Teatterissa on kyse kohtaamisesta

toukokuu 19, 2014 kello 06:18 (Katri Heino)

Yhdessä olemme enemmän. Se pätee myös teatteriin. Åsa Nybo sanookin, että yksi teatterin lumon syistä piilee yhteistyössä. Hän tykkää tehdä ryhmissä, ei sooloillen.

– Ryhmät ruokkivat toisiaan, sillä niissä on mahdollista sukeltaa eri aiheisiin ja keskittyä erilaisiin työskentelytapoihin. Teater Marsin kanssa toteutamme erilaisia asioita kuin Teatteri Venuksessa tai Stjärnfall-improryhmällä.

Nukketeatteri on yksi Nybon ehtymättömän kiinnostuksen alueista. Vuonna 2004 Teater Mars toteutti nukketeatteriesityksen Evig sommar, joka nähtiin myöhemmin myös suomeksi Ikuinen kesä -nimellä. Se kertoo pienestä, uteliaasta pojasta ja vanhasta naisesta, jotka kohtaavat.

Evig sommar – Ikuinen kesä. Johanna af Schultén, Alarik ja Åsa Nybo. Kuva: Stefan Bremer

– Idea syntyi, kun muutimme Vuosaareen. Siellä asui Helsinkiin alun perin opiskelemaan tulleita nuoria perheitä ja ympäristössä vilisi lapsia, mutta vanhoja ihmisiä ei näkynyt juuri lainkaan. Isovanhemmat asuivat kaukana, eikä nuorilla perheillä ollut varaa käydä heitä katsomassa.

– Olimme samassa tilanteessa. Kaksivuotiaan poikamme mummi asui Vaasassa, satojen kilometrien päässä. Tämähän on päin peetä, ajattelin. Vanhojen ihmisten ja lasten pitäisi kohdata. Siitä se lähti.

Kun tädistä tuli tuoli

Suunnitelma oli selkeä: Vanhainkodissa esitettäisiin puolen tunnin nukketeatterinäytelmä, jota lähialueen päiväkotilapset saapuisivat katsomaan. Esityksen jälkeen tarjolla olisi mehua ja pullaa, joita vanhukset ja lapset nauttisivat yhdessä vapaasti keskustellen.

Näytelmän työryhmä – Åsa, näyttelijä Johanna af Schultén, lavastaja-nukenrakentaja Janne Siltavuori ja ohjaaja Mikaela Hasán – loivat tarinan Alarik-pojasta, joka viettää kesäisen viikon maaseudulla vanhan, kaavoihin kangistuneen Aurora-tädin huomassa.

– Naisen rakastettu oli lähtenyt merille kauan sitten, mutta yhä hän vain odotti miestä. Mitään ei kuulu, postilaatikkoon ei ilmesty ainoatakaan kirjettä. Pikkupoika tutkii ympäristöä ja löytää rannalta pullopostia. Viesti merimieheltä! Lopulta Alarikista ja vanhasta naisesta tulee hyvät ystävät, Nybo kertoo.

– Käytimme erilaisia nukkeja, mutta Janne mietti pitkään, millainen Aurora-täti olisi. Eräänä päivänä hän saapui harjoituksiin ja ilmoitti: ”Nyt minä tiedän! Hän on tuoli. Hän on istunut ja odottanut niin kauan sitä merimiestä, että hänestä on tullut tuoli!” Aluksi Aurora oli vähän ruma, mutta päätimme toisin. Hän on tietenkin pitänyt itsestään huolta, koska hän toivoo merimiehen palaavan.

Haave toteutuu: enkeleitä ja itkua

Työryhmä keskusteli näytelmästä kahden vertaisryhmän, lasten ja vanhusten, kanssa, ennen kuin se hioi esityksen lopulliseen muotoonsa.

– Vertaisryhmän avulla voi ilmetä, että asiat ovatkin päinvastoin kuin tekijät ovat ajatelleet. Eirassa sijaitsevan Leschehemmetin naiset halusivat, että Auroran pitää ehdottomasti ennen kuolemaansa saada jokin miestä koskeva viesti. Tarinaa ei voi jättää auki.

Åsa Nybo, vanha nainen, Johanna af Schultén ja Alarik. Kuva: Stefan Bremer

Yhteiseen mehuhetkeen osa henkilökunnasta suhtautui aluksi kielteisesti. Syitä nimettiin: rollaattoreita on paljon, äänekkäät dementikot eivät jaksaisi seurata esitystä, lapset juoksevat. Mutta työryhmä pysyi lujana: esitystä ei järjestetä ilman kohtaamista mehulasin äärellä.

– Lapsethan ovat fiksuja. Kun he saapuivat vanhainkotiin, he käyttäytyivät kuin enkelit. Lasten läsnäolo myös virkisti vanhuksia. Esityksen jälkeen he keskustelivat yhdessä muun muassa pullien koostumuksesta.

– Katselin heitä ensi-llan jälkeen ja olin onnellinen. Minun oli mentävä vessaan itkemään. Harvat esitykset synnyttävät niin vahvan tunteen. Evig sommar oli täyttymys. Siitä tuli juuri sellainen aito kohtaaminen kuin olin haaveillut ja suunnitellut.

Toisen ikimuistoisen hetken hän koki Helsingin Töölössä, isossa kirkkosalissa.

– Olimme valinneet esitykseen vanhoja lauluja. Kun aloimme laulaa viimeistä Uti vår hage där växa blå bär. Kom hjärtans fröjd, vanhainkodin asukkaat yhtyivät säkeisiin väräjävillä äänillään. Se oli sykähdyttävää. Lapset eivät lauluja tunnistaneet, mutta he ymmärsivät, miten tärkeää musiikki oli vanhoille.

– Yksi kesä voi olla ikuinen – se on kesä, jolloin opit ajamaan polkupyörällä, pääset ehkä matkalle ja koet muita tärkeitä asioita. Olen tavannut monia vanhuksia, joiden lähimuisti pettää, mutta jotka muistavat lapsuudenmuistot niin vahvasti, että he kuvittelevat olevansa nelivuotiaita. He ovat palanneet ikuiseen kesään. Siitä juontaa esityksen nimi.

Hyvästi itsellisyys ja määräysvalta

Vanhuus oli aiheena myös William Shakespearen tekstin innoittamassa Anatomia Lear -esityksessä, jonka Ikuisesta kesästä tuttu työryhmä toteutti vuonna 2008. Mukana olivat myös näyttelijä Heidi Fredriksson, valosuunnittelija Mari Agge ja äänisuunnittelija Kristian Ekholm.

– Mikaela halusi tehdä Kuningas Learin ja tutkia sen kautta vanhenemista. Projektin työnimenä olikin Åldrandets anatomi – Vanhenemisen anatomia. Tapasimme lääkäreitä ja gerontologian asiantuntijoita. Mitä tapahtuu ihmiselle, joka on aina ollut kaiken keskipiste, kun hän joutuu luopumaan itsellisyydestään ja määräysvallastaan?

Sauhujen aika. Åsa Nybo, Lear ja Heidi Fredriksson. Kuva: Stefan Bremer

Lear on lähes koko näytelmän ajan sängyssä, ympärillä hyörii sairaanhoitajia – vai ovatko he tyttäriä? Puku, joka esineteatterin keinoin herää eloon, on Kentin kreivi ja palvelija, Learin turva.

– Hyödynsimme tälläkin kertaa vertaisryhmää. Kiinnostavaa oli, että niin miehet kuin naisetkin pitivät tärkeänä, että Lear tekee sovinnon tyttärensä kanssa. Emme halunneet ilmaista liian selkeästi, kuka kolmesta näyttelijästä oli Cordelia. Loppukuvassa, kuoleman saapuessa, Lear ottaa yhteyttä heihin kaikkiin.

Nybo kertoo, että yleisö suhtautuu nukketeatteriin eri tavalla kuin tavalliseen näytelmään.

– Kaikki hiljenevät ja keskittyvät katsomaan esitystä. Se ei johdu näyttelijöistä, vaan nukeissa on jotakin erityistä, tunnistettavaa ja vangitsevaa. Monet katsojista ovat tulleet sanomaan Learista, että se on aivan kuin heidän isänsä, fafansa tai enonsa.

Aikuisyleisölle suunnattu, mustalla huumorilla ryyditetty Anatomia Lear sai ensi-iltansa Sanaton-festivaalilla. Vuonna 2009 sille myönnettiin Antonia-palkinto Hangon Teatteritreffit -festivaalilla ja vuotta myöhemmin Säde-palkinto äänisuunnittelusta. Esitys on vieraillut mm. Turkissa, Venäjällä, Puolassa ja Saksassa.

– Ehkä hienoin palkinto, joka oli työryhmällemme täydellinen yllätys, oli esityksen saama toinen sija Oulussa järjestetyillä kansainvälisillä The end of daylight savings time -teatterifestivaaleilla.

Hyvä idea vie kuin intohimo

Koko aikuisikänsä freelancerina työskennellyt Nybo tietää, millaista on sinnitellä pienin rahoin ja yrittää tuottaa laadukkaita teatteriproduktioita. Poliittisten päättäjien intoa lakkauttaa kokeellisten ryhmien taloudelliset tuet hän pitää lyhytnäköisenä.

– Laitosteatterit ja vapaat ryhmät asetetaan usein vastakkain. Se on outo tapa tarkastella teatterikenttää. Kaikki ovat yhteydessä toisiinsa, eikä toista olisi ilman toista, Åsa Nybo sanoo.

Totuuden hetki leikkaussalissa. Lear ja Johanna af Schultén. Kuva: Stefan Bremer

– On niin helppoa ajatella, että kokeilevilta ryhmiltä lakkautetaan se vähäinenkin rahamäärä, koska ”eiväthän ne kuitenkaan pärjää”. Mutta se ei mene niin. Neljän teatterin Universum on kehto, yksi teatterikentän laboratorioista. Jos kokeilevaa laboratoriotoimintaa ei ole, ei synny myöskään Putouksen kaltaisia menestyksiä.

– Kaikki ympärillämme on luovan ajattelun ja työn tulosta. Et voi tehdä bulkkituotantoa, ennen kuin joku on ensin ideoinut hyvän tuotteen, jonka voi monistaa. Ja ideointi tapahtuu laboratorioissa. Pieniä ryhmiä ei pidä tuhota, koska niissä kehittyy monipuolisia näyttelijöitä, joita mielellään kiinnitetään laitosteattereihin. Tämä on aihe, josta pitäisi käydä vahvemmin poliittista keskustelua.

Seuraavaksi Nybo sukeltaa tšehovilaiseen maailmaan. Teater Marsissa saa maaliskuussa 2015 ensi-iltansa Måsen. Ohjaajana toimii Åsa Salvesen, ja esitys toteutetaan yhteistyössä Ozonteaternin kanssa.

– Se on projekti, jossa joku muu on ajatellut kaiken ja minä saan vain sukeltaa. Ihan juhlaa! Nybo nauraa.

– Joku on sanonut, ettei minulla ole itsesuojeluvaistoa. Se on totta. Jos keksin mielestäni hyvän idean, haluan toteuttaa sen enkä silloin kelaa riskejä. Se vie kuin kuin intohimo. Varsinkin suunnitteluvaiheessa on mahdollista olla täysin vapaa: nähdä kaikki mahdollisuudet ja kurkottaa taivaisiin.

KOMMENTOI



*) Kentät jotka merkitty tähdellä ovat pakollisia.