"Suomi ja minä olemme yhtä vanhoja mutta Suomesta tuli itsenäinen vähän aikaisemmin."
Vivica Bandler (5.2.1917–30.7.2004) oli suomalaisen teatterin avarakatseinen uudistaja, rohkea ja kekseliäs ohjaaja ja ennakkoluuloton teatterinjohtaja, jolle mahdoton oli elämänasenne.
Vivica ehti tehdä uransa aikana yli sata ohjaustyötä, joista monet olivat maailmankantaesityksiä. Jo ensimmäiset ohjaukset todistivat Bandlerin rohkeudesta ja mieltymyksestä mustaan huumoriin, kun hän 1940- ja 50-luvulla esitteli suomalaisyleisölle modernia ulkomaista dramatiikkaa: Jean-Paul Sartren, Jean Genet´n, Jean Anouilh´n ja Eugene Ionescon teoksia.
Vivica Bandler osti Kasarminkadun sisäpihalla toimivan Lilla Teaternin vuonna 1955. Ryhmän tavoitteet hän kiteytti näin: ”Ihmistuntemusta – Ihmismielen ruoskintaa – Hyväntahtoista viihdettä. Lisäksi luonnollista näyttämökieltä ja yhteistyötä suomenkielisten kollegoiden kanssa.”
Lillanista, rakkauslapsesta, kasvoi Bandlerin johdolla yksi Euroopan kuuluisimmista avantgarde- teattereista. Ohjelmistossa vuorottelivat kokeileva nykydramatiikka ja päivänkohtaisia ilmiöitä kritisoineet vauhdikkaat revyyt, joissa yleisöä tulitettiin älyn ja huumorin asein.
Vivica Bandler johti Lilla Teaternia 12 vuotta. Hänelle teatteri oli aina ”meidän”, ei koskaan ”minun”. Näyttelijät ovat luonnehtineet Bandleria lahjomattomaksi näkijäksi ja kuulijaksi, jonka vahvuutena oli hyvä ihmistuntemus ja intuitio.
Taiteilijan ammatti ei ollut sivistyneistösukuun syntyneelle, kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin ja teatterihistorian tutkija Ester-Margaret Lindbergin esikoistyttärelle helppo valinta siitäkään huolimatta, ettei Vivica tuntenut yläluokan seurapiirien, eikä varsinkaan isänsä, edustamia arvoja omakseen.
Päätöksestään hän kiitti ystäviään, Göran Schildtiä ja Tove Janssonia. Heidän kannustaminaan Vivica Bandler valitsi uran, joka lopulta teki hänestä Suomen kansainvälisesti arvostetuimman teatterivaikuttajan.
”Suurin lahja, jonka toiselle voi antaa, on se, että auttaa toista eteenpäin”, Vivica Bandler kirjoitti elämän kerrassaan. Lahjakkuuksien tunnistamisesta ja tukemisesta on kyse myös Vivicas Vänner -säätiössä, jonka Bandler perusti vuonna 1991.
Vivica Bandlerin maine huumorintajuisena ja taitavana teatterintekijänä kiiri varhain naapurimaihin. Ruotsin valloitukseen hän käytti muumimetodia. Tove Janssonin kirjoittama “Peikko kulisseissa” ja Lilla Teaternin valovoimainen näyttelijäkaarti tekivät läpimurron 1959.
Lilla Teatern vieraili sittemmin Tukholmassa menestyksekkäästi lukuisia kertoja, samoin Oslossa. Vuonna 1967 Bandler siirtyi Oslo Nye teaternin johtajaksi. Kaksi vuotta myöhemmin hänet, ”puolivanha akka”, kuten Bandler itseironisesti totesi, kutsuttiin Tukholman kaupunginteatterin johtajaksi.
Pesti kesti 12 vuotta, jonka aikana Vivica Bandler vauhditti teatterin ennennäkemättömään nousuun.
Uusi johtaja lähti Tukholmaan reppu täynnä kansainvälisiä ideoita, mutta menestysresepti löytyi lähempää: kotimaisesta teatterista. Bandlerille tunnusomainen kyky tunnistaa lahjakkuudet toimi myös Ruotsissa, ja hän antoi uusille tekijöille mahdollisuuden toteuttaa näkemyksiään. Hyvällä menestyksellä.
Tukholman kaupunginteatterin johtajana Bandler kutsui lukuisia suomalaisesityksiä vierailulle. Lahden taakse matkasi niin teatteriväkeä, kirjailijoita kuin kansanpelimannejakin. Temppu tepsi, ja katsomoon virtasi uutta yleisöä, suomalaiset siirtolaiset etujoukoissa.
Tukholman kaupunginteatterissa Vivica Bandler sovelsi Lilla Teaternin vuosien oppejaan myös taloudellisesti. Hänelle raha ei merkinnyt valtaa, vaan vastuuta. ”Ei utopioita ilman laskuoppia” kuului usein siteerattu tunnuslause.
Vivica Bandlerin teatterinäkemykset olivat lujasti arjessa kiinni. Hän pyrki valottamaan ihmisten omaa kokemusmaailmaa ja ympäristöä, tekemään käyttöteatteria, kuten hän itse sanoi: ”Minun linjaani ei kuulu sellainen, että tehdään jokin ylevä esitys vain muutamalle ylevälle katsojalle.”
Sama periaate toimi johtotähtenä Bandlerin toimiessa Tampereen Teatterikesän taiteellisena johtajana 1989–96. Hänen henkilökohtaisten verkostojensa ansiosta teatterikesä kansainvälistyi, ja pohjoismaalaisten vierailijoiden osuus kasvoi, kun Bandler julisti teemansa: Pieni on kaunista!
