Kujeilua ja suukopua simpanssin kanssa

syyskuu 20, 2014 kello 05:58 (Katri Heino)

Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on helsinkiläinen vatsastapuhuja Sari Aalto. Tämä on kolmiosaisen bloggaussarjan ensimmäinen osa.

********

”Tarvitsetko sinä nenäliinan?”

”En, kiitos. Mä voin pyyhkiä mun hihaani!”

Ja samassa Anssi, pieni simpanssi, töräyttää räät karvaiseen käsivarteensa. Teltassa helisee nauru, kun Hämeen keskiaikamarkkinoille tullut pikkuväki seuraa Sari Aallon ja hänen kurittoman seuralaisensa vuoropuhelua. Aikuiset tietävät esityksen salaisuuden, mutta kaikille lapsille ei ole selvää, että simpanssin omistaja on vatsastapuhuja.

Kun Sari Aalto esiintyi Anssin kanssa ensimmäisen kerran julkisesti Sylvan, syöpää sairastavien lasten, nuorten ja heidän perheidensä auttamiseen perustetun yhdistyksen pikkujoulujuhlissa, hän sai niin kannustavan katsojapalautteen, ettei epäilyksille jäänyt sijaa.

– Olimme käsikirjoittaneet Teatteri Hevosenkengän näyttelijä Eero Ahreen kanssa esityksen, joka sisälsi sekä nukketeatteria että vatsastapuhumista. Esityksen jälkeen jäimme syömään jouluruokaa lasten kanssa. Viereeni istahti noin viisivuotias tyttö, joka kysyi minulta silmät suurina: ”Oliko se Anssi oikea vai oliko siinä patterit?”

– Mietin mitä vastaisin ja lopulta sanoin, että Anssi oli oikea simpanssi. Tyttö alkoi heti haastatella minua: ”Mikä on Anssin lempiruoka? Tuleeko se sademetsästä?” Kävimme ihanan keskustelun, mikä rohkaisi minua tosi paljon. Hän oli niin ihastunut ja vaikuttunut esityksestä.

Äitiysloma synnytti puhekaverit

Metropolia-ammattikorkeakoulusta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistunut Sari Aalto on Suomen ensimmäinen ammattimainen, naispuolinen vatsastapuhuja. Kipinän hän sai isältään, taikuri Simo Aallolta.

– Sain esikoispoikani viime vuoden maaliskuussa. Ensikuukaudet menivät ymmärrettävästi aika sumussa, mutta aika pian arki ja tasapaino vauvan kanssa elämiseen löytyi. Asuimme silloin Espoossa kehä kolmosen laidalla, kaukana kavereista. Kun mieheni palasi töihin, tunsin itseni äitiyslomalla välillä tylsistyneeksi ja yksinäiseksi, Sari kertoo.

– Kun erään kerran vierailimme isäni luona, hän näytti minulle YouTubesta brittiläisen vatsastapuhujan Nina Contin videon. Se oli todella hauska. Conti tekee stand up -komiikkaa sisältäviä esityksiä aikuisille. ”Kannattaisiko sinun kokeilla vatsastapuhumista?”, isä kysyi.

Se ehdotus otti heti tulta. Jo kotimatkalla Sari päätti etsiä lisää tietoa. Ja eikun nettiin!

– Katsoin videoita ja ahmin tietoa. Aluksi suurin intoni suuntautui äänen tuottamisen tekniikkaan. Löysin Tom Crowlin hienon videokurssin, jolla hän opettaa ensiaskelista lähtien vatsastapuhumisen taitoa ja tekniikkaa, ja ryhdyin tekemään harjoituksia. Ensin puhuin kädelleni, mutta pian tilasin internetin ihmemaailmasta ensimmäisen harjoitusnukkeni, papukaijan nimeltään Carlos.

Ahkera oppityttö kohtaa mestarin

Sari Aalto huomasi nopeasti, että vatsastapuhumisen opetteleminen vaatii ennen kaikkea kärsivällisyyttä.

Kuvakaappaus Sarin Intagme-sivulta. Klikkaa kuvaa ja näet lisää!

– Aloin ensimmäiseksi vahvistaa kielen ja suun lihaksia. Niitä piti jumpata tosi paljon. Sitten opettelin pikkuhiljaa kirjaimen kerrallaan. Kullekin kirjaimelle on etsittävä luontainen asento, jolloin suu näyttää neutraalilta.

Hän opiskeli ensin niin sanotut vatsastapuhujan aakkoset, joista on poistettu hankalat kirjaimet. Sen jälkeen olivat vuorossa vaikeat kirjaimet, muun muassa b, p, v ja m, jotka ovat vatsastapuhujan taidon mittari ja kynnys.

– Tein harjoituksia intohimoisesti, koko ajan ja kaikkialla. Treenasin autossa ja kauppareissuilla. Kuljin puutarhassamme ja toistin kirjaimia ja sanoja. Se oli välillä todella rankkaa, minulla oli suun lihakset ihan hellinä.

Sari Aalto huomauttaa, ettei hän koskaan harjoitellut vauvan ollessa valveilla. Mutta heti, kun poika nukahti, treenit jatkuivat. Sari sai myös kullanarvoisia neuvoja Suomen tunnetuimmalta vatsastapuhujalta, Ari Lauanteelta.

– Tapasin hänet isäni luona, jolloin esitin harjoittelemani lyhyen pätkän Carlos-papukaijani kanssa. Minua hävetti, koska tekniikkani oli vielä hakusessa, mutta Ari totesi, että minulla on poikkeuksellinen kyky saada nukke eloon, ja kannusti jatkamaan. Hän myös valotti monia tärkeitä asioita, joista ei kerrota kirjoissa eikä videoilla.

Klikkaa kuvaa ja löydät Sarin sivuston! Kuva © Aku Häyrynen.

Samana iltana Sari tapasi ensimmäistä kertaa Anssin. Hänen isänsä oli aikanaan hankkinut nuken taikatemppuja varten, mutta sille ei lopulta ollut löytynyt käyttöä.

– Simpanssi oli jäänyt työttömäksi, ja isä antoi sen minulle harjoitusnukeksi. Se vaati todella paljon harjoittelua. Sitä en tehnyt kaduilla vaan sulkeuduin aina talomme yläkertaan Anssin kanssa. Sain nuken alun perin lainaksi, mutta myöhemmin sen huoltajuus siirtyi minulle.

Temppuilua rakkaudellisessa hengessä

Sari Aalto luonnehtii simpanssiaan rakastettavaksi hahmoksi, joka katselee maailmaa lapsen silmin.

– Anssi on temperamenttinen, kärkäs ja suorapuheinen. Kun aloitimme harjoittelun kahdestaan, Anssi oli kiltimpi, mutta lavalle siirryttyämme hänestä on tullut kurittomampi.

Syy löytyy yleisöstä. Lapsia naurattaa, kun Anssi haastaa aikuista ja laskee huumoria emäntänsä määräysvallasta.

– Se, että pieni, karvainen simpanssi pystyy pistämään minua välillä kuusi-nolla, on lasten mielestä hauskaa. Se voi olla myös tervehdyttävää katsottavaa. Yksi lapsille tuttu kipu on se, että aikuisella on aina ydinauktoriteetti. Myös aikuiset nauttivat siitä, kun puhutaan heille tutusta kipupisteestä.

Sari on kuitenkin se, joka loppupeleissä päättää, mitä tehdään.

– Vatsastapuhuja ja nukke eivät ole koskaan tasavertaisia ystäviä, vaan valta on aina ihmisellä. Aikuisten esityksissä siitä saa irti paljon hauskaa huumoria. Anssin kanssa temppuilemme aina rakkaudellisessa hengessä, olipa yleisönä sitten lapsia tai aikuisia.

Simpanssin ohella Sarilla on nykyään myös toinen nukke, Oskari.

– Vatsastapuhumisen illuusion kannalta on olennaista, että puhujan ja nuken ääni poikkeavat mahdollisimman paljon toisistaan. Se rajaa hahmojen määrää. Amerikkalainen Jeff Dunham on alalla tunnetuin Yhdysvalloissa, ja hänellä on kokoillan show´ssaan yleensä noin viisi nukkea. Myös minä haluan panostaa siihen, että jokainen tekemäni hahmo on selkeästi omanlaisensa.

Videobloggaus dokumentoi matkan

Sari Aalto on videoblogannut noin vuoden verran vatsastapuhujan taipaleestaan.

Ryhdyin videoimaan harjoitteluani, koska halusin nähdä, miltä esiintymiseni näyttää ja kuulostaa. Video auttoi minua myös oivaltamaan, millaisin keinoin saan nuken syttymään eloon. Kun Anssin persoona alkoi vähitellen löytyä, mieheni ehdotti, että laittaisin videoitani nettiin.

Sari torppasi idean saman tien. Hän halusi kehittyä ja tulla hyväksi. Vasta sitten hän jakaisi videoita.

Onneksi siippa sai hänen päänsä kääntymään. Kiinnostavinta on matka, ei perillepääsy.

– Mietin sitä pitkään. Minua pelotti ja hävetti esiintyä julkisesti, koska tiesin olevani vielä raakile. Ensimmäisillä videoilla näkee, miten jännittynyt ja jäykän näköinen olen. Keskityin vain siihen, etteivät huuleni saa liikkua. Sitähän kaikki katsovat ensimmäiseksi.

– Nyt olen iloinen, että uskalsin tehdä sen. Videoblogini sisällön ei tarvitse olla timanttia, vaan juju on siinä, että opettelen. Vlogi on ollut tehokas opettaja. Kun tein videota verkkoa varten, asenteeni oli erilainen kuin silloin, kun harjoittelin itsekseni. Tiesin, että minulla olisi yleisöä – perheenjäseniä, ystäviä – ja siksi pyrin tekemään kaiken niin hyvin kuin pystyin. Aika pian aloin saada kommentteja myös vierailta.

********

Lue myös bloggaussarjan toinen osa: Taikurin tytär tietää: leikki on paras perintö ja kolmas osa: Lapsille esiintyminen on vastuullinen kunnia-asia.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.