Rohkeaa. Omaperäistä. Anarkistista. Surrealistista.

april 10, 2016 kello 11:01 (Eija Mäkinen)

Tämä on Lilla Teaternin taiteellisen johtaja Raila Leppäkosken kaksiosaisen haastattelun ensimmäinen osa.


– On vaikea määritellä, mitä se on. Teksti on niin omalaatuisensa.

Helpolla ei ohjaaja Raila Leppäkoski ole itseään saati Lilla Teaternin näyttelijöitä päästänyt. Vastikään ensi-iltansa saanut Matti Linnavuoren näytelmä Ta mig till er ledare ei taivu lokeroitavaksi: kaikki tutut genret tuntuvat vääriltä. Lopulta löytyy sanapari – surrealistinen komedia – mutta sekään ei Leppäkosken mukaan kerro totuutta.

Tämäpä mielenkiintoista. Mistä oikein on kyse, kun suomalaisen teatterin konkari, ranskalaisia absurdisteja jo Ylioppilasteatteri-vuosinaan 1970-luvulla ohjannut Raila Leppäkoski tunnustaa työryhmineen pähkäilleensä huuli pyöreänä harjoitusten ensimmäiset viikot, miten tekstiä näytellään?

Johtotähtenä Vivican perinnön kunnioittaminen

Linnavuoren näytelmä otettiin ohjelmistoon osin seremoniallisista syistä.

– Vuonna 2014 julkistettu Vivica Bandler -näytelmäkilpailu oli osa Lilla Teaternin 75-juhlavuotisohjelmaa. Kilpailu oli syntynyt edeltäjäni, teatterinjohtajana toimineen Pekka Strangin aloitteesta, ja saimme sen järjestämiseen avustusmäärärahan Svenska Kulturfondenilta, mistä kiitos säätiölle.

Ta mig till er ledare. Joachim Wigelius, Pia Runnakko ja Paavo Kerosuo. Kuva © Henrik Schütt.

Ta mig till er ledare. Joachim Wigelius, Pia Runnakko ja Paavo Kerosuo. Kuva © Henrik Schütt.

Näytelmäkilpailuun saapui yli sata tekstiä, joista kaksi kolmasosaa oli suomenkielisiä, loput ruotsinkielisiä.

Raatiin kuului kaksi ohjaaja-kirjailijaa ja kaksi näyttelijää, jotka kaikki olivat jo kypsässä iässä, kuten Leppäkoski asian ilmaisee.

– Tähtäsimme tietoisesti siihen, että raadilla olisi paljon kokemusta. Teimme heti alussa myös selkeän linjapäätöksen eli pyrimme palkitsemaan sellaisia tekstejä, jotka eivät edusta mainstreamia, valtavirtaa. Johtotähtenämme oli kunnioittaa Vivica Bandlerin henkistä perintöä. Hän oli hyvin rohkea ja teki ratkaisuja, jotka eivät useinkaan miellyttäneet ympäristöä.

Huipulle ylsi neljä poikkeuksellista tekstiä

Koska Vivica Bandler -näytelmäkilpailu oli kaikille avoin, tarjonnan skaala oli laaja. Mukana oli paljon ensikertalaisia, mikä osaltaan teki valikoimasta kirjavan.

Raila Leppäkoski korostaa, etteivät he hakeneet voittajatekstiltä siistiä ja aristoteelista ratkaisua.

– Loppuvaiheeseen ylsi kymmenisen tekstiä, jotka kaikki täyttivät näkemyksemme mukaan ei-traditionaalisen näytelmän kriteerit. Toki, jos siellä olisi ollut loistava aristoteelista perinnettä edustava teksti, olisimme varmasti hyväksyneet sen.

Raati päätti palkita kaksi tekstiä molemmissa kielissä, yhteensä siis neljä näytelmää. Voiton jakoivat Jukka Vienon Opas ja Matti Linnavuoren kaksikielinen Ta mig till er ledare. Sofia Aminoffin Vindparken ja Matti Tolvasen Hopeasydän saivat kunniamaininnan.

– Ne ovat kaikki erittäin poikkeuksellisia ja persoonallisia. Jos tekstit luetettaisiin valtavirtaa suosivalla teatterinjohtajalla, hän varmastikin toteaisi, ettei niistä voi tehdä esityksiä.

Magiikkaa ja mustansävyistä komiikkaa

Elokuussa eläkkeelle siirtyvä Leppäkoski sanoo ymmärtäneensä kilpailun jälkeen, ettei hän voi velvoittaa seuraajiaan sitoutumaan raadin radikaaliin päätökseen. Osin siksi hän päätti ohjata itse yhden teksteistä. Ratkaisua siivitti myös tieto, että ohjelmistoon tarvittiin uusi ensi-ilta.

Joachim Wigelius ja Pia Runnakko. Kuva © Henrik Schütt.

Joachim Wigelius ja Pia Runnakko. Kuva © Henrik Schütt.

– Ajankohdaksi määräytyi maaliskuun viimeinen päivä eli kevät. Silloin ihmiset eivät välttämättä lähde katsomaan mitään synkkää draamaa. Kaksi palkituista teksteistä on hyvin mustansävyisiä. Tavallaan sitä on myös Linnavuoren teksti, mutta toisaalta sitä voisi luonnehtia koomiseksi, ehkä parodiaksikin.

Leppäkoski kertoo viehättyneensä Linnavuoren tekstin hulvattomuudesta ja tietystä magiikasta, vaikka teksti ammentaa sisältönsä historiallisista tositapahtumista. Pitkä kokemus auttoi näkemään, ettei teksti käänny näyttämörealismiksi, vaan se vaatii surrealistisen elementin, aikuisten satunäytelmän maiseman.

– Se on esteettisesti tavattoman kaunis, kuin CinemaScope-versio. Se on myös kaukaista sukua Peking-oopperalle.

– On ollut hauska huomata, miten Linnavuori leikkii näytelmäkirjallisuuden kaanonin eri osatekijöillä. Tekstissä on paljon klassikkokirjallisuuden attribuutteja, muun muassa wildelainen traditio, jolle hän tavallaan kumartaa. Siinä on myös piirteitä kansannäytelmän traditiosta. Ja onko teksti kenties velkaa Molièrelle?

Onko kansallisuuksia olemassa?

Linnavuoren näytelmä vie katsojat 1800-luvun alkuun, jolloin Suomeen saapuu tutkimusmatkalle ranskalaista älymystöä edustava pariskunta. Kohtaaminen alkuperäiskansan kanssa nostaa esiin monet vastakkaisuudet.

Jan-Christian Söderholm, Pekka Huotari, Paavo Kerosuo ja Jonna Nyman. Kuva © Henrik Schütt.

Jan-Christian Söderholm, Pekka Huotari, Paavo Kerosuo ja Jonna Nyman. Kuva © Henrik Schütt.

Ensimmäinen lukuharjoitus tulvi naurua, sillä Linnavuoren teksti huvitti työryhmää kovasti. Mitä pidemmälle työ eteni, sitä selvemmin komedian alta paljastui toinen ulottuvuus.

– Juonen teema on syvästi poliittinen. Siinä pohditaan, onko olemassa kansallisuuksia tai luokkia, joilla on oikeus kutsua itseään paremmaksi kuin toiset.

Leppäkoski kuvailee esitystä myös runolliseksi.

– Yhdessä työvaiheessa pohdimme, onko jokainen lause kuin runo, jotta paljastuisi tekstin ydin. Siitä on jäänyt vielä häivähdys esitykseen.

Kaksikielisen esityksen alussa ranskalaiset puhuvat ruotsia, alkuperäiskansa suomea. Näytelmän edetessä kielet sekoittuvat, kun osa henkilöistä oppii toistensa kieltä.

– Linnavuori käyttää kieliä taitavasti. Tekstissä on lainauksia vanhasta akateemisesta ruotsin kielestä, mutta sen lisäksi kirjailija on luonut konstruoitua dialogia, jossa on vanhahtava poljento. Se on osa näytelmän magiikkaa.

Anarkistinen ote: irti tabujen kahleesta!

Raila Leppäkoski tietää, että Ta mig till er ledare on katsomiskokemuksena haastava. Se näkyi myös arvosteluissa.

Siinä missä Helsingin Sanomien Lauri Meren mielestä ohjaaja saa historialla leikkivän tekstin assosiaatiovirrat kulkemaan ja Aamulehden Soila Lehtonen luonnehtii teosta pelottoman ronskiksi ja yllättäväksi, Hufvudstadsbladetin Sonja Mäkelä kokee näytelmän rasistisena ja naisia halventavana ja pitää käsittämättömänä, että Linnavuoren teksti on Vivica Bandler -näytelmäkilpailun palkittujen joukossa.

– Kirjailijalla ei ole mitään tiettyä teesiä, mutta näen tekstissä kritiikin hallitsevaa järjestelmäämme kohtaan. Siinä on myös anarkistinen piirre eli Linnavuori käyttää epäkorrektia kuvastoa. Se on itse asiassa yhteinen piirre kaikille palkituille teksteille. Niistä jokainen ravistelee tabuja.


Lue Raila Leppäkosken haastattelun toinen osa Tukevasti marginaalissa, aina vähän oppositiossa.


Vivicas Vänner -säätiö ei ole osallistunut Vivica Bandler -näytelmäkilpailun järjestämiseen eikä palkittujen teosten valintaan. Säätiömme on tukenut Lilla Teaternin 75-vuotisesta taipaleesta kertovan historiikin, Caterina Steniuksen Här går det under! julkaisemista.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.