Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on biologiksi valmistuva Aija Lehikoinen. Tämä on kaksiosaisen sarjan ensimmäinen osa.
– Olen nähnyt rantakurvin ainoastaan kerran elämässäni, sanoo Oulun yliopistosta biologiaa opiskeleva Aija Lehikoinen, joka tarkastelee pro gradu -tutkielmassaan rantakurvin populaatioiden geneettistä rakennetta luonnonsuojelullisesta näkökulmasta.
– Minua kiinnostaa ekologian ja genetiikan yhdistelmä; se, miten ekologiset prosessit vaikuttavat populaatioiden geneettisiin ominaisuuksiin – ja toisin päin. Tutkiminen on haasteellista, koska luonnossa kaikki on vuorovaikutuksessa keskenään. Biologiassa ei välttämättä voida määritellä yksiselitteisen tarkasti, etteikö jokin tietty seikka vaikuttaisi. Juuri se tekee luonnon tutkimisesta kiehtovaa.
Aija Lehikoinen käsissään suokukko. Kuva: Nelli Rönkä.
Suomessa rantakurvi on havaittu pesivänä ensimmäisen kerran Kokkolassa vuonna 1884.
– On hienoa, että jo silloin ihmiset ovat ymmärtäneet, että kyseessä on laji, jota Suomessa ei ollut aiemmin nähty. Toisaalta siihen aikaan ihmiset tunsivat ympäristönsä hyvin ja seurasivat luonnon tapahtumia huomattavasti laajemmin kuin nykyään.
Kahlaajiin lukeutuvasta rantakurvista tiedetään hyvin vähän.
– Sen pääasiallinen pesimäalue sijaitsee melko tuntemattomalla alueella Venäjän Siperiassa, eikä kannan tilasta tiedetä juuri mitään. On mahdollista, että kyseessä on taantuva laji, Aija Lehikoinen sanoo.
Rantakurvi. Piirros: Aija Lehikoinen.
Suomessa pesivä populaatio on hyvin pieni, alle kymmenen paria.
– Rantakurveja pesii meillä nykyään tietääkseni vain Oulussa ja Kemissä. Varmistettuja pesintöjä on viime vuosina ollut 1–3. On ollut viitteitä, että niitä saattaisi olla myös Perämeren saaristossa, avomeren saarilla. Ja ainahan saattaa jäädä pesintöjä toteamatta.
Lehikoinen huomauttaa, että pieni populaatio saattaa käydä rantakurville kohtalokkaaksi, koska geneettisen ajautumisen ja sukusiittoisuuden myötä geenien alleelivariaatio vähenee. Geneettisten menetelmien avulla on mahdollista tutkia ja selvittää lajin tilanne.
Linnuista Lehikoinen on ollut kiinnostunut jo lapsesta asti, mutta kahlaajat koituivat hänen kohtalokseen biologian opintojen myötä.
– Olen tehnyt monena kesänä maastotöitä Oulun yliopiston työryhmässä, jonka jäsenet ovat tutkineet enimmäkseen etelänsuosirriä ja lapinsirriä, jotka pesivät Pohjois-Pohjanmaan rannikolla. Etelänsuosirri on Itämeren rannikolla pesivä suosirrin alalaji, joka on uhanalainen.
Kun Lehikoinen ryhtyi miettimään pro gradu -tutkielmansa aihetta, Oulun yliopiston biologian laitoksella tutkijatohtorina toimiva Veli-Matti Pakanen ehdotti tutkimusta rantakurvista.
– Hänellä oli näytteitä rantakurvista eri puolilta sen levinneisyysaluetta, useasta eri populaatiosta, minkä ansiosta minun ei tarvinnut itse kerätä aineistoa, vaan työni keskittyy sen analysoimiseen. Ohjaajani kirjoittavat samasta aiheesta parhaillaan artikkelia, ja tutkimukseni liittyy myös yhden ohjaajistani väitöstutkimukseen.
Monet kahlaajalajit, kuten isosirri, ovat levinneet laajalle, ja osa niistä saattaa pesiä koko Euraasian leveydeltä.
– Voisi kuvitella, että populaatioiden kesken syntyisi geneettistä eriytyneisyyttä, koska ne asuvat toisistaan niin kaukana. Tosiasiassa monilla kahlaajalajeilla ei ole kovinkaan suurta geneettistä variaatiota, mikä on äkkiseltään ajateltuna aika yllättävää, Aija Lehikoinen sanoo.
– Syy löytyy historiasta. Arktiset kahlaajalajit ovat jääkausien aikana supistuneet muutamaan pieneen populaation. Kun jäätiköt ovat sulaneet, populaatiot ovat nopeasti levittäytyneet laajoille alueille. Toisin sanoen niillä ei ole vielä ollut tarpeeksi aikaa eriytyä geneettisesti toisistaan.
Lapinsirrin poikanen.
Kysymykseen, mikä tutkimuksen tekemisessä on ihaninta, Lehikoinen vastaa epäröimättä:
– Se, että löytää uusia asioita ja saa todellista tietoa. Sitähän tutkimus on: totuuden etsimistä. Minusta on hauskaa olla ensimmäistä kertaa näkemässä se, mitä löydetään. Uskon, että tutkimuksestani koituu myös konkreettista hyötyä, sillä sen avulla voidaan esimerkiksi laatia Suomessa rantakurvin suojelusuunnitelma.
Kandidaatintyönsä Aija Lehikoinen teki mustapyrstökuirista, Alankomaiden kansallislinnusta. Sinne hän suunnistaa helmikuun lopulla työharjoitteluun.
– Haluan ennen valmistumistani kokeilla, millaista on työskennellä tutkimusryhmässä muualla kuin Suomessa. Etsin harjoittelupaikkaa Keski-Euroopan maista, ja Alankomaista löytyi sopiva tutkimusryhmä, joka on keskittynyt kahlaajiin.
Tutkijan arkea: sekvensoitavat näytteet.
Vuonna 1614 perustettu Rijksuniversiteit Groningen kuuluu maailman sadan arvostetuimman yliopiston joukkoon. Siellä Lehikoinen viettää ensin kuukauden maastotöissä ja ottaa verinäytteitä suokukoista, minkä jälkeen hän työskentelee kolme kuukautta laboratoriossa ja tekee tietokoneanalyyseja.
– Maatalouden tehostaminen on romahduttanut Euroopan lintukantoja dramaattisesti, niin myös Alankomaissa, jossa on tutkittu paljon maatalouden vaikutuksia linnustoon ja ylipäänsä luontoon. Maatalouden tehostaminen on ongelma myös meillä Suomessa. Se on aiheuttanut vakavia ongelmia monille pelloilla pesiville lajeille, kuten kuoville ja töyhtöhyypälle.
