Haluan pitää kaikki ovet avoimina!

juli 18, 2015 kello 10:13 (Eija Mäkinen)

Työtapaturma, vastaa Iira Halttunen hymyillen kysymykseen ammatinvalinnasta.

On pyrähdettävä ajassa kahdeksan vuotta taaksepäin, jotta syy dramaturgiksi opiskelemiseen saa selityksensä.

Kun Iira oli 13-vuotias koululainen, hän lähetti näytelmäkäsikirjoituksensa KOM-teatterin avoimeen tekstihautomoon, KOM-tekstiin, jossa se valittiin jatkokehittelyyn. Ähtäriin eli kaunein poika heti Morrisonin jälkeen sai kantaesityksensä Kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä helmikuussa 2008.

Näytelmän keskiössä on sisaruspari, 11-vuotias Satu ja 16-vuotias Aleksi, eivätkä tarinan teemat ole sieltä kevyimmästä päästä: alkoholismi, perheväkivalta, homous ja itsemurha.

Sisaruksina Santtu Karvonen ja Anna-Maija Tuokko. Kuva © Riikka Palonen

Teksti ei päätynyt näyttämölle kevyesti heittäen, vaan Halttunen työsti näytelmää vuoden yhdessä KOM-tekstin dramaturgien Pipsa Longan ja Okko Leon kanssa. Yleisön näkemä versio oli kahdeksas.

– KOM-teatterin jutun seurauksena kiinnostuin teatterista eri tavalla kuin olin ollut kiinnostunut ennen sitä. Rupesin katsomaan esityksiä tosi paljon tekstin kautta.

Teatteri on luonteva väline miettiä

Kurt Cobainin itsemurha vuonna 1994 toimi kimmokkeena näytelmälle, joka sai arvostelijoilta myönteisen vastaanoton. Kriitikko Maria Säkö luonnehti Ähtäriin-esitystä täysosumaksi: kieli oli rehevää ja nyanssien tajun taituruus samaa luokkaa kuin Lukas Moodyssonin kiitetyssä elokuvassa Fucking Åmål.

– Olen kirjoittanut seitsenvuotiaasta asti eli siitä alkaen, kun opin kirjoittamaan. Olen aina kirjoittanut tosi paljon, Iira Halttunen sanoo.

Kirjat tulivat tutuiksi jo varhain, sillä Iiran äiti Päivi Heikkilä-Halttunen on kirjallisuudentutkija ja palkittu lasten- ja nuorten kirjallisuuden kriitikko, joka pitää suosittua Lastenkirjahylly-blogia.

Ammattilainen oli vastassa myös Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaitopainotteisessa lukiossa, jossa kirjallisen ilmaisun opettajana toimii kirjailija ja tv-käsikirjoittaja Vuokko Tolonen.

Tällä hetkellä Iira Halttunen opiskelee Teatterikorkeakoulussa. Syksyllä alkaa kolmas vuosi dramaturgian koulutusohjelmassa. Ovet himoittuun opinahjoon aukenivat toisella yrityskerralla.

– Teatteri tuntui luontevalta välineeltä miettiä ja tehdä asioita. Elokuvaa tai televisioalaa en edes harkinnut. Se tuntui silloin vieraalta ja hyvin erilaiselta maailmalta.

Verkostoitumista kollegojen kanssa

Tällä hetkellä Iira Halttunen kirjoittaa näytelmää Kanditeatteri-opintojaksoa varten. Kanditeatteri-opintojakso korvaa aiemman kandinäytelmän.

– Kunhan Koukkuniemen kesäteatterin Unhola-esitykset pyörähtävät käyntiin, pyrin keskittymään näytelmän kirjoittamiseen täysipäiväisesti. Tarkoitus on, että ensimmäinen versio on valmis, kun koulu taas alkaa.

Hän sanoo viihtyneensä hyvin Teatterikorkeakoulussa.

– Meillä on pieni mutta hyvä ryhmä. Dramaturgian professorina toimii Katariina Numminen ja lehtoreina Maria Kilpi, Jusa Peltoniemi ja Tuomas Timonen. Käymme katsomassa paljon esityksiä, minkä lisäksi ohjaajat ja näytelmäkirjailijat vierailevat ja kertovat työstään.

Dramaturgian koulutusohjelmassa käynnistyi vuoden alusta alun perin Teksti-yhteisön ideoima ja organisoima D-kummitoiminta.

– Minun kumminani toimii Marjo Niemi. Emme ole vielä ehtineet tavata, tässä on ollut niin hullu kiire. Yksi kummitoiminnan tavoitteista on pyrkiä madaltamaan kynnystä ottaa yhteyttä vanhempiin kollegoihin.

– Minun tilanteeni on hieman erilainen, koska KOM-teatterin aikaiset dramaturgit Pipsa Lonka ja Okko Leo ovat edelleen hyviä ystäviäni, jotka lukevat mielellään tekstejäni ja tulevat katsomaan koulussa tehtyjä juttuja. Lisäksi minut valittiin huhtikuussa Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry STOD:n hallituksen opiskelijajäseneksi, joten sitäkin kautta minulla on mahdollisuus tavata alalla jo pitkään työskennelleitä kollegoita.

Näytelmän puolesta – nyt ja aina!

Teatterin tulee heijastaa ympäröivää todellisuutta, ja siksi opetuksen painopisteet ovat viime vuosina muuttuneet myös Teatterikorkeakoulussa, jossa perinteisen teatteritaiteen rinnalle on noussut monimediaalisuuden ja esitystaiteen uudet muodot huomioiva suunta.

– Se kiinnostaa myös minua, mutta olen kieltämättä huolissani siitä, miten tulevaisuudessa käy esimerkiksi näytelmälle. Tuntuu kuin leimautuisin hirvittävän vanhakantaiseksi, kun ajattelen kirjoittavani tulevaisuudessa näytelmiä.

Iira Halttunen kuvattuna Unhola-henkisesti 40-luvun tyyliin. Kuva © Pasi Järvenpää

Halttunen myöntää, ettei hän ole vielä ajatellut tulevaisuuttaan kovin tarkasti.

– Tulevaisuus on epävarma, mutta uskon, että töitä löytyy, jos vain jaksaa olla auki ja hereillä koko ajan. En haluaisi väsyä havainnointiin ja ruveta tekemään rutiinilla.

– Olen kotoisin Tampereelta, ja tämä on minulle edelleen rakas paikka. Seuraan koko ajan, mitä tamperelaisella teatterikentällä tapahtuu. Tuntuisi tosi hyvältä ajatukselta palata myöhemmin tänne, hän sanoo.

– Ei ole monta sellaista koulutusta, jossa oppii tekemään kaikkia mahdollisia asioita sopivassa tasapainossa. Dramaturgin koulutus mahdollistaa sen. Kirjoitan edelleen myös proosaa, sillä haluan pitää kaikki ovet avoimina, koska ikinä ei voi tietää, mitä sieltä tulee.

Lue myös sarjan ensimmäinen osa Seinällisestä post-it-lappuja syntyi mennyt maailma sekä toinen osa Että vanhukset tuntisivat tulleensa kuulluiksi.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.