"Suomi ja minä olemme yhtä vanhoja mutta Suomesta tuli itsenäinen vähän aikaisemmin."
Vivica Bandler (5.2.1917–30.7.2004) oli suomalaisen teatterin avarakatseinen uudistaja, rohkea ja kekseliäs ohjaaja ja ennakkoluuloton teatterinjohtaja, jolle mahdoton oli elämänasenne.
Vivica ehti tehdä uransa aikana yli sata ohjaustyötä, joista monet olivat maailmankantaesityksiä. Jo ensimmäiset ohjaukset todistivat Bandlerin rohkeudesta ja mieltymyksestä mustaan huumoriin, kun hän 1940- ja 50-luvulla esitteli suomalaisyleisölle modernia ulkomaista dramatiikkaa: Jean-Paul Sartren, Jean Genet´n, Jean Anouilh´n ja Eugene Ionescon teoksia.
Vivica Bandler osti Kasarminkadun sisäpihalla toimivan Lilla Teaternin vuonna 1955. Ryhmän tavoitteet hän kiteytti näin: ”Ihmistuntemusta – Ihmismielen ruoskintaa – Hyväntahtoista viihdettä. Lisäksi luonnollista näyttämökieltä ja yhteistyötä suomenkielisten kollegoiden kanssa.”
Lillanista, rakkauslapsesta, kasvoi Bandlerin johdolla yksi Euroopan kuuluisimmista avantgarde- teattereista. Ohjelmistossa vuorottelivat kokeileva nykydramatiikka ja päivänkohtaisia ilmiöitä kritisoineet vauhdikkaat revyyt, joissa yleisöä tulitettiin älyn ja huumorin asein.
Vivica Bandler johti Lilla Teaternia 12 vuotta. Hänelle teatteri oli aina ”meidän”, ei koskaan ”minun”. Näyttelijät ovat luonnehtineet Bandleria lahjomattomaksi näkijäksi ja kuulijaksi, jonka vahvuutena oli hyvä ihmistuntemus ja intuitio.
Taiteilijan ammatti ei ollut sivistyneistösukuun syntyneelle, kaupunginjohtaja Erik von Frenckellin ja teatterihistorian tutkija Ester-Margaret Lindbergin esikoistyttärelle helppo valinta siitäkään huolimatta, ettei Vivica tuntenut yläluokan seurapiirien, eikä varsinkaan isänsä, edustamia arvoja omakseen.
Päätöksestään hän kiitti ystäviään, Göran Schildtiä ja Tove Janssonia. Heidän kannustaminaan Vivica Bandler valitsi uran, joka lopulta teki hänestä Suomen kansainvälisesti arvostetuimman teatterivaikuttajan.
”Suurin lahja, jonka toiselle voi antaa, on se, että auttaa toista eteenpäin”, Vivica Bandler kirjoitti elämän kerrassaan. Lahjakkuuksien tunnistamisesta ja tukemisesta on kyse myös Vivicas Vänner -säätiössä, jonka Bandler perusti vuonna 1991.
”Niin, minä olen agronomi”, kuului vastaus, kun Vivica Bandlerilta kysyttiin, pitääkö teatterinjohtajalla olla akateeminen koulutus. Hänen mukaansa ihmiselle teki hyvää, kun tällä oli kynsien alla vähän multaa.
Agronomiopintoihin kuuluvan harjoitteluvuoden Bandler työskenteli Suontaan kartanossa; jakson, jota hän luonnehti yhdeksi rakkaimmista muistoistaan. Tutustuminen suomensuomalaiseen kansaan oli hänelle lähes runebergiläinen elämys.
Myöhemmin Vivica Bandler hoiti sukunsa omistamaa Saaren kartanoa Tammelassa. Maanviljelys ja teatteri muistuttivat hänen mukaansa toisiaan, sillä molemmat vaativat järkeä ja taidon pitää jalat maassa. Maanviljelys teki hänestä myös valveutuneen, luontoa puolustavan ympäristöaktivistin.
Isänmaallisen kotikasvatuksen saanut Vivica Bandler toimi sotien ajan lääkintälottana. Hänelle Suomen itsenäisyys oli äärettömän tärkeä asia, eikä hän epäröinyt lähteä rintamalle.
Kun Vivica hyvästeli kotiväkensä Helsingin Huvilakadulla, hän tajusi, miten jokainen päivä oli kuin lahja. Sotakokemukset karaisivat ja opettivat kiroilemaan kuin rantajätkä, mutta tunne siitä, että elämä on lahja, ei milloinkaan kadonnut.
Vivica Bandler oli ylpeä suomalaisuudestaan. Historiantuntemustaan hän hyödynsi kekseliäästi ohjatessaan Helsingin 400-vuotisjuhliin runsaasti myönteistä huomiota herättäneen, 52 ”elävästä kuvasta” koostuneen juhlakulkueen.
Vuotta myöhemmin, 1951, Bandler ohjasi Aleksis Kiven “Seitsemän veljestä” Saaren kansanpuiston harrastajateatteria varten. Hän vei esityksen myös ensimmäisenä ohjaajana ulkomaille, Pariisiin, ja aloitti näin ennakkoluulottoman toimintansa suomalaisen kulttuurin sanansaattajana maailmalle.
Suomalaisuus näkyi vahvasti myös Le Club du Sauna -yöklubissa, jonka Vivica Bandler organisoi Helsingin olympialaisten VIP-vieraille Handelsgilletin takapihan tiloihin. Sisustuksen suunnitteli Tove Jansson, ja tuttavapiiri toimi tarjoilijoina. Yöklubista saatu voitto jaettiin teatteristipendeinä.
