Näyttelijä, joka heittäytyi tutkimusmatkalle

toukokuu 5, 2014 kello 08:36 (Katri Heino)

Ujous ei ole este, se on ponnahduslauta. Åsa Nybo on yksi niistä näyttelijöistä, joille mielikuvitusmaailmaan heittäytyminen on avannut tien ammattiin ja runsassisältöiseen elämään – pelosta huolimatta.

– Olen näytellyt koko ikäni, päiväkoti-ikäisestä asti. Teimme ystäväni Monican kanssa sketsejä, joita esitimme muille. Vaikka minussa eli jo silloin pieni linssilude, esiintyminen pelotti, mutta nautin aina, kun sain sukeltaa fantasiamaailman sisälle.

Kiinnostus teatteria kohtaan kasvoi kouluvuosina, kiitos Roland Rantschukoffin alias Viktor Hurmeen ja Hippi Hovin, jotka toimivat opettajina ja ohjaajina mm. Sinitakit ja Ihmemaa Oz -musikaaleissa, joissa Åsa oli mukana. Päätös pyrkiä Teatterikorkeakouluun sinetöityi yläasteella, kun eräs koulun ulkopuolinen ohjaaja-assistentti kysyi, oliko Åsa koskaan harkinnut näyttelijän uraa.

Naamio syntymässä. Åsa Nybo uransa alkutaipaleella.

– Se, että hän näki minussa jotakin ja sanoi sen ääneen, oli valtavan tärkeä asia. Nuoren voi kaataa tai saada lentoon niin vähällä. Se on pelottavan pienestä kiinni. Aikuisen kannattaa aina nähdä sen verran vaivaa, että hän kertoo ajatuksensa ääneen, kun hän huomaa nuoressa jotain lahjakkuutta.

Parasta teatterissa: yhdessä tekeminen

Kun Åsa Nybo aloitti opinnot Teakissa, hän oli vasta 18-vuotias. 12 opiskelijan kurssilla oli muitakin yhtä nuoria – Mitja Siren, Heidi Fredriksson, Niklas Groundström – sekä 10 vuotta vanhemmat Paul Olin ja Paul Holländer.

Kurssin professorina toimi Martin Kurten, joka perehdytti opiskelijat stanislavskilaiseen metodiin. Ruotsinkielinen näyttelijäntyön laitos sijaitsi Apollonkadulla, Lallukan taiteilijakodin läheisyydessä.

– Saimme olla omassa rauhassa, tehdä juttujamme ja rönsyillä eri tavoin, mikä oli valtavan hienoa. Se on varmasti vaikuttanut siihen, millaisia mahdollisuuksia olen teatterin tekemisessä nähnyt. Hän myös opetti meidät olemaan oma itsemme. Se oli tärkeä oivallus: kaikki lähtee tekijästä itsestään.

Nastasja Filippovnan puku, jonka Idiootin lavastaja on piirtänyt.

Lopputyönsä ohjaajaksi Åsa Nybo sai maailmanluokan tekijän, liettualais-venäläisen ohjaajan Kama Ginkasin, joka oli valinnut näytelmäksi Dostojevskin Idiootin.

– Meillä oli kolmijakoinen harjoitusprojekti: kaksi workshop-osaa ja sen jälkeen varsinaisen produktion tekeminen. Ginkas ei koskaan kertonut, että minä näyttelisin Nastasja Filippovnan roolin. Eräänä iltapäivänä hän kutsui minut venäläisen puvustajan luo. Kun näin piirustuksen, jossa olivat kasvoni, ymmärsin, että hän oli valinnut minut Nastajaksi.

Ginkas vaati, että näyttelijöiden tuli olla koko ajan läsnä harjoitustilassa, jotta kaikki tietäisivät, millainen esityksen maailma on.

– Minulla oli niin huono omatunto, kun muut joutuivat istumaan katsomossa, kun harjoittelin. Mutta he kannustivat koko ajan. ”Hyvin menee! Älä meistä huolehdi.” Kurssillamme oli hyvä fiilis: nyt tehdään tämä yhdessä! Ja tulihan siitä hieno esitys.

Päättäjäiset ja juhlamaljan aika! Niklas Grundström, Paul Holländer, Frank Skog, Heifi Fredriksson, Henrik Grönroos, Mitja Sirén, Nina Hukkinen, Maria Sid, Åsa Nybo ja Paul Olin.

Näyttelijä tarvitsee tukipilareita ja avaimia

Freelanceruus on ollut Nybolle itsestäänselvä valinta, koska se mahdollistaa erilaisissa työryhmissä työskentelemisen.

– Näyttelen mielelläni myös suurissa teattereissa, koska silloin saa sukeltaa toiseen maailmaan. Mutta tällä hetkellä nautin, kun saan toteuttaa omia ideoitani, olla luova. Freelancerina täytyy tehdä todella paljon työtä myös näyttämön ulkopuolella, kun sen sijaan laitoksissa näyttelijä huolehtii vain omasta osastaan, mikä voi synnyttää ulkopuolisen tunteen. Kaikilla asioilla on monta puolta, mikään ei ole mustavalkoista.

Nybo muistuttaa, että jokainen näyttelijä tarvitsee kehittyäkseen tukipilareita, joilla on näkemystä, taitoa ja tuntemusta.

– Joakim Groth on minulle tärkeä teatteri-isä, joka on antanut monia avaimia. Ensimmäinen yhteistyömme oli vuonna 1993 toteutunut Den Kaukasiska kritcirkeln, jolla vierailimme kuukauden ajan Ruotsissa. Tre systrar, jolla vierailimme Tukholmassa niin ikään kuukauden verran oli esitys, josta riikinruotsalaiset kollegat puhuvat vielä tänäkin päivänä. Myös Teater Marsin ja Svenska Teaternin kanssa yhteistyössä tehty Härlig är jorden on ollut suuri ja tärkeä esitys.

Härlig är jorden. Kuvassa Rabbe Smedlund (vas.), Åsa Nybo, Marika Parkkomäki; Robert Enckell, Nina Hukkinen. Kuva: Schildts

– Joakimin ja Teater Marsin kanssa perehdymme aina uuteen metodiin. Viime syksynä hyödynsimme elokuvaohjaaja Mike Leigh´n tekniikkaa Teater Marsin esityksessä Troja Mutanens hjärtbesvär, Åsa Nybo kertoo.

Parhaat ideat syntyvät jalostamalla

Myös Teatteri Venus tarjoaa tutkimusmatkoja niin näyttelijöille kuin katsojillekin. Esitykset saavat usein alkunsa niin, että teatteria luotsaava Max Bremer, joka on myös Åsan puoliso, haluaa perehtyä johonkin tiettyyn aiheeseen tai kysymykseen.

– Vähitellen aiheen ympärille muovautuu ryhmä, ja ryhdymme yhdessä heittelemään ideoita ja suunnittelemaan esitystä. Se ei tarkoita, että kaikki olisivat äänessä koko ajan, vaan jokainen tuottaa maailmaa ja materiaalia. Lopulta noin viikkoa ennen ensi-iltaa annamme ohjaajan hatun ja siihen kuuluvan päätösvallan takaisin Maxille.

Samalla periaatteella syntyi myös eksistentialistiseen musiikkiesitysarjaan kuuluva Gimme another country, kantriballadi kuilun reunalta uskosta, toivosta ja kirouksista, jonka Minna Harjuniemi ohjasi syksyllä 2011.

– Jokainen kirjoitti tekstejä ja lauluja. Jännää oli se, ettei Minna, joka kirjoitti lopulliset dialogit, koskaan arvostellut tekemäämme materiaalia. Han sanoi vain: Kiitos. Petyin ensin, kun hän ei millään tavalla kommentoinut tekemääni laulua. Sitten tajusin, miten vapauttavaa se on.

Åsa Nybo Gimme another countryn tunnelmissa. Kuva: Stefan Bremer

– Ideat eivät synny valmiina, vaan jalostamalla. Olennaista on, että materiaalia syntyy ja parhaat valitaan työstettäviksi. Joskus tietysti täytyy myös taistella omien ideoidensa puolesta.

Nybo kehuu Gimme another country sekä sen edeltäjässä Gimme the country -musikaaleissa mukana ollutta Eternal Erection -bändiä.

– On nautinto saada työskennellä ammattimuusikoiden kanssa. Kantrimusiikin valitsimme, koska kukaan ei varsinaisesti tykännyt siitä. Nyt rakastamme sitä!

Katsoja löytää merkityksen elämästään

Helsingin Punavuoressa sijaitseva Universum-teatteri toimii Betania-talossa. Teatterin iso, kaunis kirkkosali on täynnä mystistä valoa. Läsnä ovat henget, kaukaiset esiäidit ja -isät.

Trancenaamiotekniikkaa hyödyntävä A Good Sign, Drömtid–Rituaali oli avoin matka; esitys, joka antoi yleisölle mahdollisuuden tulla mukaan rituaaliin. Vaikutteita Teatteri Venuksen työryhmän jäsenet olivat etsineet Beninistä, jossa he saivat tutustua kahden viikon ajan alkuperäiskansojen transsi- ja yoruba-rituaalinaamioperinteeseen.

Klovni ja naamiot näyttävät, miten käy, jos heittelee roskia. Kyseessä oli yllätysesitys lapsille. Kuva: Paula Koivunen

– Vierailimme myös voodoo-festivaalilla. Isäntänämme ja oppaanamme Beninissä toimi Georges Agbazahou, Åsa Nybo kertoo.

– Antonia-palkinnon vuonna 2013 saanut A Good Sign on esimerkki esityksestä, jota olisi ollut vaikea toteuttaa laitosteatterissa. Tuottaja olisi varmasti kieltänyt. Salissa oli amme, joka oli täynnä savea. Siellä synnyin, nousin ylös ja kävelin ympäriinsä. Tippuvasta savesta syntyi jälkiä, areena, jonka äärellä kaikki tapahtui ja jonne meidän suomalaiset egoun naamiomme tulivat katsomaan yleisöä.

Nybo tähdentää, ettei transsissa näytteleminen tarkoita tietoisuuden hylkäämistä. Tai kuten hän sanoo, ”ei Åsa Nybo lähtisi ulos puolialastomana mutaisesta ammeesta”.

Savesta syntyy elämä. A Good Sign. Kuva: Stefan Bremer

– Ajan myötä oppii menemään syvemmin transsiin esityksen aikana ja samalla pitämään tavallinen maailma käden ulottuvilla. Näyttelemisessä on aina kyse kontrollista luopumisesta, transsiteatterissa sitä luopuu hiukan enemmän kuin muissa esityksissä.

– Olemme iloisia, että aivan tavalliset ihmiset ovat tulleet katsomaan transsinaamioesityksiämme. Eräs nainen, jonka äiti oli vastikään kuollut, sanoi esityksen olleen juuri sitä, mitä hän tarvitsi. Teatterin ei tarvitse koskettaakseen olla dramaattista ja suurielkeistä, sillä katsoja löytää yhteyden ja merkityksen omasta elämästään.

Olethan lukenut näyttelijä Åsa Nybosta kertovan kolmiosaisen sarjan ensimmäisen osan Vielä ei ole myöhäistä!

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.