Lapsille esiintyminen on vastuullinen kunnia-asia

lokakuu 11, 2014 kello 10:24 (Katri Heino)

Punamullalla maalattu rakennusryhmä kohoaa Espoon Juhannusmäellä. Teatteri Hevosenkengän Saapasjalkakissa-näytelmän työryhmä seuraa, kun Sari Aalto katsoo pöydälle aseteltuja nukkeja ja miettii, minkä niistä valitsisi. On koe-esiintymisen aika, yksi Sarin elämän käännekohdista.

Hevosenkengän rakennukset. Alueella toimii myös galleria. Kuva: © Winfrid Zakowski

– En ollut aiemmin tehnyt nukketeatteria juuri ollenkaan. Siihen hetkeen, kun jouduin katseen alaisena tekemään ratkaisuni ja näyttämään taitoni, kiteytyi todella paljon. Oli vain pakko keskittyä sataprosenttisesti valitsemaani hahmoon ja katsoa: kuka sinä olet? Silloin tapahtui jotakin maagista, jonka luullakseni myös arvioijat panivat merkille, Sari kertoo.

Mitä tapahtui? Nukke heräsi eloon, arkimaailma sulkeutui ulkopuolelle ja teatterin taika sulki katsojat piiriinsä. Se vakuutti työryhmän: Sari sai pääroolin, hänestä tuli Saapasjalkakissa.

– Se, että olen lapsena ollut intohimoinen leikkijä, auttoi todennäköisesti minua siirtämään kaiken energiani hahmoon. Tavallaan läsnäoloni siirtyi nukkeen. Sen hetken myötä nukketeatteri vei minut mennessään.

On ilo oppia kannustavassa porukassa

Syyskuussa 2010 ensi-iltansa saaneen Saapasjalkakissan työryhmä oli Sarin mukaan pieni mutta innostava.

– Ensimmäinen kosketukseni ammattikenttään oli todella ihana ja riemullinen. Näyttelijöitä oli kaksi, Eero Ahre ja Pekka Heiman. Ohjaajana toimi Markku Arokanto. Heidän kanssaan oli heti helppo olla.

Sari ja Saapasjalkakissa. Kuva © Mika Haaranen

Ensimmäinen harjoitus kului käsikirjoitusta yhdessä kehittäessä.

– Jo siinä koin, että minua kuunneltiin ja ideoihini suhtauduttiin myönteisesti. Kun myöhemmin työskentelin talon muissa produktioissa, tajusin, että avoin, kannustava ja jopa lapsekkaan innostunut asenne on tyypillistä Teatteri Hevosenkengälle. Ehkä he ovat saaneet tartunnan lapsilta.

– Olen ollut myös työryhmissä, joissa ilmapiiri on ollut niin myrkyllistä, etteivät ihmiset ole uskaltaneet tuoda omia ideoitaan esiin. Sellainen kuihduttaa aina niin tekijöitä kuin esitystäkin.

Sari kiittää ”Hepan” kollegoitaan myös saamistaan näyttelijäntyöhön liittyneistä neuvoista.

Saapasjalkakissa sekä Hannu ja Kerttu, jossa olin myös mukana, olivat molemmat kiertäviä esityksiä, eli niissä oli vähän lavasteita. Näyttelijä alkaa helposti eläytyessään ilmehtiä ja elää, mutta muiden näyttelijöiden ansiosta opin jo varhaisessa vaiheessa häivyttämään fyysisen olemukseni.

Erilaisuuden hyväksyminen on tärkeä teema

Teatteri Hevosenkengän esitykset ovat monille lapsille ensimmäinen kerta, kun he tulevat teatteriin.

– Se on tekijöille suuri kunnia ja sisältää valtavan vastuun. Vaikka Hevosenkengän teatterisali on hyvin tunnelmallinen ja intiimi, monia jännittää niin paljon, etteivät he tahdo uskaltaa tulla sisään. Jokainen työryhmän jäsen tuntee nahoissaan sen, kun lapset saapuvat pitäen toistensa tai äidin kädestä kiinni. Kaikki mitä tapahtuu on heille niin totta.

Sari kehuu Teatteri Hevosenkengän nukentekijää, Fanni Lietoa, jonka vuosien tuoma ammattitaito näkyy jokaisessa nukessa, jokaisessa pienimmässäkin tarkoin harkitussa yksityiskohdassa.

– Kaikilla nukeilla on oma persoonansa. On ihanaa saada tutustua uuteen nukkeen. Olen vienyt nuket myös kotiini, missä olen omalla ajallani harjoitellut niiden kanssa muiden katseilta suojassa.

Hannu ja Kerttu -näytelmän nuket on tehnyt Fanni Lieto. Kuva: © Kerttu Malinen

Osa nukketeatterin magiaa perustuu siihen, että nukke pystyy tekemään asioita, joihin ihminen ei kykene.

– Esimerkiksi Kerttu muuttui sadussa näkymättömäksi aina, kun hän koki, etteivät aikuiset huomanneet häntä. Teknisesti se toteutettiin niin, että nukelle oli tehty oli kaksi päätä, joista toinen oli mustavalkoinen ja jonka käänsin esiin yleisön silmien edessä. Mekko vain hulmusi. Koska Kertulla ei ollut jalkoja, nuken piteleminen oli kieltämättä välillä aika vaikeaa.

Sari korostaa, että lapsille suunnattujen esitysten käsikirjoituksiin pitää panostaa. Tekijöiden on tarjottava parasta, mitä he osaavat. Myös katsojien ikä pitää ottaa tarkoin huomioon. Kolmivuotiaat ymmärtävät ja nauravat eri asioille kuin kuusivuotiaat tai koululaiset.

– Tietenkin on paljon asioita, jotka naurattavat katsojia iästä riippumatta. Saapasjalkakissa oli veijarikomedia, mutta siitä tuli ennen muuta Matin ja kissan ystävyydestä ja erilaisuudesta kertova kasvutarina. Erilaisuuden hyväksyminen on lapsille hyvin tärkeä teema. Miten olla ystävä toiselle silloinkin, kun toinen on erilainen? Meidän versiossamme oli myös vallanhimoinen velho, joka halusi kaapata sekä prinsessan että valtakunnan. Myös pahoja asioita pitää uskaltaa käsitellä mutta niin, ettei lapsille jää esityksestä pelkoja.

Anssi-simpanssi saa synttärijuhlat

Sari on työstänyt Vivicas Vänner -säätiöltä saamansa apurahan avulla päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille suunnatun uudenlaisen, teatterillisia elementtejä ja taikatemppuja sisältävän esityksen Vatsastapuhuja Sari ja kaverit, jota varten hän on myös haastatellut lapsia hoitavaa henkilökuntaa ja opettajia.

– Kouluissa on tärkeätä, että esitykset ovat osa kulloistakin opintokokonaisuutta. Aiheet voivat liittyä vaikkapa lukemiseen, koulukiusaamiseen tai muuhun ajankohtaiseen aiheeseen.

Yleensä vatsastapuhujien esityksissä ei ole suurta draaman kaarta, mutta Sarille on tärkeää, että esityksessä on selkeä juoni sekä alku, keskikohta ja loppu.

– Olen käyttänyt syntymäpäiväteemaa ensimmäisistä esityksistäni asti, koska se mahdollistaa lasten aktiivisen osallistumisen. Lapset tuntevat itsensä arvokkaiksi, kun he saavat ehdottaa ja toteuttaa yhdessä erilaisia ideoita Anssi-simpanssille järjestettäviä syntymäpäiväjuhlia varten.

– Nykypäivän lapset ovat tottuneita siihen, että he saavat tavalla tai toisella osallistua esitykseen. Siinä he ovat paljon rohkeampia kuin aikuiset. Se on minusta valtavan hauskaa ja teatteri-ilmaisun ohjaajana uskon, että mitä enemmän lapsi saa kokea olevansa mukana tekemässä yhteistä juttua, sen parempi.

Sari muistuttaa, että leikki on lapselle paras tapa oppia.

– Siksi järjestän esitysten yhteydessä myös erilaisia työpajoja, joissa syvennymme lasten kanssa käsiteltyihin aiheisiin toiminnallisten draamaleikkien avulla. Leikin kautta ajatuksille ja kokemuksille voi antaa muodon, ja lapsi saa työstää esityksen herättämiä pohdintoja hänelle luonnollisimmalla ja innostavimmalla tavalla.

********

Olethan lukenut vatsastapuhuja Sari Aallosta kertovan sarjan ensimmäisen osan Kujeilua ja suukopua simpanssin kanssa ja toisen osan Taikurin tytär tietää: leikki on paras perintö?

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.