Kun oma huone on kaikkivoipaisuuden näyttämö

marraskuu 18, 2014 kello 21:00 (Katri Heino)

On huikaiseva tunne, kun tajuaa tavoittaneensa teoksellaan jotakin olennaista maailmasta.

Sen tietää Anni Mikkelsson, Meriteatterin perustaja. Jo ensimmäinen produktio, heinäkuussa 2013 ensi-iltansa saanut Merimies, muija, kalamiehen koira, keräsi katsomon täyteen.

Esityksen lumoon ei langennut vain yleisö. Myös näyttelijät pitivät Annin työskentelytavasta, ja sana alkoi kiiriä.

– Viime kesänä nähtyyn Laulu on meren laulu -produktioon työryhmä oli helppo kasata, hän sanoo.

Eivätkä näyttelijät pettyneet tälläkään kertaa.

– Meillä on Meriteatterissa tapana sanallistaa jälkeenpäin se, mitä olemme tehneet tai minkä olemme työskennellessämme kokeneet uniikiksi, Anni sanoo ja ottaa esiin kännykkänsä.

Näytölle avautuu ensin Laura Halosen, sitten Jussi-Pekka Parviaisen kommentit, joiden ydin kiteytyy kolmeen sanaan: yhteisöllisyys, paikallisuus, koskettavuus.

”En koskaan unohda todelliselta merikarhulta kuultua kommenttia, jota lainaan vapaasti näin: ʼMinä olen elänyt kaikki nämä tarinat.ʼ Se riittää todistamaan minulle, että ainakin puolitoista tuntia me elimme yhdessä yhteisten tarinoitten äärellä”, Parviainen on kirjannut viestiinsä.

Esityksissä raikaa haitari ja maistuu suola

Trilogiaksi kasvaneesta esityssarjasta nähdään kolmas osa ensi kesänä. Vielä tekstiä ei ole olemassa, sen Anni Mikkelsson aikoo kirjoittaa keväällä. Odotukset ovat korkealla.

– Et sinä tätä parempaa voi tehdä, katsojat totesivat viime kesänä varsinaissuomalaiseen skeptiseen tapaan, Anni kertoo nauraen.

Trilogian hän sanoo olevan hyvä rajoite.

– Se takaa, etten uppoudu samaan aiheeseen vain siksi, että se menee niin hyvin. Kaikki kolme esitystä ammentavat sisältönsä Rymättylän ja Röölän paikallisista tarinoista, miljööstä ja tietenkin merestä, mutta niiden jälkeen näkökulman on aika laajentua.

Halaus ensimmäisen kesän esitysten päätteeksi. Kuva © Anni Mikkelsson

Meriteatteri vierailee ensi helmi-maaliskuussa Laulu on meren laulu -esityksellään Teatteri Telakassa Tampereella. Huhtikuussa ryhmä matkaa Lahteen Teatteri Vanhaan Jukoon, joka parhaillaan muuttaa uusiin tiloihin Rautatienkadulle.

– Luvassa on mahdollisesti myös muita vierailuja.

Jokainen päivä tuo lisää kokemusta

Anni Mikkelsson. Kuva © Jouni Kuru.

Anni Mikkelsson luonnehtii itseään nopeaksi kirjoittajaksi. Hän ei sano sitä pröystäillen, kyse on ennemminkin olosuhteiden pakosta.

– En ole saanut juurikaan apurahoja, joten aika, jonka voin käyttää kirjoittamiseen, on verrattain pieni. Viime kesän esityksen kirjoitin kesämökillä parissa viikossa, ennen kuin näyttelijät saapuivat.

Hän sanoo olleensa aluksi tekstin suhteen epävarma ja pyytäneensä työryhmän kommentteja.

– Monet itkivät tekstin luettuaan, koska heistä se tuntui paitsi henkilökohtaiselta ja koskettavalta myös ajankohtaiselta, samanaikaisesti paikalliselta ja yleismaailmalliselta.

Anni myöntää palautteen tuntuneen hyvältä. Hyvältä tuntuu myös tietää, mitä haluaa tehdä ja miten.

– Opin koko ajan lisää, joka päivä. Työkalupakkini on kasvanut. Se pätee myös ohjaamiseen.

Suuri haave siintää tulevaisuudessa

Anni Mikkelsson kertoo tehneensä tähän asti ”sekalaista humanistin hommaa”. Ohjaamisen ohella hän on työskennellyt mm. teatteri-ilmaisun ohjaajana, vetänyt Teatterimuseossa opastuksia ja erilaisia työpajoja, toimittanut kirjan sekä tehnyt ilmaisutaidon ja äidinkielen opettajan sijaisuuksia.

Kysymykseen tulevaisuudesta ja tavoitteista hän vastaa harkiten.

– Suuri haaveni on, että Meriteatteri olisi ympärivuotinen teatteri, joka toimisi talvisin jossakin muualla kuin Rymättylässä, esimerkiksi Turussa. Ajatus on vahvistunut sitä mukaa kun olen löytänyt oman sukupolveni näyttelijöitä ja muita tekijöitä, joiden kanssa on selvästi klikannut ja halu jatkaa yhteistyötä voimistunut.

Meriteatteri-logo-1200x400-pieni

Meri voisi olla yksi ympärivuotisen Meriteatterin teemoista, joskin käsittelytapa olisi Annin mukaan globaali.

– Maapalloa on vaikea hahmottaa, mutta kun asiaa ajattelee merien kautta, näky kirkastuu. Monet maat ovat merien myötä naapureita ja kosketuksissa toisiinsa.

– Olen matkustanut paljon, ja reissuillani päädyn usein rannikkokaupunkeihin ja kalastajakyliin. Meren äärellä elävien ihmisten tarinoissa on paljon samaa, koska ongelmat – ilmastonmuutos, merien saastuminen, ryöstökalastus, siirtolaisuus – ovat kaikille yhteisiä. Huoli tulevaisuudesta on kova – ja aiheellinen.

Tyttö joka söi kuolleita lintuja

Tällä hetkellä Anni Mikkelsson työstää ensimmäistä nykysirkusohjaustaan yhdessä Lahden sirkuskoulusta valmistuneen Milla Järvisen kanssa.

Sirkustaiteilijan suhde välineeseensä on kiinnostava. Millan lajina on rengastrapetsi. Pidämme keväällä workshopin Ranskassa, sillä Milla jatkaa opintojaan Le Lidossa eli Toulousessa sijaitsevassa Centre des Arts du Cirque -koulussa.

Teoksen ytimessä on kysymys ihmisen suhteesta itseensä ja toiseen.

– Taiteilija luo työskennellessään oman huoneensa. Se on kaikkivoipaisuuden näyttämö, jossa hän voi tehdä mitä vain. Mutta mitä piilee oven takana? Miten hän pärjää ulkopuolisessa maailmassa? Pystyykö ihminen täyttymään vasta sitten, kun hän uskaltaa avata huoneensa oven myös toisen tulla?

Esityksen nimi Tyttö joka söi kuolleita lintuja, ja sen ensi-ilta on vuoden 2015 elo-syyskuussa.

********

Olethan lukenut Anni Mikkelssonista kertovan sarjan ensimmäisen osan Meriteatteri on silta historiasta huomiseen ja toisen osan Ihmisen ikuinen aaltoliike – lähteä vai jäädä?

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.