Visualistin taidonnäyte: vangitsevaa sekatekniikkaa

maj 8, 2015 kello 10:47 (Eija Mäkinen)

Esittelemme säätiön tukemia ja palkitsemia tekijöitä. Vuorossa on Jalostamo-kollektiivin perustajajäsen, visuaalinen suunnittelija Petri Tuhkanen. Tämä on Rechnitz-esityksestä kertovan kolmiosaisen bloggaussarjan toinen osa.

********

Näyttämön yläpuolella leijuu valaistuja eläinten päitä, metsästäjien voitonmerkkejä. Tilan täyttää kuoritun puun pihkainen tuoksu. Taustalla välähtelevät suuret digitaaliset näytöt, joiden kautta teatteri kasvaa milloin avaraksi pelloksi, milloin sarjakuvamaiseksi taistelukentäksi.

Jalostamo-kollektiivin Rechnitz (Tuhon enkeli) on visuaalisesti poikkeuksellisen vahva ja vangitseva. Esityksen lavastuksesta, valo- ja videosuunnittelusta vastaa Petri Tuhkanen.

Hän on yhdistänyt ideoita ja tyylilajeja tavalla, jota ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen luonnehtii sekatekniikaksi.

rechnitzkuva

– Kun monta tyylilajia yhdistetään päällekkäin, ne voivat yhdessä luoda kiinnostavan kuvan. Yksittäin samat elementit eivät välttämättä toimisi, tai ne saattaisivat olla hirvittävän alleviivaavia, Petri Tuhkanen sanoo.

Vaikeuskertoimia esityksen suunnittelussa lisäsi se, ettei työryhmällä ollut alkuvaiheessa tekstiä tukenaan, ainoastaan fragmentteja näytelmän tapahtumista.

– Lähdimme ideoimaan aiheen ja ympäristön pohjalta. Assosiointi on ollut hyvin tärkeää. Millaisia mielikuvia ja mielleyhtymiä synnyttävät esimerkiksi Itävalta, toinen maailmansota, juutalaisten ampuminen? Hautoja. Entä muuta? Ja miksi niin vahvasti haluan nähdä lavalla puisia asioita?

Riski sisältää myös mahdollisuuden

Ennen kuin Jalostamo-kollektiivi päätyi Nobel-palkitun kirjailija Elfriede Jelinekin näytelmään, työryhmä otti selvää, olisiko mahdollista toteuttaa näyttämöversio Kimberly Peircen ja Andy Bienenin käsikirjoittamasta, tositarinaan pohjautuvasta elokuvasta Boys don´t cry.

– Se ei onnistunut tekijänoikeudellisista syistä, mutta kartoitus käynnisti keskustelun, millaisia aiheita haluaisimme käsitellä.

Rechnitz_Tuhon_Enkeli_PetriKovalainen

Luento: Anna Lipponen (vas.), Jarkko Mandelin, Elisa Salo , Tanjalotta Räikkä ja Hannes Mikkelsson. Kuva © Petri Kovalainen

Petri Tuhkanen opiskelee parhaillaan Teatterikorkeakoulussa, mutta hän on tehnyt teatteria pitkään ja laaja-alaisesti. Laitosteattereissa työskenteleminen on vahvistanut halua tarttua aiheisiin ja valita näytelmiä tekijöiltä, jotka eivät välttämättä pääse esiin suurta yleisöä havittelevissa teatteritaloissa.

– On eri asia tehdä Tšehovin Vanja-eno kuin Elfriede Jelinekin Rechnitz. Aika monilla on kokemus tai ainakin jonkinlainen mielikuva Vanja-enosta, mutta kenelläkään ei ollut kokemusta Rechnitzistä. Kantaesityksissä on aina riskinsä, mutta myös mahdollisuus löytää taiteilijana jotakin sellaista, jota ei ole aiemmin kokenut tai tehnyt.

Historia toistaa itseään. Valitettavasti.

Teatterimontussa Tampereella viime kuussa kantaesityksensä saanut Rechnitz kertoo juutalaisten joukkoteloituksesta, jonka itävaltalainen kreivitär Margit von Batthyány järjesti juhliensa päätteeksi vuonna 1945.

– Se, että olisimme toteuttaneet näyttämöllä Schindlerin lista -elokuvan kaltaisen realistisesti mahdollisimman tarkan kuvauksen, ei kiinnostanut minua. En myöskään halunnut asettua tapahtumien yläpuolelle ja kylmästi analysoida, miksi jotkut ihmiset tappoivat toisia. Sen sijaan minusta on ollut valtavan kiehtovaa työstää sitä, miten noinkin järkyttävää tapahtumaa voisi käsitellä muutoin kuin dokumenttiteatterin keinoin.

Tuhkanen hämmästelee, miten historia toistaa itseään ilman, että ihmiset ottaisivat menneisyydestä opikseen.

– Minusta on ällistyttävää ja tietyssä mielessä jopa ironista se tosiasia, että juutalaiset toistavat tällä hetkellä samoja asioita kuin heitä kohtaan tehtiin viime maailmansodan aikana. Tuntuu kuin käynnissä olisi loputon luuppi. Onko ihminen siis kyvytön oppimaan mitään esimerkiksi sodasta?

Rechnitz on työryhmän biisi

Teatterimaailmassa nostetaan usein ohjaaja esiin, mutta Petri Tuhkanen huomauttaa Jalostamo-kollektiivin toimivan toisin.

– Ohjaajan henkilön ja merkityksen korostaminen on teatterialalla perinteinen konventio, mutta Rechnitz on työryhmän biisi. Olemme pieni itsenäinen ryhmä, jonka jäsenet ovat sitoutuneita yhteisiin produktioihin, vaikka joudummekin toistaiseksi työskentelemään epävarmalla pohjalla.

Rechnitz__alpit_PetriKovalainen

After ski: Tanjalotta Räikkä (etualalla). Kuva © Petri Kovalainen

Vaikka palkasta ei ole aina ollut varmaa tietoa, tekijöiden asenne työhön on intohimoinen. Käytännössä se tarkoittaa, että jokainen on venynyt reippaasti mukavuusalueensa ulkopuolelle.

– Poistuin suunnittelijan tontiltani jykevästi joka päivä ja tein niin näyttämömestarin, lavasterakentajan, valoteknikon, yleisen teknisen tuottajan kuin graafikonkin töitä.

Rechnitz (Tuhon enkeli), jonka uusintaensi-ilta on tammikuussa Kiasmassa, on Petri Tuhkasen maisterintyön taiteellinen osuus. Hän hymähtää ja kutsuu edessä olevaa savottaa miinaksi, sillä esityksestä pitää raportoida myös kirjallisesti.

– Materiaalia on paljon – muistiinpanoja, valokuvia, videoita – mutta valitettavasti osan harjoitusjaksoista ehdin räpsiä vain kännykällä. Olisi ollut hienoa, jos olisimme saaneet jo alkumetreillä jonkun dokkaristin taltioimaan Rechnitzin valmistumista.

Petri Tuhkasen valokuvia aiemmista produktiosta on esillä Flickr:ssä.

Olethan lukenut sarjan ensimmäisen osan, Jalostamo-kollektiivin näyttelijä Anna Lipposen haastattelun? Sarjan kolmannessa osassa ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen kertoo näkemyksistään.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.