viimekesäisen Saaristomerellä vietetyn loman saldo. Aineisto, jonka Kunttu saaristossa kokosi yhdessä vaimonsa, ympäristösuunnittelija Sanna-Mari Kuntun kanssa, auttaa haitallisen vieraslajin torjuntasuunnitelman laatimisessa.
Hän korostaa, että kartoituksessa on kyse vapaa-ajan harrastuneisuudesta. Maailman luonnonsäätiön (WWF) johtavana metsäasiantuntijana työskentelevällä Kuntulla on kaksoistutkinto eli hän on koulutukseltaan sekä biologi että metsätieteilijä. Lahopuulla elävien sienten ja niiden kasvupaikkojen monimuotoisuudesta vuonna 2016 väitellyt Kunttu keräsi tutkimusaineistonsa 10 vuotta sitten Saaristomeren kansallispuistossa.
Panu Kunttu innostui luonnon tutkimisesta jo lapsena. Kuva: Sanna-Mari Kunttu
– Lähdin etsimään luonnontilaisia metsiä ulkosaaristosta, ja löysinkin pieniä laikkuja. Suomalaiset metsäthän on jo hakattu moneen kertaan. Tein mielenkiintoisia havaintoja ja löysin muun muassa seitsemän tieteelle kuvaamatonta sienilajia. Ihmiset luulevat, että pitää matkustaa esimerkiksi Amazoniin, jotta voisi löytää jotakin tieteelle uutta. Minä löysin sitä Suomen saaristosta.
Kuntut kartoittivat saaret retkikajakeilla meloen ja tekivät havaintonsa lähietäisyydeltä. Mikäli rannalle näki huonosti tai kurtturuusulle sopivia kasvupaikkoja ilmeni kauempana rannasta, kaksikko rantautui ja käveli saaret läpi.
– Se oli vanhan ajan tapaan toteutettu tutkimusretki, ekspeditio. Meloimme paikasta toiseen, keräsimme näytteitä, teimme havaintoja ja elimme leirielämää ulkoluodoilla. Monet luulevat, että merimelonta on vaarallista. Olen harrastanut sitä 18 vuotta, enkä ole koskaan kaatunut, vaikka olen melonut kovissakin tuulissa merenselällä. Olennaista on ymmärtää luonnon lainalaisuudet ja se, miten kajakki toimii, Panu Kunttu sanoo.
Kurtturuusuesiintymien kartoittaminen Saaristomerellä on hänelle eräänlainen jatkumo. Kun hän oli pikkupoika, enon ja isonveljen lintuharrastus toimi alkusysäyksenä luonnossa liikkujaksi ja luonnon tarkkailijaksi. Pian kuvioihin tuli partio, joka antoi erä- ja retkeilykokemusta. Lukioikäisenä hän perehtyi luonnontilaa koskevaan kirjallisuuteen, ymmärsi tilanteen vakavuuden ja lähti mukaan luonnonsuojelujärjestöjen toimintaan.
– Koin, että asioihin pitää puuttua. Se oli vahva oikeudenmukaisuuden tunto. Opintojeni jälkeen toimin tutkimustehtävissä yliopistolla, sitten Metsähallituksen Luontopalveluissa suojelubiologina, kunnes kahdeksan vuotta sitten siirryin WWF:lle. Kaikissa tehtävissäni on ollut kyse samasta asiasta eli luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta ja luonnonsuojelun edistämisestä.
Kunttu nimeää pyynnöstä kolme Suomen vahingollisinta vieraslajia, mutta hän muistuttaa, että niitä on vaikea verrata toisiinsa, koska lajit esiintyvät erilaisissa ympäristöissä.
– Kurtturuusu on pahin vieraslaji saaristossa ja rannikkoalueilla, itäiseltä Suomenlahdelta aina Perämerelle asti. Kun puhutaan Sisä-Suomesta, pahimmat ovat lupiini ja jättipalsami. Olennaista kaikkien vieraslajien kartoittamisessa on se, että pystymme sen avulla tekemään päätökset torjunnan kiireellisyyden suhteen, hän sanoo.
Genetiikkatutkimus saattaa auttaa ymmärtämään ja torjumaan kurtturuusun levinneisyyttä. Kuva: Panu Kunttu
Muutamia kurtturuusukasvustoja on jo onnistuttu hävittämään. Näin on tehty esimerkiksi aiemmin Puolustusvoimien käytössä olleella Örön linnakesaarella, joka on nykyään suosittu matkailukohde ja osa kansallispuistoa. Vielä kymmenisen vuotta sitten siellä oli Suomen toiseksi suurimmat kasvustot. Prosessin käynnistämistä vauhditti tieto siitä, että Örön saarella esiintyi uhanalaisia lajeja, jotka piti kiireellisesti pelastaa.
– Siihen olemme tähdänneet myös muualla. Koska resurssit ovat kaikilla rajalliset, on priorisoitava. Olemme tähän mennessä käyneet läpi reippaat 2000 saarta ja paikantaneet niin sanotut hot spot -alueet, kuten Salpausselkien jatkeena olevat sora- ja hiekkapohjaiset saaret, jotka ovat erityisen omaleimainen osa saaristoa.
Kurtturuusun torjunnassa käytetään mekaanisia ja kemiallisia torjuntakeinoja. Käytetyin menetelmä on kasvuston kaivaminen maasta juurineen, mikä voidaan tehdä koneellisesti, jos maasto sen sallii. Useimmiten työ joudutaan kuitenkin tekemään käsivoimin.
– Työ joudutaan toistamaan monta kertaa, sillä kaikkia juurenkappaleita on vaikea saada ylös, ja kurtturuusu versoo pienestäkin juurakon palasta. Toinen keino on näivettäminen, joka sopii pienille kasvustoille. Kasvin kaikki vihreä napsitaan pois muutaman kerran kesän aikana useampana vuonna peräkkäin.
Yhdeksi tehokkaimmista keinoista on osoittautunut kasvuston peittäminen paksuilla, monenlaisia sääolosuhteita ja uv-säteilyä kestävillä rakennuspressuilla. Kun kasvi ei pysty yhteyttämään, se tukahtuu muutamassa vuodessa. Myös juuret kuolevat maaperään. Pressujen painona käytetään saaristossa luonnonkiviä.
– Myös kemikaaleja käytetään vieraslajien torjunnassa, mutta ne ovat viimeinen vaihtoehto. Niihin turvaudutaan esimerkiksi syrjäisissä kohteissa, joihin ei päästä säännöllisesti, tai silloin, kun kaivaminen ei onnistu maaston kivisyyden ja lohkareiden takia. Täsmämyrkytystä käytetään aina harkinnan mukaan. Kemikaaleja pystytään onneksi käsittelemään niin, ettei myrkky leviä luontoon.
Kuntut ovat toistaiseksi Saaristomeren kurtturuusuesiintymiä kartoittaessaan keskittyneet kansallispuistoalueeseen, jonka hoitamisesta vastaa valtionhallinnon organisaatio eli Metsähallitus.
– Siellä on helpointa operoida ja työ saadaan nopeasti käyntiin. Metsähallituksen Luontopalvelut onkin aloittamassa isoa torjuntahanketta, jossa se hyödyntää hankkimamme aineistoa, Panu Kunttu kertoo.
Suurin osa saariston maasta on yksityistä, mikä valitettavasti hidastaa kurtturuusun torjuntatyötä, sillä monikaan ei ymmärrä vieraslajien aiheuttamia ongelmia. Haitallisia vieraslajeja käsittelevä keskustelu ei Kuntun mukaan ole kuitenkaan niin polarisoitunutta kuin metsäalalla, ennemminkin kyse on vähättelystä: ”Nehän ovat vain kukkasia!”
– Aika harva yksityinen maanomistaja on kiinnostunut tekemään kurtturuusun torjuntatyötä, mutta kun olen kysynyt siihen lupaa, olen sen aina saanut. Mutta se on tarkoittanut, että minä teen sen homman, Kunttu hymähtää, mutta tähdentää työskentelevänsä mielellään kentällä, koska haluaa olla mukana turvaamassa Suomen luontoa.
Eikä hän ole yksin. WWF järjestää vuosittain viikon mittaisia talkooleirejä, joissa hoidetaan eri tavoin suomalaista luontoa. Vieraslajien torjunta on yksi leirien teemoista.
– Meillä on ollut muun muassa Hankoniemellä useampi sekä viikon mittainen leiri että päivän kestäviä talkoopäiviä, ja ne ovat olleet todella suosittuja. Vedin viime syksynä yhden talkoopäivän, ja sinne saapui kokonainen bussilastillinen ihmisiä Helsingistä. Ihmiset ovat kiinnostuneita konkreettisesta tekemisestä kauniissa ympäristössä, koska se tarjoaa vastapainoa toimistotyölle.
