Naisten pitää kuolla, jotta he pääsisivät kaanoniin

november 2, 2015 kello 20:00 (Eija Mäkinen)

Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on näytelmäkirjailija, dramaturgi Emilia Pöyhönen. Tämä on kolmiosaisen bloggaussarjan ensimmäinen osa.


”Mitäpä jos meillä olisi hullu nainen, joka on oman elämänsä päähenkilö eikä jonkun muun ajattelun heijastuma?”

Ajatus on yksi niistä, jotka johtivat Prinsessa Hamletin syntymiseen. Emilia Pöyhösen kirjoittama näytelmä, jota hän parhaillaan viimeistelee Berliinissä, saa kantaesityksensä alkuvuodesta 2017 helsinkiläisessä Q-teatterissa.

Työ on vaatinut paljon, syönyt vuosiakin viisi.

Sytykkeenä näytelmälle toimi hulluus. Monista yhteiskunnallisista aiheista – köyhyydestä, maahanmuutosta, ilmastonmuutoksesta – aiemmin kirjoittanut Pöyhönen sanoo halunneensa tarttua siihen jo vuosia.

– Hulluudesta on vaikea saada otetta, sillä se sisältää niin valtavasti erilaisia näkökulmia.

Yrjö Jylhä suomensi Hamletin vuonna 1955, Eeva-Liisa Mannerin suomennos on vuodelta 1981.

Yrjö Jylhä suomensi Hamletin vuonna 1955, Eeva-Liisa Mannerin suomennos on vuodelta 1981.

Näytelmää työstäessään Pöyhönen luki kaikenlaista hulluutta käsittelevää aineistoa: tutkimustietoa, tilastoja, kaunokirjallisuutta, näytelmistä muun muassa Woyzeckia ja Hamletia.

– Olen aina tykännyt Hamletista, se on ollut minulle tärkeä teksti. Minulla oli siitä kaksi suomennosta, Eeva-Liisa Mannerin ja Yrjö Jylhän, hän kertoo ja painottaa, ettei Shakespearen Hamlet ole hullu.

– Hän vain esiintyy sellaisena. Välillä voi tietenkin herätä kysymys, onko hän sitä myös oikeasti.

Miten selviytyä kuolemasta?

William Shakespearen Tanskan prinssistä kertova tragedia oli aluksi vain yksi taustateos muun lähdemateriaalin joukossa, mutta Pöyhöstä alkoi kiinnostaa Hamletin ja Horation suhde.

Hamlet on valheen ja petoksen näytelmä, ja on vain yksi, johon päähenkilö luottaa: Horatio. Hän ei petä Hamletia missään vaiheessa. Provosoiduin näytelmän lopusta, jossa Horatio aikoo tappaa itsensä nähtyään katastrofin, kaikki kuolleet. Hamlet kuitenkin kieltää häntä ja vaatii tätä kertomaan tarinansa eteenpäin.

– Minua kiinnosti kysymys ystävyydestä, kärsimyksestä ja selviytymisestä enemmän kuin pelkkä hulluuden tarkastelu. Ennen kaikkea minulle on ollut tärkeää tarkastella sitä, miten toimimme sen jälkeen, kun kaikkein pahin on tapahtunut. Siksi olen kirjoittanut Prinsessa Hamletiin kolmannen näytöksen, joka käsittelee Horatiaa ja Hamletin eloonjäänyttä perhettä.

Pöyhönen on vaihtanut keskeisimpien roolihenkilöiden sukupuolen. Hamlet ja Horatia ovat naisia, Ofelio mies.

– Hulluista naisista on kirjoitettu hyvin vähän sellaista, joka ei olisi joko äärettömän eteeristä tai selkeästi objektivoivaa. Erityisesti naispuolisten taiteilijoiden hulluus on glorifioitu asia. Heidän pitää myös kuolla traagisesti, jotta he jäisivät historiaan ja saisivat sijansa kulttuurikaanonissa.

Päätöksillä on seurauksensa

Kun Emilia Pöyhönen työskenteli 2000-luvun alussa Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella tutkimusavustajana, hän perehtyi suomalaisen terveyspolitiikan muutoksiin 80- ja 90-luvulla.

Eduskunnan päätöksentekoa varten kirjoitetuista raporteista ja tilastoista näkyi selvästi, miten Suomen mielenterveyshuolto ajettiin alas ja laitoshoitopainotteinen hoitojärjestelmä purettiin. Avohoidon palvelujen kehittäminen ei kuitenkaan edennyt siinä vauhdissa kuin tarvetta oli.

– Nykyään monia mielenterveyspotilaita ”hoitavat” vanhemmat ja ystävät, koska professionaalista hoitoa on vaikea saada. Entä kun tässä ”hoidossa” epäonnistutaan? Miten lähipiiri jatkaa elämäänsä, jos sairastunut tekee itsemurhan? On ristiriitaista, että hulluksi tulevat taiteilijat glorifioidaan, mutta mieleltään sairaat tavalliset ihmiset saavat pysyvän stigman, minkä vuoksi heidät hylätään toistuvasti, hän sanoo.

Emilia Pöyhönen. Kuva © Emilia Kokko.

Emilia Pöyhönen. Kuva © Emilia Kokko.

– Minusta tuntuu, ettei Suomessa täysin ymmärretä poliittisten päätösten seurauksia. Meillä on nuoria aikuisia, jotka eivät ole koskaan päässeet hoidon piiriin ja oirehtivat pahoin, mikä näkyy katukuvassa. Olemme valinnoillamme luoneet yhteiskunnan, jossa osaa ihmisistä ei hoideta. Miksi?

Pöyhönen mainitsee yhteiskunnallisista valinnoista esimerkkinä kahdeksanvuotiaan Eerikan, jonka vanhemmat pahoinpitelivät kuoliaaksi vuoden 2012 keväällä.

– Viranomaiset olivat varmasti tehneet myös virheitä, mutta se ei ole asian ydin. Jos lastensuojeluun ei anneta tarpeeksi resursseja, se tarkoittaa kuolleita lapsia. Kyse ei ole mistään abstraktista politiikasta, vaan seuraukset ovat aina konkreettisia.

Valheessa elämisen ansat

Pöyhönen sanoo Prinsessa Hamletia kirjoittaessaan lopettaneensa pohdinnan, onko päähenkilö hullu. Enemmän häntä on kiehtonut kysymys valheessa elämisen päättymisestä.

– Shakespearen Hamletissa on monta tasoa. Olennaista siinä on, että ihminen tulee tiensä päähän. Näytelmän loppu on dramaturgisesti hurja, täynnä tuhoa, ja samalla tarina alkaa uudelleen, koska Hamlet velvoittaa ystävänsä kertomaan tarinansa muille. Elämän ja kuoleman sykli jatkuu.

Pöyhösen näytelmässä kuolema kielletään. Horatia puetaan Hamletiksi, ja hän ryhtyy yhdessä Hamletin perheen kanssa pitämään yllä prinsessan legendaa valtakunnassa.

– Se, että he tietyssä mielessä kieltäytyvät hyväksymästä Hamletin kuolemaa, liittyy paitsi omaisten tuntemaan syyllisyyteen myös haluun toivoa. Horatian kautta peilaan tavallaan ajatusta siitä, miten voisimme olla olemassa toisin. Kuinka elää paremmin kuin ne, jotka eivät selvinneet?


Lue Emilia Pöyhösestä kertovan juttusarjan toinen osa Meillä on valta tulkita uudestaan kaikkia myyttejä ja kolmas osa Kirjoittaminen on mustasukkainen rakastaja.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.