Teaterstiftelsen Vivicas Vänner voi myöntää Vivica Bandlerin äidin, teatteritutkija Ester-Margaret von Frenckellin, mukaan nimetyn Ester-palkinnon tunnustuksena merkittävästä ja rohkeasta taide-elämää tai ympäristönsuojelua edistävästä toiminnasta.
Tähän mennessä Ester-palkintoja on jaettu neljä kertaa ja määrältään ne ovat olleet 10.000-20.000 euroa.
Kuva: Nils Krogell
Teaterstiftelsen Vivicas Vänner jakoi viidennen Ester-palkinnon naistenpäivänä 8.3.2022. Palkinto oli tällä kertaa suuruudeltaan 20 000 euroa, joka jaetaan palkinnonsaajien kesken. Vuoden Ester-palkitut ovat näyttelijä Alexander Wendelin, säveltäjä Markus Fagerudd ja Kuusiplus-ryhmä (palkintoperusteet alla.) Ester-palkinto on nimetty Vivica Bandlerin äidin, teatterintutkija Ester Margareta von Frenckellin mukaan.
Vivica Bandlerille oli ominaista kyky löytää lahjakkuutta siellä, missä sitä piili tai mistä muut eivät sitä vielä havainneet. "Suurin lahja, jonka toiselle voi antaa, on mahdollisuus", hän totesi. Tätä tarkoitusta varten hän perusti Teaterstiftelsen Vivicas Vänner -säätiön, joka jakaa apurahoja ja myöntää muutaman vuoden välein yhdelle tai useammalle merkittävälle teokselle tai lahjakkaalle taiteilijalle Ester-palkinnon.
Ester-palkinot jaettiin Vivica Bandlerin lapsuudenkodissa, osoitteessa Huvilakatu 1. Aikoinaan se oli ensimmäisiä rakennuksia Eirassa, jota silloin pidettiin esikaupunkialueena. Talosta ja sen keittiöstä tuli Vivican myötä vuosikymmenten mittaan legendaarinen kansainvälisen kulttuurivaihdon keskiö. Se myös säilyi Vivican tukikohtana Suomessa aina viime hetkeen saakka.
Palkintoperusteet:
NÄYTTELIJÄ ALEXANDER WENDELIN palkitaan tänään hänen vaativasta
pääroolistaan Lilla Teaternin näytelmässä Den besynnerliga händelsen med hunden om natten. Alexander Wendelin näyttelee 15-vuotiasta Christopheria, joka on erilainen poika. Hän on poikkeuksellisen lahjakas joillakin alueilla ja yliherkkä sekä rajoittunut toisilla. Piirteet viittaavat niin aspergerin tautiin kuin tiettyyn autismin alalajiin. Näytelmässä hän keskittää voimavaransa kokonaisvaltaisesti selvittääkseen naapuritalon koiran kuoleman, johon hänen itsensä arvellaan syyllistyneen. Ponnistelu ei ole helppoa, mutta osoittautuu vaivan arvoiseksi.
Arvosteluissa todetaan Alexanderin “muuntuneen roolissaan sormenpäitään myöten
Christopheriksi”. Alexander Wendelinin suoritus valottaa roolihenkilön ajattelutapaa ja tunnemaailmaa, jotka avautuvat yksityiskohtiaan myöten uskottavina esityksen alusta loppuun. Hänellä on ainutlaatuinen ja vaalimisen arvoinen kyky olla vilpitön näyttämöllä. Alexanderille myönnetyn palkinnon suuruus on 5 000 e.
SÄVELTÄJÄ MARCUS FAGERUDD palkitaan hänen musiikistaan Viirus teatterin
näytelmässä Fyra dagar av närhet. Näytelmän neljä läheisyyden päivää vietetään lomahotellissa. Katsojalla on tilaisuus nähdä turistien yksityinen ja julkinen minä keskellä merellistä faunaa, jonka ylidimensioidut lokit tarkkailevat heitä hellittämättä. Valojen ja äänimaailman saumaton vuorovaikutus tekee esityksestä kokonaistaideteoksen, jota Markus Fageruddin säveltämä ja Wegelius Kammarstråkarin sekä teoksen
näyttelijöiden esittämä musiikki kantaa ja kommentoi, olipa kyse luonnonäänistä tai
lokkien moniäänisestä kuorosta. Markus Fagerudd on monipuolinen säveltäjä ja muusikko. Hän on toiminut orkesterimusiikin nimikkosäveltäjänä ja säveltänyt teatteri- ja elokuvamusiikkia sekä oopperaa lapsille. Music Finland luonnehtii häntä osuvalla kuvauksella: “The easy-going Markus Fagerudd never has any difficulty establishing contact with the musicians he works with, whatever the genre.” Teatterimuusikkona Markuksen helppous tehdä yhteistyötä ei rajoitu muusikoihin, vaan koskee koko työryhmää. Kollektiivin oivaltavana jäsenenä hän osoittautunut usein korvaamattomaksi ja vienyt luovalla panoksellaan eteenpäin esittävän taiteen äänimaailman mahdollisuuksia sekä avannut katsoja-kuulijoille uusia ulottuvuuksia.
“Fyra dagar av närhet on siitä oiva esimerkki. Markukselle myönnetyn palkinnon suuruus on 5 000 e.
RYHMÄ KUUSIPLUS syntyi koronan esiin marssittamana. Ryhmän toiminta käynnistyi
protestilla toukokuussa 2021 ja jatkui sen jälkeen jäsenten omien sanojen mukaan lähes päivätyönä viiden kuukauden ajan. Tuona aikana ryhmä osoittautui ainutlaatuiseksi. Kun muut vielä vaikenivat, se toimi, otti selvää, vetosi ja vaati. Ryhmän koostumus on elänyt, mutta sen kantavat voimat ovat pysyneet matkassa koko taipaleen. Heitä voi oikeasti nimetä kuusi plus neljä ja he ovat kaikki esittävän taiteen tekijöitä, eli: AINO KIVI, ANTTI MATTILA, EMMA PAAER, IIRO OLLILA, JALMARI NUMMILUKKI, JONNA WIKSTRÖM, LIJA FISCHER, SALLA MARKKANEN, TITTA HALINEN JA TOBIAS ZILLIACUS. Kaikki nämä luovan taiteellisen työn ammattilaiset ovat suunnanneet tarmonsa ja lahjakkuutensa taiteen tekemisen edellytysten parantamiseen maassamme, niin korona-ajassa kuin sen jälkeen.
Ryhmän toiminnassa hahmottuu kaksi rinnakkaista strategiaa: On ensinnäkin otettu selvää siitä, mitä koronaa koskevat päätökset pitävät sisällään ja mikä on niiden laillinen perusta sekä kohtuullisuusaste. Esiin tulleilla tosiseikoilla on pyritty vaikuttamaan kulloisiinkin päätöksentekijöihin AVI:sta ja STM:stä aina valtioneuvostaan asti. Toiseksi on tehty säädettyjä rajoituksia koskevia pikku rikkomuksia esitystaiteen saralla, jotta nähtäisiin, mikä on ollut säätäjien kyky seurata ja valvoa päätöksiään. On koostettu ajankohtaisesityksiä, osa niistä suoraan viranomaisille. Esityksiin on myös otettu luvallisten kuuden katsojan lisäksi se seitsemäs, luvaton katsoja. Oleellista on ollut se, että kannanotot ja kirjelmät ovat syntyneet huolellisen paneutumisen ja taustatyön pohjalta, ja ne on tähdätty lisäämään kulttuurin ja taiteen merkityksen ymmärrystä päättäjien keskuudessa. 6+ piti rohkeudellaan ja sinnikkyydellään taide-elämän puolta jo silloin, kun muut tahot vielä vaikenivat. Se on tarttunut epäjohdonmukaisuuksiin ja tasasuhtaisuuden puutteeseen. Se on ponnistellut osoittaakseen taiteen ja kulttuurin arvon paitsi kehittävänä virkityksenä ja mielenterveyden kumppanina, myös elinkeinona, jolla tulee väistämättä olemaan suuri merkitys tulevaisuuden Suomessa.
6+:lle myönnetyn palkinnon suuruus on 10 000 e. Sen käyttö ja keskinäiset jakoperusteet ovat ryhmän päätettävissä. Kysymme kuitenkin voisiko se olla esimerkiksi kaavaillun ajatuspajan sytyke.
Teaterstiftelsen Vivicas Vänner myönsi vuonna 2017 Svenska Dagen eli Ruotsalaisuuden päivänä teatteriakateemikko Vivica Bandlerin 100-vuotisjuhlan kunniaksi 20.000 euron Ester-palkinnon neljälle teatterialan lahjakkaalle ja ansioituneelle tekijälle. Palkinnon jakavat näyttelijä Iida Kuningas, ohjaaja-käsikirjoittaja Susanna Kuparinen, ohjaaja Alma Lehmuskallio ja lavastaja Kati Lukka. Kukin heistä saa 5.000 euroa.
Ester-palkinnon saajat Kati Lukka (vas.), Iida Kuningas, Alma Lehmuskallio ja Susanna Kuparinen sekä ryhmän keskellä hallituksen pj. Raija-Sinikka Rantala. Takana myhäilee Vivica. Kuva: Laura Ulmanen
Agronomi-ohjaaja-teatterinjohtaja Bandlerin perustama säätiö korostaa noudattavansa Vivican periaatteita valitessaan palkitut naispuolisten teatterintekijöiden joukosta.
– Tavoitteena on nostaa esiin naisten kiistaton merkitys teatterin elinvoimaisuudelle tänä päivänä. Jokainen palkinnonsaajista on Vivica Bandlerin lailla jo tehnyt omien työvuosiensa mitassa häkellyttävän työteliään, monipuolisen ja laajakantoisen jäljen suomalaiseen teatterikenttään”, Teaterstiftelsen Vivicas Vännerin hallituksen puheenjohtaja Raija-Sinikka Rantala sanoi taustoittaessaan Vivican äidin Ester Margaretin mukaan nimetyn Ester-palkinnon perusteita ja valitun neliapilan ansioita.
Ester-palkintoraadin muodostivat puheenjohtajana toimineen ohjaaja-kirjailija Rantalan lisäksi ent. ympäristönsuojelupäällikkö Camilla von Bonsdorff, kauppatieteiden tohtori Sirkka Hämäläinen–Lindfors ja näyttelijä-ohjaaja Dick Idman. Tässä perustelut:
IIDA KUNINGAS on vuonna 2014 valmistunut näyttelijä ja teatteritaiteen maisteri, joka toimii yhtä luontevasti sekä ruotsin- että suomenkielisellä näyttämöllä niin kokeellisten produktioiden kuin klassisten näyttämötekstienkin henkilöhahmona.
Hän on tehnyt monipuolisia rooleja vakuuttavasti teatterikentän ja esitystaiteen eri laidoilla:
Viirus, Teater Mestola, Lilla Teatern, Wauhaus, Q-teatteri, Helsingin Kaupunginteatteri, Blaue Frau ja Suomen Kansallisteatteri ovat ehtineet tulla tutuiksi, monet näistä jo useampaan kertaan. Elokuva, esimerkkinä Betoniyö ja kuunnelma, viimeisimpänä Vid gränsen viime vuodelta, kuuluvat yhtä lailla Iida Kuninkaan reviiriin.
Erityisen merkittävää on katsojille ollut yhteistyö ohjaaja, näytelmäkirjailija Milja Sarkolan teoksissa. Stjärnorna i taket, Jotain toista, Olipa kerran minä ovat kaikki näytelmiä, joissa Iida Kuninkaan vilpitön tulkinta on ylittänyt monia uskalluksen ja henkilökohtaisen rohkeuden kynnyksiä.
Tällä hetkellä työ jatkuu uran lähtökohdassa Viirusteatterissa ja sen uudessa toimitilassa Jätkäsaaressa Mestarin ja Margaritan merkeissä, jonne hän tänäänkin suuntaa Ester Margaretin tervehdys matkassaan.
SUSANNA KUPARINEN on teatteritaiteen maisteri, Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalta. Sen lisäksi hän on tehnyt uran tutkivana journalistina, mistä työstä hän on saanut kunniamainintoja. Tällä kertaa hänet palkitaan nimenomaan teatterintekijänä.
Hänen ammatillinen teatteriuransa käynnistyi aikana, jolloin suomalainen teatteri oli kääntynyt suppuun tutkiskelemaan identiteetin, minän tai maksimissaan perheen sisäisiä dynamiikkoja. Yhteiskunnallinen tarkastelukulma oli häviämässä tai suorastaan hävinnyt teatterikartalta
Kaikkia Ylioppilasteatterin tiloihin 2008 kiivenneitä oli tuolloin odottamassa poikkeus, Valtuusto– trilogian ensimmäinen osa, hervottoman hauska ja viiltävä totuuspohjainen dokumenttiteatteripläjäys. Oikeudenmukaisuutta peräävä näkökulma säilyi johdonmukaisena myös trilogian myöhemmissä osissa, samoin kuin 2011 käynnistyneissä Eduskunta-katsauksissa.
Susanna Kuparisen esittävien taiteiden ura ei rajoitu eniten julkisuutta niittäneisiin teoksiin. Uraan kuuluu lyhytelokuvaa, äänisuunnittelua, musiikkivideota, kuunnelmaa, taustoittamista, kirjoittamista, tuottamista, esiintymistä ja koulutusta. Olisi helpompi kertoa se, mihin hän ei ole vielä ehtinyt. Ja tämä kaikki aktiivisen journalistiuran ohessa.
Säätiön hallitus odottaa innolla jatkoa, viiltäviä puheenvuoroja laajemmista aiheista, esimerkiksi Euroopan Unionista ja globalisaatiosta. Vaikka kyllä rakkausaihekin käy, jos se on peräisin pienen lapsen äidiltä, joka rohkenee tunnustaa, että vain ”työ pitää järjissä”.
ALMA LEHMUSKALLIO valmistui teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi 2015. Vain runsaat kaksi vuotta, ja hänellä on tänään jo hengästyttävän runsas ja monipuolinen ammattikokemus, jota ehkä parhaiten luonnehtii vapaaurheilu koko taiteenalan eri genrejen kentässä.
Hän työskentelee molemmilla kotimaisilla kielillä, myös Pohjoismaissa, ja on tehnyt mm. belgialaisten kanssa URB-festivaaleille jalkapallo-oopperaa. Hän kirjoittaa ja tutkii, kuten parhaillaan Suomen Teatteriohjaajien ja Dramaturgien liiton toimeksiannosta ohjaajien ja dramaturgien työtilannetta.
Toistaiselta uralta löytyy radioteatteria, koreografiaa ja soveltavaa teatteria sekä ohjauksia kaupunginteattereiden perusohjelmistoon. Hän on yksi näistä nuoren polven naisista, jotka ovat osoittaneet, että kun tekijällä on näkemystä, voi myös laitosteatterin lavalle syntyä poikkeuksellisen raikas ja rohkea esitys.
Yksi Alma Lehmuskallion taitolajeista on nykysirkuksen ja esitystaiteen maailma. Vivicas Vänner -säätiöllä oli ilo ja kunnia olla mahdollistamassa hänen ohjaustyötään nykysirkusesitykseksi luonnehditussa Sivuhenkilöt-esityksessä viime vuonna Tenalji von Fersenissä Suomenlinnassa. Esitys avasi ikkunan tanssin, sirkustaiteen ja näyttämötaiteen yhteistyön rajattomiin mahdollisuuksiin. Se toteutti hienosti hänen omaa kuvaustaan kiinnostuksen kohteistaan: ”teatterin ja toden suhde, ristiriidat, ihmisen läsnäolo ja taidot, ihmeet, kauneus sekä kontrollin ja kontrolloimattomuuden villi taistelu”.
KATI LUKKA on taiteen maisteri Taideyliopistosta ja lavastaja siihen sulautuneesta Taideteollisesta korkeakoulusta. Hänen valmistuessaan lavastuksen kentällä vallitsi jos ei nyt enää all-male niin ainakin vankka miehinen dominanssi.
Naisuran onnistumista epäilleet ovat harvoin joutuneet katumaan yhtä katkerasti kuin Kati Lukan kohdalla. Hän on osoittanut olevansa kiistattoman monipuolinen mestari suurtuotannoista pienimuotoisiin tutkielmiin. On ilo teatterille, ettei elokuva vienyt häntä mukanaan, vaikka uran alkumetrit siihen viittasivatkin.
Helsingin kaupunginteatterin suurelle lavalle hän rakensi West Side Storyyn jo ennen vuosituhannen vaihdetta tuhansien kilotonnien ylikulkusillan, koko näyttämöaukon kattavan metallisen kiipeilyverkon ja jättimäiset öljysäiliöt, jotka kylkeä kääntäessään muodostivat hohtavan satiinisen morsiuspukuateljeen. Puhumattakaan koko näyttämöaukon mittaisesta laajakangasavaruudesta.
Suomen Kansallisteatterissa on roiskittu vettä ja käyty sotaa kylmäkalusteita vastaan, harhailtu maanalaisen kaivoksen syvyyksissä ja nostettu lavalle honkametsää ja viimeisimmässä Koivu ja tähti -esityksessä pantu humisevat puut puhumaan ja kuiskimaan ei perus- vaan perisuomalaisuuttaan.
Tutuiksi ovat vuosien varrella tulleet ooppera, baletti, nykytanssi ja kiertävät kohde-esitykset eri tiloineen, mutta koskaan en ole kuullut huhuja siitä, että lavastamot tai työhuoneet olisivat nousseet sotajalalle, olivatpa suunnitelmat miten mittavia tahansa. Koska niissä on aina ollut tolkku.
Kati Lukan lavastukset eivät kopioi todellisuutta. Kerta toisensa jälkeen, ne ovat kokonaisteoksia, jotka antavat teoksen ytimelle, näyttämötoiminnalle, mahdollisuuden paljastaa todellisuudesta jotain enemmän kuin totta.
Kolmas Ester-palkinto jaettiin elokuussa 2011, ja se myönnettiin Angels in America ryhmälle. Taiteellinen tinkimättömyys toi vuoden 2011 Ester-palkinnon Anlgels in America -työryhmälle jossa oli 14 lahjakasta taiteilijaa.
Vivicas Vänner – säätiö on jakanut vuoden 2011 Ester-teatteripalkinnon Angels in America – esityksen työryhmälle. Säätiön hallituksen edustajat tohtori Sirkka Hämäläinen ja ohjaaja Raija-Sinikka Rantala luovuttivat 10 000 euron palkinnon työryhmälle Tampereen Teatterikesän avajaisten yhteydessä.
Neljäntoista vapaaehtoisen ja lahjakkaan taiteilijan työryhmä toteutti hurjapäisen hankkeen, Tony Kushnerin kirjoittaman Angels in America – näytelmän, josta tuli näytäntövuoden 2010–2011 ehdoton teatteritapaus. Esitys tehtiin vaikeissa tuotanto-olosuhteissa ja riittämättömän apurahoituksen varassa. Sitä esitettiin pienessä alppilalaisessa tilassa, jonne mahtui kerrallaan vain muutama kymmenen katsojia. Esitysmaraton kesti yli seitsemän tuntia. Mainonta ja markkinointi hoidettiin lähes yksinomaan sosiaalisen median kautta. Silti jokainen esitys oli loppuunmyyty jo ennen ensi-iltaa ja jos tilan vuokrasopimus ja esiintyjien aikataulut olisivat sallineet, sitä voitaisiin yleisön toivomuksesta esittää edelleen, ehkä vuosia.
Säätiön puheenjohtaja Raija-Sinikka Rantala kiitti puheessaan työryhmää sen tinkimättömyydestä:
”Esitys toki keräsi arvostelijoiden superlatiivit. Mutta ennen muuta se otti katsojansa lujaan otteeseen ja näytti, että, Vivican sanoin, pieni voi olla suurta.
Pieni esitystila muuttui taitavien suunnittelijoiden käsissä maailman toisella laidalla sijaitsevan suurkaupungin todellisuudeksi, jonka markkinavoimat, aatteet, uskonnolliset näkemykset ja taudinkuvat eivät jääneet etäälle katsojista, vaan tulivat todellisten ihmissuhteiden välityksellä osaksi katsojien nykyisyyden kirjoa. Alppilassa enkelit eivät putoilleet katon läpi näyttämötekniikan vaan luovan mielikuvituksen voimalla, suoraan joka solullaan läsnä olevien roolihenkilöiden keskuuteen, lähes yleisön syliin.
Angels in America – työryhmä on osoittanut, että jos taiteilijoilla on tahtoa, voimaa ja taitoa, voi tälläkin vuosituhannella tehdä mahdottomasta mahdollista.”
Onnittelemme näyttelijöitä Elina Berg, Krista Kosonen, Antti Lang, Matti Onnismaa, Oskari Perkki, Jaana Saarinen, Jani Toivola ja Jerry Wahlforss sekä taiteellista suunnitteluryhmää Johanna Freundlich, Kristian Ekholm, Emilia Eriksson, Rene Ertomaa, Kaisa Rasila ja Kalle Ropponen!
Toinen Ester-palkinto jaettiin helmikuussa 2010, ja sen sai lahtelainen Teatteri Vanha Juko.
Jussi Sorjanen, Teatteri Vanhan Jukon taiteellinen johtaja, ilmestyy aulaan kyynärsauvojen kanssa. Jalka vihoittelee, ja Sorjasen ilmeet kavaltavat kivun, mutta kertaakaan hän ei valita. Tilanteessa on jotakin symbolista. Miten monta kertaa lahtelainen jukolauma onkaan tehnyt 15-vuotista taivaltaan äärirajoille venyen, mutta periksi ei vain ole annettu. Vahva yhteishenki ja ennen kaikkea sanomisen palo ovat siivittäneet teatterilaisia toistuviin voimannäyttöihin.
Nyt on helppo hymyillä, ja voittajalta Sorjanen myös näyttää. Onhan plakkarissa Vivicas Vänner -säätiön myöntämä 10.000 euron Ester-palkinto sekä kiittävät kritiikit niin Juha Luukkosen ohjaamasta esityksestä Kahdeksan surmanluotia kuin Lahden kaupunginteatterin kanssa yhteistyönä toteutetusta tragikomediasta Kuin ensimmäistä päivää.
”Teatteriesitys on aina yhteiskunnallinen teko. Se ei tarkoita puoluepolitiikkaa eikä minkään puolueen äänenkannatusta. Jos ihminen tulee teatteriin, hänen pitää myös saada sieltä jotakin, joko kosketus itseensä tai uusi näkökulma maailmaan”, Jussi Sorjanen sanoo.
Hänen mukaansa jukolaisia yhdistää omaehtoisuus, nälkä löytää yhdessä jotakin merkittävää.
”Isot teatterit joutuvat usein monityydyttäjän hommaan, mikä synnyttää keskivertoymmärrystä ja sosiaalidemokraattista huokailua, kun yritetään tehdä vähän ajankohtaista. Jukolaiset ovat alusta asti halunneet tehdä teatteria omista lähtökohdistaan. Ei meitä kiinnosta toteuttaa jonkin keskiluokan ajanvietenälkää.”
”On totta, että suvaitsevaisuuden ilmapiiri on vienyt kaiken roson, mutta ei se tarkoita, etteikö Suomesta löytyisi kipeitä kansallisia aiheita. Tässä kohdassa kääntäisin katseeni tekijöihin.”
Sorjanen on avoimesti ylpeä Vanhan Jukon viimeisimmästä satsauksesta, ”Kahdeksasta surmanluodista”.
”Minusta on hienoa, että olemme tehneet kolme ja puoli tuntia kestävän järkäleen, joka käyttää sumeilematta aikaa aiheen äärellä. Se on paikoitellen hyvin hidas, välillä hyvinkin karnevalistinen. Olennaista on, ettei käsiteltävien asioiden kanssa olla kilttejä.”
”Teatterinjohtajana minulle on itseisarvo, että energiaa keskitetään jonkin aiheen ympärille. Minusta on ylipäänsä arvokasta, jos joku pitää jotakin asiaa helvetin tärkeänä. Itänaapurissa on tehty teatteriesityksiä hengen menettämisen uhalla. Haluaisin nähdä, kuinka moni tässä maassa olisi valmis kuolemaan taiteensa puolesta. Tai edes kärsimään, asettamaan itsensä vaaraan.”
Ensimmäinen Ester-palkinto jaettiin vuonna 2008, ja se oli määrältään 10.000 euroa. Palkinnon sai suomenruotsalainen teatteriryhmä Viirus.
Ammatillisten teatteriryhmien edelläkävijöihin lukeutuva, vuonna 1987 perustettu Viirus on pysynyt uskollisena alkuperäiselle visiolleen: tehdä rohkeaa ja omintakeista, mieltä ja sydäntä ravistelevaa teatteria.
Viiruslaisten 20-vuotinen työ palkittiin Runebergin päivänä 5.2.2008, kun puheenjohtaja Raija- Sinikka Rantala luovutti ensimmäisen Vivicas Vänner -säätiön 10.000 euron Ester-palkinnon ja kiitti teatteria sitkeästä taudinlevityksestä.
”Taudin nimi on tasokkaan kulttuurin bakteeri. Viirus on hellittämättä tehnyt teatteria, joka ei ole kuvia kumartanut. Yleisö on saanut nähdä tasokkaita kantaesityksiä, klassikoiden uustulkintoja ja ajankohtaista otetta yhteiskunnan tarkastelussa. Kaksikielisyys on Viirus-teatterin ja koko Suomen rikkaus.”
Viirus on teatterikentän fuusioitumisprosesseissa pitänyt ylpeästi kiinni itsenäisyydestään, mutta se ei ole tarkoittanut poteroon kaivautumista. Päinvastoin, Viirus on määrätietoisesti avannut ikkunoita kaikkiin ilmansuuntiin, ja se on on ollut yksi viime vuosien aktiivisimmista suomalaisen teatterin maailmalle viejistä.
Käy katsomassa www.viirus.fi
