Teaterstiftelsen Vivicas Vänner voi myöntää Vivica Bandlerin äidin, teatteritutkija Ester-Margaret von Frenckellin, mukaan nimetyn Ester-palkinnon tunnustuksena merkittävästä ja rohkeasta taide-elämää tai ympäristönsuojelua edistävästä toiminnasta.
Tähän mennessä Ester-palkintoja on jaettu neljä kertaa ja määrältään ne ovat olleet 10.000-20.000 euroa.
Toinen Ester-palkinto jaettiin helmikuussa 2010, ja sen sai lahtelainen Teatteri Vanha Juko.
Jussi Sorjanen, Teatteri Vanhan Jukon taiteellinen johtaja, ilmestyy aulaan kyynärsauvojen kanssa. Jalka vihoittelee, ja Sorjasen ilmeet kavaltavat kivun, mutta kertaakaan hän ei valita. Tilanteessa on jotakin symbolista. Miten monta kertaa lahtelainen jukolauma onkaan tehnyt 15-vuotista taivaltaan äärirajoille venyen, mutta periksi ei vain ole annettu. Vahva yhteishenki ja ennen kaikkea sanomisen palo ovat siivittäneet teatterilaisia toistuviin voimannäyttöihin.
Nyt on helppo hymyillä, ja voittajalta Sorjanen myös näyttää. Onhan plakkarissa Vivicas Vänner -säätiön myöntämä 10.000 euron Ester-palkinto sekä kiittävät kritiikit niin Juha Luukkosen ohjaamasta esityksestä Kahdeksan surmanluotia kuin Lahden kaupunginteatterin kanssa yhteistyönä toteutetusta tragikomediasta Kuin ensimmäistä päivää.
”Teatteriesitys on aina yhteiskunnallinen teko. Se ei tarkoita puoluepolitiikkaa eikä minkään puolueen äänenkannatusta. Jos ihminen tulee teatteriin, hänen pitää myös saada sieltä jotakin, joko kosketus itseensä tai uusi näkökulma maailmaan”, Jussi Sorjanen sanoo.
Hänen mukaansa jukolaisia yhdistää omaehtoisuus, nälkä löytää yhdessä jotakin merkittävää.
”Isot teatterit joutuvat usein monityydyttäjän hommaan, mikä synnyttää keskivertoymmärrystä ja sosiaalidemokraattista huokailua, kun yritetään tehdä vähän ajankohtaista. Jukolaiset ovat alusta asti halunneet tehdä teatteria omista lähtökohdistaan. Ei meitä kiinnosta toteuttaa jonkin keskiluokan ajanvietenälkää.”
”On totta, että suvaitsevaisuuden ilmapiiri on vienyt kaiken roson, mutta ei se tarkoita, etteikö Suomesta löytyisi kipeitä kansallisia aiheita. Tässä kohdassa kääntäisin katseeni tekijöihin.”
Sorjanen on avoimesti ylpeä Vanhan Jukon viimeisimmästä satsauksesta, ”Kahdeksasta surmanluodista”.
”Minusta on hienoa, että olemme tehneet kolme ja puoli tuntia kestävän järkäleen, joka käyttää sumeilematta aikaa aiheen äärellä. Se on paikoitellen hyvin hidas, välillä hyvinkin karnevalistinen. Olennaista on, ettei käsiteltävien asioiden kanssa olla kilttejä.”
”Teatterinjohtajana minulle on itseisarvo, että energiaa keskitetään jonkin aiheen ympärille. Minusta on ylipäänsä arvokasta, jos joku pitää jotakin asiaa helvetin tärkeänä. Itänaapurissa on tehty teatteriesityksiä hengen menettämisen uhalla. Haluaisin nähdä, kuinka moni tässä maassa olisi valmis kuolemaan taiteensa puolesta. Tai edes kärsimään, asettamaan itsensä vaaraan.”
