Mitä aika on, eli hiljaisia viestejä maailman alusta

februari 25, 2015 kello 09:02 (Eija Mäkinen)

Ranta narskuu jalkojen alla, meri haisee suolalta, levältä ja kalalta. Maalauksellista maisemaa hallitsevat jyrkät kalkkikivipengermät.

Ison-Britannian etelärannikolla sijaitsee Jurassic Coast, noin 150 kilometrin pituinen kalliorannikko, jonka Unesco on nimennyt yhdeksi maailmanperintökohteeksi. Satojen miljoonien vuosien takainen menneisyys on siellä yhä läsnä, sillä alue on täynnä fossiileja.

Siellä varttui myös köyhän puusepän tytär Mary Anning; luonnontieteilijä, joka löysi ensimmäisen fossiloituneen vesiliskon – ja josta tuli dramaturgiksi valmistuvan Sinna Virtasen taiteellisen lopputyön päähenkilö.

Hyvää syntymäpäivää, Mary Anning!

Google juhlisti Mary Anningin 215-vuotissyntymäpäivää hauskalla logolla toukokuussa 2014.

– Olin käymässä kolme vuotta sitten ystäväni Felicia Honkasalon luona Englannissa, jossa hän tuolloin asui, ja vierailimme Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa. Siellä näimme valtavan vesiliskon, Plesiosauruksen, luurangon. Pienessä esittelytekstissä kerrottiin, että sen oli löytänyt Mary Anning, Lyme Regissä 1799–1847 elänyt paleontologi, joka oli tehnyt myös muita tärkeitä löytöjä.

– Meitä alkoi kiehtoa, kuka oli Mary Anning. Aloimme leikitellä ajatuksella: kuka olisin nyt, jos olisin lapsena tiennyt, että tällainen henkilö on ollut olemassa. Olisiko se vaikuttanut minäkuvaani? Meissä syntyi myös lapsellinen raivo – miksi kukaan ei ole kertonut hänestä!

2000-luvun muotokuva Marysta

Aihe kiehtoi Sinna Virtasta niin paljon, että hän päätti kirjoittaa siitä lopputyönäytelmänsä ja ohjata sen itse.

Teatterikorkeakoulun studiossa 19.3. ensi-iltansa saava Mary Anning muodostaa yhdessä Galleria Fafassa esillä olleen, Felicia Honkasalon, Akuliina Niemen ja Sinnan rakentaman Landslides-installaationäyttelyn kanssa teosparin, jonka tavoitteena on luoda uusi muotokuva varjoon jääneestä tiedenaisesta. Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa opiskelevat Felicia Honkasalo ja Akuliina Niemi kuuluvat myös teatteriesityksen suunnitteluryhmään.

Sinna huomauttaa, että Mary Anningista on olemassa vain kaksi muotokuvaa. Toinen on lasimaalaus, joka on tehty hänen kotikirkkonsa ikkunaan. Toinen on tuntemattoman taiteilijan öljyvärimaalaus, jossa Anning on kuvattu pitkässä takissa, harteillaan keeppi ja päässään bonetti. Rekvisiittana ovat kori, pikkuhakku ja jaloissa makaava mustavalkoinen koira.

Mary Anning

B. J. Donnen maalaus Mary Anningista on toisinto tuntemattomaksi jääneen taiteilijan tekemästä muotokuvasta.

Otto A. Malmin säätiön myöntämän apurahan avulla Sinna, Felicia ja Akuliina tutustuivat Anningin kotiseutuun ja löytöihin. He myös kävivät Jurassic Coastilla ja perehtyivät paikallisten geologien opastuksella fossiileihin.

– Niitä oli siellä valtavasti. Löysimme muun muassa 60 miljoonaa vuotta vanhoja mustekalan päitä.

Mitä tapahtuu taiteiden risteyksessä?

On yllättävää, kuinka vähän tietoa Anningista on säilynyt, kun ottaa huomioon, miten radikaalisti hänen tekemänsä paleontologiset löydökset mullistivat tiedeyhteisön käsityksiä maapallon synnystä ja historiasta.

– Minulla on hänestä joitakin kirjoja, jotka ovat keskenään hyvin ristiriitaisia. Monissa teksteissä puhutaan siitä, kuka hän ei ollut: hän ei ollut kaunis, rikas eikä hän koskaan päässyt naimisiin. Jos Anning olisi ollut mies ja kuulunut eri yhteiskuntaluokkaan, olisiko hänestä enemmän tietoja historiankirjoissa?

Sinna Virtanen uskoo, että Mary Anning -esityksen kiinnostavuus pohjautuu poikkitaiteelliseen lähestymistapaan.

Black Shore, 2015. Kivi, puu, fossiili.

– En ole kirjoittanut Mary Anningista perinteistä elämäkertanäytelmää, vaan tarkoituksena on luoda hänestä uusi muotokuva ruumiin, maiseman ja työn näkökulmasta. Teemoja ovat mm. arki, aika ja lopun idea eri mittakaavoissa. Käytämme esityksessä osittain samoja materiaaleja kuin Landslides-näyttelyssä. Näyttelijöitä on kaksi: Irina Pulkka ja Pyry Nikkilä.

Tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia

Kun Sinna Virtanen aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa, dramaturgian professorina toimi Laura Ruohonen. Viime elokuussa virkaan astui Katariina Numminen.

– Olen tykännyt opiskelusta, dramaturgian koulutusohjelma on sopinut minulle hyvin. Laura Ruohonen, joka on opinnäytteeni ohjaava opettaja, on ollut minulle tosi tärkeä.

Sinna korostaa, ettei hän haaveile mistään tietystä työpaikasta.

– Olen teatterintekijä, mutta en ajattele, että minun täytyy pysyä lestissäni. Koulussa on rohkaistu hakeutumaan omaan suuntaan ja koen, että minulla on paljonkin mahdollisuuksia. On mukava ajatella, mitä kaikkea voisi tehdä ja minne.

Sinna Virtanen

Dramaturgi-ohjaaja Sinna Virtanen. Kuva © Otto Donner

– Minua kiinnostavat monenlaiset haasteet, ihmiset ja yhteistyömuodot. Toivon, että saisin tehdä erilaisia juttuja ja työskennellä mahdollisimman eri tyyppisissä komboissa. Nautin siitä, että voin välillä toimia dramaturgina ja välillä ohjata. Se, että ajoittain vaihtaa omaa positiota ja näkökulmaa, on tervettä.

Kirjat ja tekstit antavat turvaa

Suomen elokuvasäätiö myönsi marraskuussa Sinna Virtaselle käsikirjoitustukea pitkään näytelmäelokuvaan, jota hän on suunnitellut yhteistyössä tuottaja Kaisla Viitalan kanssa. Kolmoset-työnimellä kulkevan elokuvan keskiössä ovat 14-vuotiaat kolmostytöt sekä heidän vanhempansa, kaksi keski-ikäistä miestä.

– On mielenkiintoista ja kivaa kirjoittaa fiktiota ja tehdä draamaa elokuvakäsikirjoituksen puitteissa, teatterin tekemisessä minulla on kumpaankin aika kompleksinen suhde, Sinna Virtanen myöntää.

Kirjoittamista hän kuvailee tuskalliseksi, lähes piinalliseksi työksi.

– Koen kirjoittamisen hyvin ruumiillisena, ja isoa tekstimassaa työstäessä kroppa menee nopeasti tukkoon. Mutta se myös koukuttaa, varsinkin silloin, kun pääsee tietynlaisen keveyden tilaan. Kirjoittaminen auttaa jäsentämään asioita. Olen aina saanut turvaa kirjoista ja tekstistä. Ehkä se on yksi syy, miksi ryhdyin kirjoittamaan.

Kysymykseen, mikä on ihaninta teatterintekijän työssä, Sinna miettii vastaustaan pitkään.

– Se vaihtelee päivittäin. Jos kokemus yhteisöllisyydestä toteutuu, se antaa hyvän olon. Ainahan se ei toteudu. Tykkään harjoittelemisesta tosi paljon. Että voimme nauraa yhdessä. Että syntyy tunne, että olemme jonkin todella mielenkiintoisen äärellä. Että jotain olennaista syntyy ihmisten välillä.

Lippuja Mary Anning -esitykseen myy → Piletti.

Olethan lukenut Sinna Virtasesta kertovan sarjan ensimmäisen osan Mitä nousee näkyviin, kun selättää sankarin? ja toisen osan Teatteri perustuu luottamukseen. Uskon yhteistyöhön.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.