Kahil Gibranin viitoittamalla tiellä

helmikuu 26, 2016 kello 11:15 (Eija Mäkinen)

”Jos pitäisi määritellä, mitä on kesäteatteri parhaimmillaan, niin Taaborinvuoren kesäteatterin Aleksis Kivi olisi aivan malliesimerkki. (…) Harrastajanäyttelijöiden kanssa Samuli Reunanen on tehnyt voimakasta työtä. Esa-Matti Smolanderin Kivi on ennen muuta tunteva, leikkisä, kärsivä ihminen, ei myytti.”

Helsingin Sanomien kriitikko Maria Säkön arvio piirtää esiin onnistuneen, yleisöä paneutuneella näyttelijäntyöllä, modernin kuulaalla musiikilla ja Kiven väkevällä kielellä hemmotelleen esityksen. Kolme vuotta sitten Nurmijärven Kivi-juhlilla ensi-iltansa saanut Aleksis Kivi oli komea haaste pääroolin tulkinneelle Smolanderille.

– Kun Samuli kysyi, haluaisinko lähteä Kivi-juhlille tekemään näytelmää Aleksis Kivestä, olin hirmu otettu, totta kai! Se oli iso kakku, yli 80 sivua tekstiä, paljon musiikkia.

Kivenä torpassa Taaborinvuoren juurella

Vaikka tekstimassaa oli paljon, Smolander sanoo oppineensa repliikit yllättävän nopeasti. Hän kehuu isosti Veijo Meren kieltä.

– Nautin tekstistä tosi paljon. Samuli on hieno ohjaaja, perehtynyt ja todella tarkka. Mukana oli myös hänen luottosäveltäjänsä Iiro Ollila, joka oli säveltänyt uutta musiikkia Kiven runoihin.

Kansalliskirjailijan nahoissa. Kuva @ Asta Karell.

Kansalliskirjailijan nahoissa. Kuva @ Asta Karell.

Kaksi kesää Nurmijärvellä poikivat myös hyvän ystävän, ohjaajan assistenttina ja monessa roolissa urakoineen Antti Haikkalan, jonka kanssa Smolander asui pienessä torpassa Taaborinvuoren juurella.

– Se oli mukavaa aikaa: lämmitimme saunaa ja kipusimme rinnettä ylös harjoituksiin. Kun kävimme kirjastossa, kylillä lounaalla tai kirpputorilla, ihmiset tunnistivat ja huikkasivat: Terve, Aleksis! Se tuntui erikoiselta. En ollut koskaan ennen kokenut sellaista.

– Kivi-juhlat oli tärkeä kokemus minulle näyttelijäntyön näkökulmasta, sillä näytteleminen suurella näyttämöllä on hyvin erilaista kuin pienissä, intiimeissä esityksissä. Taaborinvuorella on aina monisatapäiset yleisöt. Nautin vastuusta ja siitä, että sain keskittyä ja tehdä roolini rauhassa.

Maailmalle kiitos hyvistä opettajista!

Esa-Matti Smolander kertoo tulleensa teatterin piiriin varsin myöhään, lukion lopulla.

– Se tapahtui kuin varkain. Niinivaaran lukiossa, joka myöhemmin sulautettiin osaksi Joensuun yhteiskoulun lukiota, toimi musiikkiteatteri, ja draaman ja äidinkielen opettaja Kirsi Jaatinen pyysi minua mukaan.

– Ehkä hän näki jotakin. Se, että opettajilla on mahdollisuus nähdä oppilaat yksilöinä ja tukea heitä, on pienen lukion voimavara. Siksi vastustan valtavia yksiköitä. Suhtauduin Jaatisen ehdotukseen ensin vastahakoisesti, mutta abivuonna suostuin mukaan.

Siitä avautui avara maailma. Jalkapalloa 15 vuotta pelannut Smolander tajusi vihdoin löytäneensä yhteisön, johon hän tunsi kuuluvansa ehdoitta. Jalkapallo jäi, tilalle tuli hallitseva voima, teatteri.

Esa-Matti Smolander. Kuva © Magdalena Spiik.

Esa-Matti Smolander. Kuva © Magdalena Spiik.

Taitojaan Smolander kartutti paikallisessa nuorisoteatterissa. Hän ei tyytynyt vain näyttelemään vaan ryhtyi myös ohjaamaan. Kun viidakkorumpu kertoi, että Lassi Alhorinne tulisi opettamaan Niittylahdessa toimivan kansanopiston teatterilinjalle, reitti oli selvä: sinne!

– Se syksy oli elämässäni käänteentekevä. Jo ensimmäisissä harjoituksissa lukiossa teatteri oli tuntunut omalta mutta myös pelottavalta valinnalta. Kun lopulta uskalsin lähteä opiskelemaan alaa, päätös sinetöityi nopeasti: haluan taiteilijaksi ja tehdä elämäntyöni teatterin parissa.

Työ on näkyvää rakkautta

Smolander kehuu Alhorinteen tinkimätöntä asennetta ja siteeraa Kahil Gibrania: ”Työ on näkyvää rakkautta. Ja ellet voi tehdä työtä rakkaudella vaan ainoastaan inhoten, niin parempi sinun on jättää työsi ja istua temppelin portilla ja ottaa vastaan almuja niiltä, jotka tekevät työtään iloiten.”

– Lassilta opin paljon työmoraalista ja teatterintekemisen ehdottomuudesta. Opettajana hänellä oli autoritaarinen suhde oppilaisiin, mikä heijastui myös ohjaajantyöhön, mutta toisaalta koulutuksessa korostui näyttelijöiden monialaisuus ja itseohjautuvuus.

– Teimme kaksi päättötyötä, syksyllä Lassin johdolla oppilaiden valitsemista teksteistä sovitetun esityksen Buddhalainen revyy ja keväällä Kai Paavilaisen ohjauksessa Minna Canthin Työmiehen vaimon. Se oli hieno vuosi.

Seuraavaksi tie vei Tampereelle Nätyn pääsykokeisiin, mutta rahkeet eivät riittäneet sisäänpääsyyn asti. Kun koreografi Ari Numminen kehotti panostamaan tanssiin, Esa-Matti Smolander hakeutui Outokumpuun ja suoritti tanssialan perustutkinnon.

– Pohjois-Karjalan ammattiopistossa toimi silloin kansainvälinen nykytanssilinja. Se oli aikamoinen sulatusuuni, opiskelukavereita oli joka mantereelta ja opiskelu oli hyvin tiivistä. Linjan johtajana ja vastaavana opettajana toimi Jyrki Haapala, toisena vakituisena opettajana oli Katariina Vähäkallio. Meillä oli myös paljon vierailijoita eri puolilta Eurooppaa.

Yksin reissaaminen rauhoittaa

Omista rajoista kiinni pitäminen tuntui tärkeältä, ja siksi Smolander päätyi asumaan kylän laidalle pieneen mökkiin.

– Päivät opiskelin tanssia, muun ajan tein puu- ja lumitöitä, lämmittelin saunaa ja nautin luonnossa olemisesta. Ryhmässä tekeminen on välillä niin intensiivistä ja ihmiset voimakkaita, että huomaan kaipaavani vastapainoa, hiljaisuutta. Siksi olen myös tehnyt pitkiä matkoja yksin. Se maadoittaa ja rauhoittaa.

Mies ja haitari, Minun isäni sydän. Kuva © Heidi Kotilainen.

Mies ja haitari, Minun isäni sydän. Kuva © Heidi Kotilainen.

Kolmantena vuonna tanssiopiskelijat keskittyivät lopputyön tekemiseen. Toisin kuin muut, Esa-Matti Smolander työsti sen Lahdessa.

– Minulla oli ikävä teatterintekemistä. Tuolloin Lassi Alhorinne ja hänen työparinsa Misa Palander oli kiinnitetty opettajiksi Lahden kansanopistoon, aloin etsiä keinoja, joilla voisin yhdistää kaksi tutkintoa.

Niin syntyi Minun isäni sydän, jonka Smolander koosti omista ja Timo. K. Mukan teksteistä. Jussi Sorjasen ohjaama monologiesitys sai kantaesityksensä Teatteri Vanhassa Jukossa, minkä jälkeen se nähtiin mm. Työväen Näyttämöpäivillä Mikkelissä ja Kajaanin Runoviikolla.

– Olen esittänyt myös Lauri Viidan runoja, joista on tullut minulle hyvin tärkeitä. Runoissa on valtavasti voimaa ja lohtua.


Olethan lukenut Esa-Matti Smolanderista kertovan bloggaussarjan ensimmäisen osan Metsäteatterissa voin toteutua taiteilijana ja ihmisenä. Sarjassa on ilmestynyt myös kolmas osa Hyvästi mennyt, on aika raivata uusia polkuja.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.